Juuri ennen nukkumaanmenoa muistin päivän kuvan. Vilkaisin yöpöydälle ja lempisanan valinta oli siinä. Perhe. Sen ympärillä tämä elämä nyt pyörii ja hyvä niin. Lehden nimeäkin mukaillen, Meidän perhe. Kuulostaa hyvältä.
torstai 10. toukokuuta 2012
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Neljän päivä kuva
Tänään otin kuvan, jossa yhdistyy neljän päivän kuvatehtävät. Kuvassa olen minä Ronjan, eli inspiraationi, kanssa. Ronja kuvaa myös rakastamaani tuoksua, eihän mikään tuoksu yhtä ihanalta kuin vauva. Ja samaan kuvaan on myös vangittu se, mitä teen päivittäin, eli ulkoilen lasten kanssa. Tänään ihanassa aurinkoisessa säässä metsäkävelyllä, Siirin lempitouhua.
tiistai 8. toukokuuta 2012
Bird
Ei napannut tämä lintu matoa, kun oli näin myöhässä. Sinnikkäästi pääsi kuitenkin perille, se lienee pääasia.
Tässä kuvassa ei näy lintua, mutta sen pesä kyllä. Trampoliinin tieltä piti kaataa pari puuta ja yhden mukana maahan kaatui tämä. Onneksi ei ollut vielä munia! Osaako joku sanoa, minkä linnun pesä tämä on?
Tässä kuvassa ei näy lintua, mutta sen pesä kyllä. Trampoliinin tieltä piti kaataa pari puuta ja yhden mukana maahan kaatui tämä. Onneksi ei ollut vielä munia! Osaako joku sanoa, minkä linnun pesä tämä on?
perjantai 4. toukokuuta 2012
Fun!
Tämä aihe ja kuva ei selityksiä kaipaa.
Siskokset <3 br="br">
Kivaahan se on ja välillä niin naurattaa!3>
Siskokset <3 br="br">
Kivaahan se on ja välillä niin naurattaa!3>
torstai 3. toukokuuta 2012
Something you wore today
Kuvahaaste jatkuu. Valitsin ylläni tänään olleista asioista lenkkikengät. Pitkästä aikaa käytössä lenkkitarkoituksessa. Lähes päivittäin ovat kyllä jalassa, mutta löntystelyä leikkikentälle ja takaisin ei juuri voi lenkkeilynä pitää. Tänään sain oman tuntini lenkkipolulla, on se vaan aina yhtä rentouttavaa. Siksi valitsin juuri nämä.
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Peace in skyline
Kuvahaasteen ensimmäisessä kuvassa yhdistyy sekä ensimmäisen päivän aihe, peace (rauha), että toisen skyline (taivaanranta). Kuvanottohetkellä on illan myötä rauha laskeutunut taloon, kun pienimmät jo nukkuvat. Vaikka ihan taivaanrantaan asti kuva ei ylety, siellä se puiden takana kuitenkin on. Tämä näkymä avautuu meidän parvekkeelta.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Photo a day
Toukokuu on kuvakuu. En voinut vastustaa kiusausta lähteä mukaan tähän haasteeseen! Koska päätin lähteä mukaan vasta näin illalla, tulee toukokuun ensimmäisen päivän kuva vasta huomenna, 2. päivä. Jatkossa yritän postata kuvat heti saman päivänä. Ihana haaste, en malta odottaa, että pääsen toteuttamaan! Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan haasteesta lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




