Sivut

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Usko, koulu ja opetus

Vielä on kaksi kuukautta toukokuun loppuun ja se on jo alkanut: taistelu suvivirrestä. Valitettavasti puhe suvivirrestä on puhetta aidan seipäästä, kun pitäisi puhua koko aidasta.


"Perusopetuksessa eri oppiaineiden opetus on poliittisesti sitoutumatonta ja uskonnollisesti tunnustuksetonta." Näin sanotaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa, joka on velvoittava asiakirja opetusta järjestettäessä. 

On osa opettajan ammattitaitoa ja etiikkaa, että hän osaa pitää uskonnon erillään omasta opetuksestaan ja muista toimistaan koulussa. Ihan kuin puoluepoliittisessa toiminnassa mukana olevat opettajat toimivat. En minäkään voi julistaa vihreää propagandaa töissä, se olisi väärin. Niin ei voi täällä tehdä edes keskustalainen poliitikko-opettaja, vaikka jonkinlaista paikallista uskontoa poliittisella suuntautumisellaan harjoittaakin. Se ei vain ole oikein.  

Peruskoulu on tarkoitettu jokaiselle suomalaiselle lapselle. Olemme syystäkin ylpeitä järjestelmästämme, joka on tasa-arvoinen ja mahdollistaa kaikkien koulunkäynnin. Teemme kouluissa kaikkemme, että jokainen voisi tuntea kuuluvansa joukkoon. Näin tulisi toimia myös uskonnon suhteen. Koska ei ole olemassa uskontoa, joka sopisi kaikille, ei sitä tulisi siellä harjoittaa. Koska uskonnontuntien lisäksi uskonto on läsnä vielä monessa tilanteessa, kuten esimerkiksi ruokarukouksissa ja päivänavauksissa. Kannattaa käydä lukemassa myös tämä kirjoitus, jossa avataan vähän sitä, miltä eristäminen tuntuu lapsesta. 

Tälläkin hetkellä jokaisella on oikeus opiskella omaa uskontoaan ja olla osallistumatta evankeliluterilaisen uskonnon opetukseen. On hyvä ja välttämätöntäkin, että näin toimitaan, eikä ketään pakoteta osallistumaan uskontotunneille, jotka eivät sovi omaan vakaumukseen. Tämän järjestäminen on kuitenkin käytännössä vaikeaa, kun useita aikatauluja tulee sovittaa yhteen. Kalliiksikin tämä tulee, esimerkiksi kun oppilaita kuljetetaan uskontotunneille toiselle puolelle kaupunkia. 

Mielestäni onkin syytä kysyä, onko yhteiskunnan velvollisuus järjestää uskonnonopetusta? Minun mielestäni ei. Uskonnonopetus on seurakuntien velvollisuus. Paras vaihtoehto olisi korvata uskontojen erillään opettaminen elämänkatsomustiedolla tai uskontotiedolla, jonka sisällä käsitellään useampia uskontoja. Näin siirtyisi eteenpäin niin meidän evankeliluterilaisten kulttuurihistoriallinen perintö kuin myös muiden uskontojen tiedot. Kansainvälistyvässä maailmassa ei liene haittaa siitäkään.

Myös minä olen kristitty ja perheeni kuuluu kirkkoon. Käytämme seurakunnan palveluita, kuten esimerkiksi lasten kerhoja ja olemme olleet niihin tyytyväisiä. Kritiikkiä eivät siis esitä vain jumalattomat vapaa-ajattelijat, vaan ihan vaan ajattelijat, jotka ovat tarpeeksi vahvoja antamaan tunnustusta myös toisin ajatteleville. Niin ja ajattelevat lasten, ihan kaikkien lasten, parasta. 

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomioithan kuitenkin, että sekoitat (tarkoituksellisesti?) uskonnon opettamisen ja uskonnon harjoittamisen. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ohjeistaa, kuten kirjoitit, että opetuksen tulee olla uskonnollisesti tunnustuksetonta. Se ei kiellä opettamasta eri uskontoja ja niiden sisältöä.

