Sivut

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Humaanius hukassa?

Saimme lukea menneellä viikolla uutisista, kuinka Etelä-Pohjanmaasta on tulossa ainoa maakunta, joka ei vastaanota pakolaisia. Surullisessa kokonaisuudessa Seinäjoki on tähän asti toiminut poikkeuksellisesti ja vastaanottanut pakolaisia. Nyt kuitenkin Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on tehnyt kokouksessaan syksyllä 2014 päätöksen, jonka mukaan uutta pakolaisryhmää ei Seinäjoelle oteta, vaikka Työ- ja Elinkeinoministeriö näin on esittänyt.

On huolestuttavaa, että meillä on varaa olla solidaarisia vain nousukauden aikana, ja jättää taloudellisesti vaikeina aikoina kaikista suurimmassa hädässä olevat vaille apua. Pakolaiset eivät tule Suomeen sosiaaliturvan perässä, he tulevat tänne, koska eivät voi elää omassa kotimaassaan. Kun puhutaan pakolaisista, puhutaan ihmisistä, joita on uhattu esimerkiksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Puhutaan ihmisistä, jotka ovat saattaneet viettää ennen Suomeen tuloaan aikaansa pakolaisleireillä useita vuosia.

Jos Seinäjoella ei jatkossa oteta pakolaisia vastaan ja ajetaan kotouttamispalvelut alas, on meidän entistä vaikeampi kotouttaa myös muita maahanmuuttajia tänne. Maahanmuuttajia kun tännekin tulee, vaikka ei pakolaisia otettaisikaan. Osa heistä tulee tänne työn perässä, toiset rakkauden. Jäävätkö nämä maahanmuuttajat jatkossa vaille kunnon palveluita? Tämä lisää entisestään meidän kustannuksia, kun syrjäytymisen riski maahanmuuttajien kohdalla kasvaa. Suomessa kun onneksi edelleen huolehditaan niistä, jotka eivät siihen itse pysty. Muotisana ennaltaehkäisy olisi hyvä muistaa tässäkin. 

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että me tarvitsemme tulevaisuudessa lisää työvoimaa muualta muuttaneista. Myös siksi maahanmuuttajien kotouttamispalvelut ovat tärkeitä. Etelä-Pohjanmaalle tarvitsemme myös asennemuutoksen. On käsittämätöntä, että saamme kansanedustajehdokkaan kirjoittamana lukea (Matti Järviharju, Ilkka 26.3.2015), kuinka tänne tulevat eivät voi sanella ehtoja, kuinka heitä tulee kohdella. Jokaista ihmistä tulee kohdella hänen ihmisarvoaan kunnioittaen. Jaottelu meihin ja muihin on paitsi turhaa, myös loukkaavaa. Moni maahanmuuttaja on asunut Suomessa jo kauan ja ehkä saanut maan kansalaisuudenkin, mutta tulee edelleen kohdelluksi ulkopuolisena. 

Henna Rantasaari
kaupunginvaltuutettu
eduskuntavaaliehdokas
(Vihreät)

Seinäjoki

Julkaistu Ilkassa 29.3.2015

Ei kommentteja: