Muurarimyrsky

Maalari maalaa ja muurari muuraa, paitsi nyt muurareista leivotaan kovaa vauhtia jo kaupungin päättäjiä. Vaaleilla valittuna kyllä, mutta ei kai nyt muuten sentään. 

Vesilasissa kuohuu, kun maakuntalehti ryhtyi MOT-ohjelman jälkimainingeissa julkaisemaan alueen vapaamuurareiden nimiä. Moni joutui turhan syyttelyn kohteeksi juorujen ja huhujen perusteella, kun ei oikein mitään ole voitu näyttää toteen. Melkein jo mieleni pahoitin, kun ei omaa jäsenyyttäni Ladie's Circle -järjestössä kyseenalaistettu ollenkaan. Meidätkin kutsutaan toimintaan, kokoukset ja pöytäkirjat ovat salaisia ja kai meillä jotain rituaalejakin on. Hui, pelottavaa. 

Suomessa on yhdistymisvapaus ja niin pitää ollakin. Poliittisen päätöksenteon ja kaupungin päätösten tulee olla avoimia, mutta ihan joka paikkaan emme voi avoimuuden periaatetta vaatia. Pitää olla paikkoja, joissa ihmiset voivat keskustella ja väitellä omiensa parissa. Ehkä avautua omista ongelmistaan, ehkä oman yrityksensä asioista. Toiset tekevät sen vapaamuurareissa, toiset naapuruston kesken tai ystävistä koostuvassa peliporukassa. Itse kuulun aika moneen äitikerhoon, joissa puheet eivät todellakaan kestä päivävaloa. Joku ei halua paljastaa uskontoaan ja toinen sitä, että kuuluu johonkin puolueeseen. Sallin varttuneempien miesten kokoontua salassa, mikäli he näin tahtovat. 

Kaikkeen rikolliseen toimintaa tulee tottakai puuttua, tapahtuu se sitten salaseurassa tai seurapiirissä. Järjestäytynyttä rikollisuutta tutkitaan Suomessakin ja luotan virkavaltaan voimaan myös muurareiden suhteen.

On myös selvä, että palveluita on helpompi hankkia ja ostaa henkilöiltä, jotka ovat tuttuja. Onko sillä väliä, oletko tutustunut noihin ihmisiin Etelä-Pohjanmaan Vihreiden keskusteluillassa vai vapaamuurareissa? Ja jälleen puhun yksityisistä ihmisistä ja yrityksistä, en kaupungeista. Kaupungin päätöksenteko on avointa ja kaikkien tarkasteltavissa. Epäkohtiin on puututtava silloin kun niitä havaitaan ja näin myös tehdään.

Muurareita pahempana pidän nimityksiä, joita kaupungeissa tehdään muka avoimesti, mutta taustalla on puoluepoliittiset kytkökset. Veikkaan tämän pelin pelaajia löytyvän enemmän. Koskahan maakuntalehtemme puuttuu tähän?

Ei palkka- eikä palkkioalea

Seinäjoen Sanomat avasi eilisessä lehdessään Seinäjoen kaupunginvaltuutettujen mielipiteitä palkkionalennuksiin. Kysely toteutettiin sähköpostitse ja itsekin kyselyyn vastasin. Oma kantani oli lehdessä selkeästi, vaikka perusteluja ei nimelläni julkaistukaan. Eli en kannata palkkioiden alentamista tai poistamista kokonaan. 

Asia ei kuitenkaan ole yhtä yksinkertainen, kuin juttu antaa ymmärtää. Jutussa tulee esiin tärkeitä pointteja, miksi palkkioita ei tulisi alentaa, mutta myös omituisia päätelmiä. Lehdessä muunmuassa kirjoitetaan, että valtuutetut ovat haluttomia osallistumaan säästötalkoisiin ja että heistä 20% suhtautuu kulukuuriin kielteisesti tai empien. Itse en ainakaan koe ottaneeni kantaa kulukuuriin, vaan palkkioiden alentamiseen. Ne ovat kaksi eri asiaa. 

