Kaikille tekee hyvää olla välillä yksin. Nyky-yhteiskunnassa olemme koko ajan ärsykkeiden ympäröimänä. Varsinkin oma sukupolveni, jolle asiat eivät tapahdu, ellei niitä kirjaa facebookkiin. Kun välillä jättää tuon naamakirjan rauhaan, tuntee ensimmäiset pari päivää olevansa eristynyt, mutta sen jälkeen se helpottaa. Kuulemma. Itse olin viikon ilman sosiaalista mediaa viimeksi pari vuotta sitten, liian kauan sitten.
Pohdintani yksinolosta alkoi, kun olin joululomalla lähdössä hiihtämään ja puhuimme mieheni kanssa siitä, jaksanko lähteä yksin. Jossain vaiheessa päästin suustani, että haluaisin seuraa ladulle, koska olen yleensä päivät yksin. Neljävuotias oli salamana omista leikeistään vieressä kommentoimassa, että en ole yksin, koska hän ja siskonsa ovat kanssani koko ajan.
Neljävuotiaan tasolla onkin vaikea ymmärtää eroa siinä, että vaikka ei olisi fyysisesti yksin, voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Moni kotona lapsiaan hoitava varmasti tuntee ainakin välillä itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä pyörisi kuinka paljon jälkikasvua. Onhan tuosta isommasta meilläkin jo seuraksi, mutta on kuitenkin eri asia jutella mielikuvituskaverin harrastuksista kuin vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa. Ja yksinäinen voi olla myös työelämässä, isossakin työyhteisössä.
Valitettavan paljon on myös heitä, joille yksinäisyys on sen kaikissa muodoissa jokapäiväistä. Kun ei ole seuraa eikä oikein ketään jolle soittaakaan.
Yksinolo onkin mukavaa silloin, kun se on oma valinta. Minäkin lähdin sitten kuitenkin ladulle yksin ja loppujen lopuksi nautin siitä. Aika harvassa kun on ne hetket, jolloin saan huolehtia vain omasta itsestäni, kuten neljävuotiaskin on huomannut.
Tulevana vuonna olen yksin myös valtuustossa. En fyysisesti, sillä seuranani on 50 muuta valtuutettua ja rivi virkamiehiä päälle, mutta muodostan kuitenkin yksin oman ryhmäni. Vielä en oikein edes osaa kuvitella, mitä se todellisuudessa on, vaikka esimakua olen varajäsenen paikalla istuneena saanutkin. Vaikka puolue ei tunne ryhmäkuria, tekee Seinäjoen Vihreä ryhmä tulevana vuonna töitä kovassa kurissa ja nuhteessa. Olkoon se valtuustoryhmämme puheenjohtajana uudenvuodenlupaukseni.
Kolumni Eparissa 9.1.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti