Sivut

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Mistä aikaa lisää sais, yö kun juoksee aamuun päin?

Otsikko on lainattu Suurlähettiläiltä. Kirjoitin juuri Facebook-statukseeni, että haluan lisää tunteja vuorokauteen. Haluan neuloa, ommella, lukea, leikkiä lapseni kanssa, pestä ikkunat, tavata ystäviä, harrastaa, tehdä politiikkaa ja kierrellä kirppareilla vain muutamia mainitakseni. Blogiakin olisi mukava päivitellä. Blogikollegani Villakettu kirjoitti taannoin, kuinka haluaisi kyllä kirjoittaa vaikka ja mitä. Minä myös. Kuluneiden viikkojen aikana olisin halunnut kirjoittaa esimerkiksi Komiasta Seinäjoesta , keväästä, uudesta MiNatur ekokaupasta, Suuren Voiman ihanasta uudesta juuri ilmestyneestä levystä, sekä tietenkin Siirin uusista metkuista. Käykää nyt kuitenkin tutustumassa linkkien takana. Viimeisen voitte vain kuvitella, mutta sen verran kerron, että eteenpäin mennään ja lujaa.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen päiväkirja


Perjantaina juhlittiin 3 vuotiasta Evie-serkkua. Ihanat juhlat ja hurmaava sankaritar!


Lauantain perinteinen kokko oli komia ja savusi hyvin. Liekit vain jäivät tällä kertaa puuttumaan, useista yrityksistä huolimatta. Alla serkukset Siiri ja Olli jo pikkuisen kyllästyneen näköisinä odottelevat...



Sunnuntaina jatkettiin kyläilyjä ja Siiri teki taasen tuttavuutta karvaisiin kavereihin. Kuvassa Hertta, joka jo loppuvierailusta sai tulla näinkin lähelle.

Ihana, läheisten täyteinen pääsiäinen siis takana. Kiitos kaikille!

Ohra onnistui!

Aika komea vai mitä? Kuva on otettu maanantaina, hurja muutos neljässä päivässä, kun torstaina näytti vielä tältä! Suunnittelin jo laajempiakin viljelyjä, kun tuntuu onnistuvan. Näin keväällä kun pitäisi jotain keksiä tuonne omalle pihallekin. Mitenköhän ohra sopisi sinne? Olisi ainakin erilainen puutarha kuin naapureilla!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Ohraa odotellessa


Pääsiäisasetelmani, jossa vihertää vasta pupu.

Pääsiäinen on jo aika lähellä, mutta pääsiäisasetelmani näyttää vielä aika synkältä. Jos oikein tarkkaan katsot, voit nähdä muutaman hentoisen ohranalun nousevan mustasta mullasta. Kuvassa ei siis ole mämmiä, mikä sekin tosin sopisi teemaan. Havahduin kylvöpuuhiin vasta maanantaina, joten voi olla, että ohrapellostani tulee vain kevätohraa pääsiäisohran sijaan. Taustalla pajunkissoja, joita metsästin tänään. Joko olin myöhään asialla niidenkin suhteen ja nopeammat noidat olivat ehtineet ennen minua, tai tarjonta on vähentynyt. Sain kävellä aika pitkän matkan ja monet mutkat, ennen kuin löysin pajukeitaan, jota sitäkin oli jo verotettu. Sain kuitenkin kimppuni kasaan. Jollei peltoni ota vihertyäkseen, täytynee hankkia asetelmaani väriä vaikka suklaamunilla ja toivoa niiden säilyvän edes hetkisen (mikä lienee turha toivo).

Ps. Sain pitsiverhoni jo ikkunaan, mutta odottelen vielä tilaamaani pöytäliinaa siihen kaveriksi, ennen kuin paljastan kevätkeittiöni teille.