Perustelin vastaustani muunmuassa sillä, että en kannata yleistä palkka-alea, koska se johtaa vain lamaan. Luottamusmiesten palkkioiden alentaminen osuu samaan kategoriaan. Pidän myös henkilöstön lomautuksia tai lomarahojen vapaaksi vaihtamisia äärimmäisinä keinoina, joita ei tulisi käyttää. Kaupunkia ei voi työnantajana verrata yksityisiin yrityksiin. Kaupunki tuottaa palveluja kaikille kaupunkilaisille ja kun säästetään, ei voida päättää, että talkoisiin osallistuu vain osa kaupunkilaisista, eli kaupungin työntekijät. Jos säästöjä halutaan suoraan kaupunkilaisten pussista, pitää korottaa veroja. Veroja maksamme kukin kantokykymme mukaan, mikä tekee veronkorotuksesta tasapuolisen keinon saada lisätuloja kaupungin kassaan. 

En ota vielä kantaa siihen, tulisiko veroprosenttia nyt nostaa. Veikkaan kuitenkin, että tulevan neljän vuoden aikana näin tehdään, enkä pidä sitä huonona vaihtoehtona. Kaupungin tuottamien edullisten palveluiden leikkaaminen tai jopa lopettaminen tuntuu monen kukkarossa enemmän. 

Liikuttavaa

Tammikuussa pullistelevat mahojen lisäksi kuntosalit, kun moni aloittaa uuden elämän ja sisällyttää siihen liikunnan. Itsekin tein näin. Olen ollut hyvin vaihteleva liikkuja, välillä pelannut ja jumpannut monta kertaa viikossa ja toisinaan kuluttanut monta viikkoa ilman mitään liikuntaa. Viime vuonna oli sitten vielä vähän pidempi liikkumaton jakso, joka koostui kahdestatoista kuukaudesta. Tuo putki on nyt katkennut.

Liikunnan on useassakin tutkimuksessa todettu parantavan elämänlaatua ja vaikuttavan myönteisesti mielenterveyteen. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan näin on myös äitien kohdalla ja liikunnan on todettu ehkäisevän myös synnytyksenjälkeistä masennusta. Enkä ihmettele. Liikunnan positiivisen vaikutuksen huomaa heti, kun treenin jälkeen astuu kotiovesta sisään. Vaikka lähtiessä olisi ovet paukkuneet ja pinna katkennut, on palatessa niin hyvä olo, että haluaa vain halata pieniä pinnankatkojia. Kovin monelle se halaus ei vaan siinä vaiheessa jostain syystä maistu.

On tärkeää, että kaupunki tukee asukkaidensa terveyttä pitämällä liikuntapaikoista huolta. Meillä on remontoitu uimahalli, loistavasti ylläpidetty latuverkosto, paljon saleja ympäri kaupunkia. Koko ajan on kuitenkin pulaakin jostain ja monet liikuntapaikat tarvitsevat isoja remontteja, jotta kestävät kovaa käyttöä. Nämä remontit on tehtävä, sillä on tärkeää, että meillä on tarpeeksi edullisia liikuntapaikkoja kaikille kaupunkilaisille. Kaupungin oman panoksen lisäksi toivotan tervetulleiksi kaikki, jotka haluavat näihin talkoisiin osallistua. Yksityisellä rahalla rakennetut hallit palvelevat kaupunkilaisia myös. Jos sopivia paikkoja löytyy, voi kaupunki tulla tonttien kanssa vähän vastaankin.

Meillä on muuten aloitettu jalkapallo. Vein neidin pallokerhoon ihan vaan liikkumaan ja purkamaan energiaa. Heti ekalla kerralla sain kuitenkin käsiini paperin, jossa kerrottiin kesän peleistä ja pelipaidoista. Ja nyt meillä sitten odotetaan malttamattomana, että koska on kesä ja pääsee pelaamaan. Entisenä pesäpalloilijana en oikein tiedä miten tähän suhtautuisin. Miten käy perintöräpylän, jos piikkareiden sijaan joudunkin nappulakenkäkaupoille? Pitänee aloittaa kopittelut heti kun lumet sulavat.

Kolumni Eparissa 23.1.2013

Kuin kaksi marjaa

Siiri ja Ronja.
Toinen kuva on otettu tänään, toinen kolme vuotta sitten.
Mutta kumpi on kumpi?

