Sivut

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kesätyökesä


Kesäisin kaupungilla ja sen laitamilla törmää ilahduttavan paljon nuoriin. Aamulenkillä heitä tulee vastaan lähes joka puskassa. He kitkevät, leikkaavat ja harventavat. Tekevät siis töitä. Kaunista.

MInä aloitin työurani 14-vuotiaana myymällä jäätelöä. Kokonaista kolme kesää vietin kylmän tiskin takana. Sen jälkeen olen siivonnut, tehnyt ja myynyt hampurilaisia, tarjoillut juomia janoisille, viihdyttänyt lapsia ruotsinlaivalla sekä tuurannut toimistosihteeriä. Yhtäkään kesää en ole ollut tekemättä mitään. Ja tästä olen onnellinen ja ylpeäkin. 

On tärkeää, että näitä työmahdollisuuksia nuorille on tarjolla. Tila ei tässä riitä, jos yrittäisin listata kaikki ne asiat, miksi työntekeminen on nuorelle tärkeää. Vastuunotto ja oma raha on kuitenkin mainittava. Ensimmäinen on tärkeä varmasti meidän vanhempien näkökulmasta, toinen motivoi nuorta. Molempi parempi. Vaikka sanonnan mukaan nuoren nukkumisella saa rahaa pankkiin, niin kyllä se yhtälö paremmin toimii, kun nukkumisen sijaan tekee töitä. 

Puskahommat ovat perinteisesti kaupungin tarjoamia, mutta onneksi muitakin töitä löytyy. Seinäjoen kaupunki työllistää nuoria ainakin kesäsoittajiksi ja ohjaajiksi leireille, saapa muutama nuori kesätienestinsä tapahtumistakin. Myös yksityiset työnantajat tarvitsevat kesäväkeä erilaisiin tehtäviin. Paljon työllistävät kaupat, kahvilat ja ravintolat, suuria elintarvikelaitoksia unohtamatta. Tutustu ja tienaa -kampanja mahdollistaa muutaman viikon työelämäjakson nuoremmillekin.

Ja mikä estää nuorta yrittämästä itse, jos ei töitä toiselta löydy. Olen ihaillut tänäkin kesänä komeita kioskeja, joita ihan pienetkin lapset ovat perustaneet. Myydään mehua, koruja ja vanhoja leluja. Vähän vanhemmat voivat jo tarjota erilaisia palveluita. Lapsenvahteja tarvitaan aina ja nurmikot kasvavat yksityistenkin pihalla. Reippaasti kiertämään ovelta ovelle vaikka omassa naapurustossa ja tarjoamaan palveluita. Lähikauppaankin saa varmasti viedä ilmoituksen.


Ja kyllä, nuoretkin tarvitsevat lomaa ja luppoaikaa. Nuorella akulla latautumisaika on kuitenkin lyhyempi ja virtakin riittää pidempään. Meillä käytetyillä se kestää vähän kauemmin. Meinaan silti tulevana viikonloppuna kesätöihin minäkin. Toivottavasti en jää nuorten jalkoihin. 

Kolumni Eparissa heinäkuussa 2014

Ei kommentteja: