Suurimmalla osalla tämän blogin lukijoista lienee jotain kokemusta lapsista. Ja lapset eivät aina käyttäydy ihan normien mukaan, eiväthän? (Ellei lapsen normi ole jo suoraan käyttäytyä välillä huonosti?) Sain kuitenkin todeta taas, että näin eivät aina tee aikuisetkaan.
Vierailimme eilen laivalla. Päivä saaristossa eli laivanvaihto Maarienhaminassa ja illaksi kotiin. Reissu oli oikein mukava, mutta muutaman surullisenkin huomion tein. Kunnon äitinä (ja entisenä laivan leikkitätinä) ojensin tietenkin lastani pallomeressä, että palloja ei saa heittää. No, eihän se uskonut kerrasta, eikä toisestakaan, joten jouduin toteuttamaan uhkaukseni ja poistamaan neidin kuohuista. Nyt kaikki meidän Siirin tuntevat jo tietävät , mikä oli reaktio: noin 15 minuutin raivarit laivan käytävällä. Itse jo tottuneena seisoskelin vieressä varmistaen, ettei neiti satuta itseään, enkä muutenkaan nähnyt tilanteessa mitään erityistä. Lapset nyt vain reagoivat näin. Tai ainakin meidän lapsi. Vieressä hedelmäpeliä paukutteli kuitenkin vanhempi rouva, joka alkoi jo ensimmäisen minuutin aikana pyöritellä silmiään. Hetken päästä peitti korvansa käsillään ja alkoi mutista itsekseen. Hymyilin ja ajattelin, että saan myötätuntoa. Toisin kävi. Sain kuulla, kuinka hän ei ollut koskaan nähnyt, että kukaan lapsi käyttäytyy tällä tavalla. Sain kehotuksen viedä lapseni kotiin ja pysyä siellä, jos lapsi ei kerran osaa käyttäytyä. Lapseni aikaan saamaa meteliä ei kuulemma kestä kuunnella eikä rouva ollut tullut laivalle kuuntelemaan huutoa. Ja nämä kehotukset toistettiin muutamaan otteeseen.
Uskotte varmaan, että tässä kohtaa kiehui jo yli. Jokin hyvin kasvatettu osa sisälläni (vanhempani lienevät onnistuneet paremmin kuin minä) kuitenkin kehotti olemaan vain hiljaa. Jotenkin on vain niin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka toimivat näin. Onneksi ohi kulki myös ilmeistä päätellen kohtalotovereita, jotka osoittivat myötätuntoa sopivasti säälivin katsein. Ehkä sittenkin muidenkin lapset käyttäytyvät joskus näin?
Vierailin muuten ensimmäistä kertaa laivan leikkihuoneessa asiakkaana. Toinen laivoista sattui olemaan vielä juuri se sama laiva, jolla minäkin töitä tein. Oi niitä aikoja, hetkiä Muumina ja Pikku Myynä. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt kommenti, jonka Pikku Myynä esiintyessäni kuulin eräältä pieneltä pojalta: miksi sä Pikku Myy olet noin iso?
3 kommenttia:
Valitettavasti tuollaisia ihmisiä on :(
Saattavat myös kommentoida, että ei lasta saa kiusata tai että anna sen nyt tehdä, mitä se haluaa.
On myös olemassa vanhempia, jotka eivät välitä, jos oma lapsi tekee jotain ei niin mukavaa mutta komentavat muiden lapsia pienemmästäkin.
Itse olin aikoinaan tuttava sellaisen henkilön kanssa. Mitenkään hän ei puuttunut siihen,jos hänen lapsensa kiusasi minun lastani. Katsoi vielä asiakseen nolata minun lapseni esim.ruokapöydässä. Jälkeenpäin harmittaa, että en puuttunut tämän henkilön käytökseen. Olisihan minun pitänyt puolustaa omaa lastani! Emme kuitenkaan käyneet hänen luonaan kylässä kovinkaan usein. Ihan vain siksi, että se oli niin jäykkää ja kummallista. Olisi saanut jäädä nekin käynnit väliin.
Tämän aikuisen kasvatusmetodeihin kuului myös, että lapsi pyytää teennäisesti anteeksi vaikka sitten seuraavassa hetkessä jatkaa kiusaamistaan. (Kiusatahan saa, kun aikuinen ei näe).Moraalia ja kunnioitusta lapselle ei pidä opettaa, pääasia, että ulkokultaisuus on kunnossa.Yäk!
Onneksi toisenlaisiakin ihmisiä ja vanhempia on, ja heidän ja heidän lastensa kanssa on mukava olla. Kyllähän sen tietää, että lapset tekee sitä ja tätä mutta se on oleellista, että miten lapsen omat vanhemmat siihen reagoivat.
Kyllä, muidenkin lapset käyttäytyvät TODELLAKIN samoin kuin Siiri :)
Tuolla napakalla ja rakastavalla vanhemmuudella lapsestasi kasvaa reilu ja rehti, sydämellinen aikuinen nainen. Sitä odotellessa...Voimia pallomeren kuohuihin!
Eikö se oikeaoppinen vanhemman ote ollut juuri tuo: ota lapsi pois tilanteesta (muuten taas joku mummi olis tullut moittimaan!) ja sieppaa vaikka kainaloon ja vie hieman sivuun. Huutaa se aikansa. Ei kuitenkaan jaksa koko päivää.
Anonyymi 1: Olipa ikävä tuttavuus teillä. Itse olen kyllä törmännyt vanhempiin, jotka eivät välitä, mitä oma lapsi tekee, mutta eivät ole kyllä puuttuneet muidenkaan tekemisiin. Voi olla, että en pystyisi enää vaikenemaan, jos joku sellainen vanhempi tulisi sitten ojentamaan omaa lastani. Eikä ehkä tarvitsisikaan. Ehkä juuri noista perheistä kasvaa sitten niitä mummoja, jotka arvostelevat muita eivätkä kestä meteliä tai sitä että joku yrittää kasvattaa lastaan.
Anonymi 2: No niin minäkin ajattelin. Ja niin se taitaa mennä, että teet niin tai näin, aina on joku eri mieltä... Ja ei onneksi jaksa koko päivä huutaa, vaikka ikuisuudelta se tuntuukin!
Lähetä kommentti