Sivut

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Roskirottakin nuukailee

Löysin joskus jostain jonkun jutun (hyvin on uskottavaa), jossa oli listattuna kaikki erilaiset teemaviikot, joita Suomessa ja maailmallakin vietetään. Niitä oli Paljon, joka viikolle jotain ja osalle viikoista riitti useampiakin teemoja. Ja kaikki tietenkin jonkun tahon mielestä tärkeitä, vaikka en itse kaikkia ole jaksanut varsinaisesti viettääkään. Nyt on päällänsä kuitenkin Nuukuusviikko, mikä on mielestäni todellakin viettämisen arvoinen. Nuukuusviikko on järkevän kulutuksen teemaviikko, jonka teemana on tänä vuonna "Vähemmän kulutusta, enemmän elämää". Ei kai sitä sen enempää tarvitse avata, nimi kertoo kaiken. Käy kuitenkin sivuilla tutustumassa. Kun joskus pääsisi tämän(kin) asian suhteen toiminnassa samalle tasolle kuin ajatuksissa. Pienin askelin.

Vähän asiaan liittyen täytyy vinkata toisestakin linkistä. Olemme nyt oppilaideni kanssa seuranneet Roskisrotan edesottamuksia muutaman viikon ajan. Loistava sarja kierrätyksestä, 2. luokkalaiseni olivat ihan innoissaan. Eikä opekaan malttanut korjata kokeita jaksojen aikana, sen verran mielenkiintoista oli aikuisellekin. Ja oikeasti asiaa, minullekin uutta!

Ei kommentteja: