Sivut

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Terveellistä herkkua


Tätä piti kokeilla. Raaka-aineet on näissä lätyissä aikalailla minimissään, kaksi banaania (loistava tapa käyttää ylikypsät) ja kaksi kananmunaa. Ne sekaisin blenderissä ja pannulle. Ja voin kera tietenkin. Siinä ehkä katoaakin hieman se terveellisyys, sillä tuota voita kyllä sai laittaa aika paljon, ainakin tuohon valurautapannuun. Teflonilla voisi toimia vähän erilailla. Mutta hyviä nämä oli, vaikkakin aika makeita. Jatkokehittelin jo ohjetta, jos lisäisin vähän vaikka rahkaa mukaan. Tulisi enemmän, olisi vähemmän makeaa ja voisi ehkä pysyä paremmin kasassa. Kääntäminen oli meinaan aika haasteellista. Mutta maistui, varsinkin lapsille ja tietenkin hillon kera. 

Ei kommentteja: