Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2014

Älä hyväksy


Ärsyttää, haukkua, lyödä, huijata, ahdistella, ajaa takaa, jättää ulkopuolelle, rääkätä, herjata, potkia, syrjiä. Yhtä kaikki, kiusaamista. En mä tarkoittanut, se ärsytti, ne oli ne muut, se oli vahinko, en se ollut mä, se alotti, mä vaan vitsailin. Yhtä kaikki, se sattuu.

Surullista, mutta totta. Päivittäin, ja kaikkialla. Kiusaaminen on liian paljon paikallisissakin otsikoissa viime aikoina viihtynyt aihe. Ja töissäkin siihen törmää, joten mietityttäähän se. Ja saa ymmälleen. Enkä ole yksin. Jos vanhemmat, niin myös me opettajat olemme välillä jo ihan voimattomia.

Kun kiusaamista on jatkunut jo useita vuosia, on jossain menty vikaan. Kotona tai koulussa, luultavasti molemmissa. Yksin ei kukaan ole syyllinen tai voi asioita ratkaista. Koulukiusaamisesta ja sen vakavuudesta puhutaan paljon, eikä kukaan jätä sitä ilkeyttään huomiotta. Välillä silmiä kuitenkin menee kiinni, myös meillä aikuisilla. Hyväksytään hiljaa, eikä puututa. Koska ollaan voimattomia.

Voimattomuus lähtee olosuhteista. Katse pitää kääntää kaikkeen siihen, mitä lasten silmät näkevät. Kiusaaminen on yhteiskunnassamme sallittua. Toisten ihmisten rikki repiminen on valitettavasti valtakunnan ykkösviihdettä. Kun julkinen nolaaminen on se, millä joka puolella mässäillään, opitaan siihen pienestä pitäen. Kun pienimmästäkin mokasta kirjoitetaan keltaisena kirkuvia otsikoita, on malli väärä.

Myötätunto ei kehity, ellei sitä näe ja koe. Jonkun on näytettävä mallia, kuinka toiset ihmiset otetaan huomioon. Ja nimenomaan näytettävä. On turha saarnata, kuinka tulisi tehdä, jos itse toimii toisin. Kurkatkaamme sinne peiliin kaikki, niin oppilaat, vanhemmat kuin opettajatkin. Katsotaan oikein kunnolla, eikä laiteta silmiä kiinni. Voisiko jotain tehdä toisin?

Leikkiä, hymyillä, pelata, halata, soittaa, välittää, ottaa mukaan, tykätä. Yhtä kaikki, mukavaa. Ei se mitään, voisinko auttaa, ollaanko kavereita, tuu mukaan, mitä kuuluu, anna anteeksi. Yhtä kaikki, tuntuu hyvältä. Niin koulussa kuin kotonakin. Kokeilepa.

Kolumni Eparissa 29.1.2014




Ei kommentteja: