Hermostuttavaa

Meinaan tämä blogin kirjoittaminen. Itse kirjoittaminen on kivaa ja mukavaa ja rentouttavaa ja niin sen pitäisi mielestäni ollakin. Siksi tätä teen. Hermostuminen alkaa, kun ryhdyn julkaisemaan tekstiäni. Tämä ohjelma, tai miksi tätä nyt kutsutaan, blogspot kuitenkin, kun ei ole samalla aaltopituudella kanssani kappaleväleistä. Välillä niitä tulee ja välillä ei, täysin huolimatta siitä, mitä minä painan tai teen. Enter-nappi viuhuu ja napsuu monta kertaa rivien välillä tekstiä kirjoittaessani, mutta lopullisessa tekstissä, joka sivuillani näkyy, teksti on yhtenä pötkönä. Tai sitten ei. Täysin mielivaltaista. Voisin kenties julistaa kilpailun: Arvaatko missä kohtaa kappale vaihtuu? Apua tähän taisteluun tuulimyllyjen kanssa otetaan vastaan.

Hyvä äiti, paha äiti

Viime viikon puheenaihe Nina Mikkonen on ihmetyttänyt ja mietityttänyt täälläkin. (Jos joku ei tiedä mistä on kyse, katso video http://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo .) Siis kotihoito vastaan päivähoito, tai oikeammin tässä pätkässä Ninan syytökset vastaan järkevä argumentointi. Ja aikalailla samanlainen tykitys jatkui Arto Nybergin ohjelmassakin. No, aikaan saatiin ainakin keskustelua ja lööppejä. Vaikka minun mielestäni sekä päivähoito että kotihoito ovat perusteltavissa ja täällä Suomessa hyviä ratkaisuja kumpainenkin, kallistuin melkein tuo keskustelun jälkeen päivähoidon puolelle vain siksi, etten halua olla samaa mieltä Mikkosen kanssa. Pelottavaa. Luotan päivähoitojärjestelmäämme täysin ja mielestäni myös äideillä on oikeus käydä töissä. On kuitenkin myös totta, että oma vanhempi on lapselle paras hoitaja. Tällä hetkellä Siiri saa nauttia äidin jakamattomasta huomiosta, mutta vielä tulee se päivä, että minunkin on tehtävä ratkaisu, menenkö töihin vai jäänkö kotiin.

Toinen mietityttänyt asia on lasten rokotukset. Viime viikon Vihreässä Langassa oli mielenkiintoinen juttu aiheesta. Jutussa kerrottiin, että Suomi(kin) on kovaa vauhtia matkalla maaksi, jossa rikkailla on varaa rokottaa lapsensa ja köyhät sairastavat. Mielestäni meidän rokotusohjelma on kuitenkin edelleen aika kattava, nyt kun myös rotavirusrokote saadaan mukaan. Vielä se ei siihen kuulu ja mekin maksoimme rokotteen Siirille. Halpa hinta se on terveestä lapsesta, vaikka rokote maksaakin hurjasti. Rokotuskriittisiä vanhempiakin kuitenkin löytyy, perusteluina käytetään niin mahdollisia aivovaurioita kuin rokotusten epävarmuutta. Itse kuitenkin ajattelen, että otan mieluusti rokotteen ja olen siinä parissa prosentissa, jotka silti sairastuvat, kuin kuulun joukkoon, jota ei rokoteta ja riski sairastua on suurempi. Kriittinen olen kuitenkin osaa rokotteista kohtaan. Vesirokkorokote esimerkiksi on mielestäni turha, sillä kyse on kuitenkin aika lievästä sairaudesta. Samoin kohdunkaulansyöpää ehkäisevä HPV-rokote, jota Vihreän Langan jutun mukaan annetaan jopa jossain teinitytöille syntymäpäivälahjaksi (!), on täällä Suomessa aika turha. Kuten jutussa haastateltu lääkärikin toteaa, olisi ennemmin annettava enemmän ja parempaa sukupuolivalistusta.