Yksin

Kaikille tekee hyvää olla välillä yksin. Nyky-yhteiskunnassa olemme koko ajan ärsykkeiden ympäröimänä. Varsinkin oma sukupolveni, jolle asiat eivät tapahdu, ellei niitä kirjaa facebookkiin. Kun välillä jättää tuon naamakirjan rauhaan, tuntee ensimmäiset pari päivää olevansa eristynyt, mutta sen jälkeen se helpottaa. Kuulemma. Itse olin viikon ilman sosiaalista mediaa viimeksi pari vuotta sitten, liian kauan sitten. 

Pohdintani yksinolosta alkoi, kun olin joululomalla lähdössä hiihtämään ja puhuimme mieheni kanssa siitä, jaksanko lähteä yksin. Jossain vaiheessa päästin suustani, että haluaisin seuraa ladulle, koska olen yleensä päivät yksin. Neljävuotias oli salamana omista leikeistään vieressä kommentoimassa, että en ole yksin, koska hän ja siskonsa ovat kanssani koko ajan. 

Neljävuotiaan tasolla onkin vaikea ymmärtää eroa siinä, että vaikka ei olisi fyysisesti yksin, voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Moni kotona lapsiaan hoitava varmasti tuntee ainakin välillä itsensä yksinäiseksi, vaikka ympärillä pyörisi kuinka paljon jälkikasvua. Onhan tuosta isommasta meilläkin jo seuraksi, mutta on kuitenkin eri asia jutella mielikuvituskaverin harrastuksista kuin vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa. Ja yksinäinen voi olla myös työelämässä, isossakin työyhteisössä. 

Valitettavan paljon on myös heitä, joille yksinäisyys on sen kaikissa muodoissa jokapäiväistä. Kun ei ole seuraa eikä oikein ketään jolle soittaakaan. 

Yksinolo onkin mukavaa silloin, kun se on oma valinta. Minäkin lähdin sitten kuitenkin ladulle yksin ja loppujen lopuksi nautin siitä. Aika harvassa kun on ne hetket, jolloin saan huolehtia vain omasta itsestäni, kuten neljävuotiaskin on huomannut. 

Tulevana vuonna olen yksin myös valtuustossa. En fyysisesti, sillä seuranani on 50 muuta valtuutettua ja rivi virkamiehiä päälle, mutta muodostan kuitenkin yksin oman ryhmäni. Vielä en oikein edes osaa kuvitella, mitä se todellisuudessa on, vaikka esimakua olen varajäsenen paikalla istuneena saanutkin. Vaikka puolue ei tunne ryhmäkuria, tekee Seinäjoen Vihreä ryhmä tulevana vuonna töitä kovassa kurissa ja nuhteessa. Olkoon se valtuustoryhmämme puheenjohtajana uudenvuodenlupaukseni.

Kolumni Eparissa 9.1.2012

Uuteen vuoteen

Jotain uutta, jotain vanhaa. Niitä tuo tämä vuosi mukanaan. Aloitin muutokset jo pienellä paluulla työelämään. Virkistävää! Mutta kyllä oli kiva tulla kotia, istua leikkihuoneen lattialle ja vaan olla ja nauttia. En mä vielä täältä mihinkään halua lähteä.

Iso muutos on hyppy varavaltuutetusta varsinaiseksi. Se on menoa nyt, ei ole helppoja hetkiä tulossa. Nyt, jos koskaan sitä soppaa pitää kuitenkin olla hämmentämässä. Kun leikataan, pitää katsoa, että leikataan oikeasta paikasta, muuten kakku kaatuu kokonaan. 

Päivitin kuvanikin, oli ehkä aikakin, edellinen oli neljän vuoden takaa. On muuten uusi kuva otettu siellä Filmiinassa, jota joulukalenterissakin kehuin. Kirjoittaminen jatkuu. Olen jo hyvässä vauhdissa tunnisteidenkin lisäämisessä. Vielä pari vuotta vanhimmasta päästä puuttuu, mutta lisäilen niitä pikkuhiljaa. Jos tämän vuoden loppuun mennessä olis kaikki listattu?

Tuokoon teidänkin vuosi mukavia muutoksia, mutta pysyköön ne kaikista tärkeimmät. Siinä lienee tarpeeksi tavoitetta itse kullekin.