"En minäkään voi julistaa vihreää propagandaa töissä, se olisi väärin." Analogia uskonnonopetukseen pakottaa siis kysymään: voitko opettaa biologiaa koulussa? Jos voit, ei argumenttisi ole pitävä.

HennaH kirjoitti...

Olisi hienoa, jos nämä kaksi asiaa, uskonnon opettaminen ja harjoittaminen, eivät olisi yhteydessä toisiinsa. Näin valitettavasti kuitenkin on. Näistä kahdesta ehdottomasti pahempana pidän juuri tuota harjoittamista. Opettamisen hyväksyn tottakai, jos se on opetussuunnitelman mukaista, ei tunnustuksellista, vaikka olenkin sitä mieltä, että elämänkatsomustieto olisi parempi oppiaine.

Kirjoitan myös näin: "Koska ei ole olemassa uskontoa, joka sopisi kaikille, ei sitä tulisi siellä harjoittaa. Koska uskonnontuntien lisäksi uskonto on läsnä vielä monessa tilanteessa, kuten esimerkiksi ruokarukouksissa ja päivänavauksissa. "

Ja mielestäni voin kyllä opettaa biologiaa ja opetankin. Ei kai biologia itsessään ole vihreää propagandaa?

Jarkko kirjoitti...

Hyvä Henna, hienoa että kantaa ottavat muutkin kuin vakaumukselliset uskonnottomat!

Useiden tutkimusten mukaan sellaiset ihmiset, joilla on jonkin yhden uskonnon omakohtaista tuntemista, ymmärtävät paremmin toisten uskontojen edustajia.

Lähinnä pelkään nykykeskustelussa sitä, että uskonnottomuuden illuusio, jonkinlainen arvotyhjiön hypoteettinen ideaali, saa valtaa. Se, että tietää joidenkin ihmisten kuuluvan uskontoihin ei ole sama asia kuin yhden arvomaailman hyvä tunteminen sisältäpäin.

On oma keskustelunsa millaista arvomaailmaa ja uskonnollista viitekehystä lapsille opetetaan, mutta on tärkeää tiedostaa ettei uskonnotonta tai arvotonta maailmaa ole, eikä siksi ole sellaista opetustakaan.

-JarkkoL, Seinäjoki

Pekka Raukko kirjoitti...

JarkkoL
Uskonnoilla ja arvoilla ei ole mitään todellista yhteyttä, eikä uskonnottomuus ole arvotyhjiö.

Olen monesti kysynyt, mitä ovat kristilliset arvot? Ovatko ne arvoja, jotka ovat tyypillisiä juuri kristityille, vain ovatko ne arvoja, jotka ovat tyypillisiä myös kristityille?

HennaH kirjoitti...

Kiitos Jarkko!

Olen Pekan kanssa samaa mieltä, että uskonnottomuus ei ole arvotyhjiö. Tunnen paljon uskonnottomia ja heillä on kyllä arvot ihan kohdillaan. :) Mutta kyllä moni myös rakentaa arvopohjansa uskonnon opetuksien päälle, eikä siinäkään mitään pahaa ole.

Tapio Pilli kirjoitti...

"Tälläkin hetkellä jokaisella on oikeus opiskella omaa uskontoaan ja olla osallistumatta evankeliluterilaisen uskonnon opetukseen."

Tuota kohtaa lienee hyvä tarkentaa sen verran, että tällä hetkellä Suomen laki määrää/pakottaa ev.lut. kirkkoon kuuluvat ev.lut. uskonnon opetukseen. Ev.lut. kirkkoon kuuluvat eivät siis saa valita omaa katsomus opetustaan, elleivät he ensin eroa kirkosta. Toisinpäin ajatellen: Suomen valtio pakottaa ev.lut. kirkkoon kuuluvat eroamaan kirkosta, mikäli he mielivät elämänkatsomustiedon opetukseen.