Niin rokotuksista, hoitoasioista kuin muista lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista on monta mielipidettä. Päätös oman lapsen kohdalla on jokaisen kuitenkin tehtävä itse, yhdessä lapsen toisen vanhemman kanssa. Ja aina teet jonkun mielestä väärin, olet huono äiti. Oli kyse sitten vaipoista, imetyksestä tai lapsen nukkumisesta, aina löytyy vasta-argumentteja. Lapset ja niiden kasvatukseen liittyvät jutut tuntuvat olevan erityisen herkullinen aihe väittelylle. Ja kun samalla on kyse hyvin henkilökohtaisista asioista, ei loukkaantumisilta voida välttyä. Keskustelua tarvitaan, mutta pitäytykäämme asiallisuuksissa. Mikkosen kaltaiset asian puolustajat tekevät vain hallaa aatteilleen.

Vieraista ja vaipoista

Tänään oli meidän mäellä vilinää, kun 6 mammaa vauvoineen tuli kylään. Kun mukana oli vielä yksi kaksivuotias ja Siiri, oli koossa siis yhteensä 8 lasta. Huh. Vielä muutama kuukausi sitten saatoimme laittaa vauvat riviin ja ne pysyivät siinä, mutta eipä onnistu enää. Koko porukka alkaa jo olla enemmän tai vähemmän liikkeellä ja vaikka varsinaiset yhteisleikit eivät vielä sujukaan, on silti mukavaa vähän vetäistä naapuria tukasta. Äitejä siis tarvitaan ainakin erotuomareiksi. Siiri oli tästä tohinasta ihan ihmeissään ja onnessaankin. Neiti vain makasi silminnähden tyytyväisenä ympärillä pyörivään elämään ja tuijotteli vieraita. Oli siis vallan hyvä emäntä antaen vieraiden rauhassa leikkiä omilla leluillaan. Yhteen kuvaan koko tätä porukkaa tuntuu olevan mahdotonta enää saada, tässä kuitenkin kuva ylpeästä emännästä ja muutamasta kaverista.

Viime päivien nettiaika on kulunut tiiviisti vaippavertailujen ja -ostojen parissa, enkä ole ehtinyt tännekään kirjoitella. Tähän asti kestovaippailu on ollut mukavaa ja mielestäni varsin vaivatontakin. Siiri alkaa kuitenkin kasvaa ulos tämänhetkisistä vaipoista ja tilalle on löydettävä uusia. Ostaminen tai tilaaminen ei toki ole mitenkään vaivalloista, päinvastoin. Nappia painamalla saa lähes vaipan kuin vaipan kotiovelle. Vaikeus syntyy siitä, kun pitäisi tietää, millaiset vaipat ovat hyviä. Ja sitä kun ei saa selville kuin kokeilemalla. On siis ostettava vaippa, odoteltava sitä pari päivää ja sitten kokeiltava. Jos vaippa osoittautuu hyväksi, pitää sitä lähteä metsästämään lisää. Ja tietyt vaippamerkit (tietenkin juuri ne meille sopivat) tuntuvat olevan kiven alla, kaikkia ei saa enää uutenakaan. Jos taas vaippa ei ole sopiva, on otettava uudenmallinen ja -merkkinen vaippa kokeiluun. Taas menee peri päivää. Jotain on tehtävä myös sille epäsopivalle vaipalle, kuten laitettava myyntiin. Juuri tällä hetkellä kertakäyttövaipat tuntuvat houkuttelevalta vaihtoehdolta. En vaan voi kuin ihmetellä, miten niistä yksi malli voi sopia kaikille?

Uusia makuja

Meidän Siiri on nyt viikon ajan harjoitellut oikean ruuan syömistä. Paljon paremmalta tuntuu kuitenkin maistuvan ruokalappu ja lusikka, kuin itse tarjottava ruoka, joka on ollut enimmäkseen porkkanaa. Aivan ensimmäisenä neiti sai maistaa banaania ja sitten omenaa, mutta taisivat olla liian maukkaita herkkuja näin alkuun. Porkkanalla siis mennään, kerran päivässä, lounasaikaan. Huomaa ihastuttava ruokalappu, lahja kummeilta, Leenalta ja Markilta.

Onnea uusi uljas Seinäjoki!

Tässä kaiken hässäkän keskellä on päässyt unohtumaan, että mehän asumme nykyään paljon suuremmassa kaupungissa kuin viime vuonna. Vuodenvaihteesta ovat Ylistaro ja Nurmo olleet osa Seinäjokea. Tervetuloa, käykää peremmälle ja olkaa kuin kotonanne!

Tein hauskan huomion, että minulla on henkilökohtainen suhde kaikkiin Seinäjokeen liittyneisiin kuntiin. Ensinnäkin Peräseinäjoki, joka neljä vuotta sitten luopui etuliitteestään. Se osa kaupunkia on tullut tutuksi jo pienenä tyttönä, kun kuljin siellä mummolassa ja hevostallilla. Läheinen tuo Etelä-Seinäjoki on edelleen, perinne jatkuu ja Siirinkin mummola on siellä. Toiselta puolelta tosin, sillä isänsä on sieltä kotoisin. Ylistarossa taasen ovat sukujuuret minun toiselta puolelta. Möllintie, asemanseutu ja Pampunmäki ovat tuttuakin tutumpia ja sekä komias kirkos että Taros (paikallinen ravintola) on tullut käytyä useaan kertaan. Nurmoo on tuttavuuksista uusin. Pari vuotta kunnan palveluksesta kuitenkin avasi silmäni ja minustakin tuli ajatuksiltani melkein nurmolainen.

Jo siis pelkästään henkilökohtaisista syistä voisin todeta, että Seinäjoki alkaa olla aikalailla kasassa nyt. Muut ympäröivät kunnat kun ovat jokseenkin vieraampia. Tosin aloitamme vauvauinnin nyt Ilmajoella, (huono arpaonni Seinäjoella) eli jonkinlainen side muodostuu myös sinne. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että ilmajokiset eivät kovin mielellään liity mihinkään. Ja minun puolestani saavat pelata pesäpalloa ja painia ihan rauhassa, Seinäjoen(kaan) ei tarvitse paisua loputtomasti. Nyt on pidettävä huolta, että homma toimii nykyisellä kokoonpanolla. Se ei olekaan mikä pikku juttu se.

Suunnittelua

Suunittelen Siirin kanssa junareissua pääkaupunkiseudulle tuossa kuun loppupuolella. Ja suunnittelua reissu todellakin vaatii. Helppoa olisi vaan iskeä neiti vaunuihin ja pakata kantoreppu mukaan. Mutta. Perillä meidän on käytettävä autoa, joten mukana pitäisi olla myös autoistuin. Senhän saa kätevästi kiinni matkarattaisiin, eli sinänsä kätevää. Mutta. Tässä yhdistelmässä Siiri ei voi nukkua ulkona, mihin on nyt tottunut ja miten unet yleensä kestää pidempään ja ovat näin siis parempia. Aikalailla on hankalaa.

Keskustelin ongelmasta myös ystävieni kanssa, joiden luokse olen menossa ja sainkin aika loistavia vinkkejä. Kerroin, että kantoreppu on kätevä, sillä siinä Siiri viihtyy ja nukkuukin hyvin. Yksi ystävistäni sitten keksi, että ongelma on ratkaistu sillä, että otan mukaan vaan kantorepun ja jos Siiri haluaa nukkua pihalla, niin menen sitten vaan terassille pariksi tunniksi repun ja Siirin kanssa seisoskelemaan. Jatkojalostin ideaa itse vielä siten, että voisin ottaa mukaan itkuhälyttimen, jonka avulla voin kommunikoida sitten sisällä olevien ystävien kanssa. Harmi, että siinä viestintä on mahdollista vain yhteen suuntaan. Joko siis voisin kuunnella, mitä sisällä puhutaan, tai voisin itse höpötellä ja muut kuuntelevat (jolloin luultavasti hälytin suljettaisiin hyvin nopeasti). Hmm. Voi olla, että täytyy palata kuitenkin siihen alkuperäiseen pähkäilyyn vaunujen välillä ja pitää kantoreppu vain lisävarusteena.

Joulun taikaa, uuden vuoden aikaa

Niin ne meni pyhät, ihanasti. Pikkuisen sairastimme, minä pärskin ja niistän vieläkin. Siiri sai silmätulehduksen ja tapaninpäivänä sitten käväisimme lääkärissä. Antibiootit auttoivat nopeasti ja muutenkin neiti oli vaivastaan huolimatta oma aurinkoinen itsensä. Ihanan urhea. Pukkikin kävi ja varsinkin Siiri oli ollut tosi kiltti. Äidin mielestä Siirin paras joululahja oli syöttötuoli, mutta Siiri itse taitaa pitää enemmän uusista ihanista leluista, varsinkin Nalle Puh-kirja on hyvä(ä). Äidin paras lahja oli Siiriltä ja Isiltä, äidinmaidonkorviketta ja leluja Afrikkaan. Siiri pääsi myös istumaan pukin syliin, oli muuten ainoa lapsista, joka uskalsi. On se niin reipas! Sylissä pitäjiä on Siirillä riittänyt muutenkin näin pyhien aikaan, välillä on pitänyt aivan vuoroja jakaa. Saa nähdä, miten neiti suhtautuu, kun arki alkaa ja ollaankin taas kahdestaan täällä kotona.

Vuodenvaihteeksi saimme kutsun Menkijärvelle ystävien sukutilalle. Mikä ihana paikka! Juuri sellainen, kuin joskus haluaisin itsellenikin. Sijainti voisi tosin olla jossain vähän lähempänä...

Uudenvuodenaatto sujui leppoisasti saunoen ja syöden, valoimme tietenkin myös tinat ja olipa meille järjestetty pieni ilotulituskin. Rakas siskoni muisti minua hauskalla viestillä, joka on nyt pakko kirjoittaa tähänkin, vaikka moni teistä on sen varmaan saanut myös. "Täällä minä juon raketteja ja räjäyttelen shampanjaa niinkun vappuna kuuluukin. Olen valanut monta kiloa nakkeja ja syönyt paljon tinaa. Hyvää vaihdevuotta 9002. " Osui ja upposi, sillä juuri noin voisin kuvitella itseni epähuomiossa tässä (toivottavasti joskus ohimenevässä) dementiassa toimivani. Viihdyimme vieraana niin hyvin että jäimme myös toiseksi yöksi. Edellisuutenavuotena isäntäpariskuntamme koukutti meidät Sing Star-peliin, tänä vuonna vuorossa oli Guitar Hero. Ihan huippuviihdykettä!

Siiri sai tilalla ensimmäisen kunnon kosketuksensa koiriin, kun seurueeseen kuuluivat myös nelijalkaiset Alli ja Olga. Äitiä taisi kohtaaminen pelottaa enemmän, mutta onneksi koirat olivat kilttejä. Siiri seurasi niiden touhuja mielenkiinnolla ja odotankin jo parin vuoden päästä (kuuroille korville) kaikuvia pyyntöjä omasta pienestä lemmikistä. Koirat eivät olleet muuten talon ainoita nelijalkaisia. Kuten kaikissa vanhoissa taloissa, myös tällä tilalla eleli hiiriä. Kammoni niitä kohtaan huipentui, kun kotiin lähtiessä imuroin ja törmäsin imurilla pieneen hiiren raatoon! Kutsuin apujoukot paikalle, jotka sitten noukkivat tämän 'hiiren' lattialta tyynesti vain todistaakseen, että se oli puunpala. Mutta ihan kuolleen hiiren näköinen.