24. luukku: Hyvää joulua!

Aattoaamun tunnelmia.

Nautinnollista joulua!

23. luukku: Vilinää vilskettä

Tänään alkoi joulu. Tupa on täynnä vilinää ja vilskettä, kun pienet ja vähän isommatkin jouluvieraat ovat saapuneet. Nyt nautitaan!

22. luukku: Joulukuusi

21. luukku: Tuunaa maljakko

Ostin itselleni jouluksi kukkia. Arvioin kukkakaupassa hieman väärin olemassaolevan maljakon koon ja kimppu olikin liian korkea. En kuitenkaan halunnut katkaista komeita kukkia. Tutkailin sillä silmällä muita keittiön tarvikkeita ja silmäni kiinnittyivät spagettipurkkiin, joka oli juuri sopivan kokoinen. Pieni pyyntö työkaluja hallinnoivalle ja kas, oli kansi pois purkista ja kukkamaljakko valmis. Vielä naru ympärille, niin johan tuli jouluinen. Sitten arkena kerkiää miettiä, minne ne spagetit jatkossa laitetaan. 

Huomaatteko muuten, olen oppinut uuden tavan käsitellä kuvia. Vähän on yksipuolista vielä, mutta harjoittelen koko ajan lisää!

20. luukku: Lisää pipareita

Martta minussa pääsi eilen valloilleen, kun sain aamulla päähänpiston, että nyt pitää tehdä piparkakkutalo. Eikun kauppaan hakemaan taikinat ja koristeet ja hommiin. En tiedä koska sen oppii, että lasten kanssa tällänen ex tempore -leipominen ei ole kaikista paras idea. Kun toiminta-ajatus ei ole itselläkään ihan selvänä mielessä, on prosessi yhden äitiäänkin malttamattomamman neljävuotiaan ja muuten vain vilkkaan yksivuotiaan kanssa aika sekava. 

Koristeluvaiheessa pienempi oli sitten jo unilla ja pääleipurinkin ajatus hieman kirkastunut, joten se meni ihan leppoisesti. Ja kun koristeltavia oli talon osien lisäksi muitakin, niin ei tarvinnut kahlita kenenkään luovuutta. Erityisen ylpeä olen Siirin  ideasta laittaa koristekarkkeja pipariin useampaan kerrokseen. Näin saa yhdellä piparilla enemmän karkkeja, nerokasta.

Lopullinen liimaus sulatetulla sokerilla oli sottaista ja onneksi olin siinä vaiheessa yksin. Mökin sijoittelu alustalle oli suunnitelmissa toisinpäin, mutta kun liima nyt sattui tarttumaan kiinni näin. Katsotaan nyt kauanko talo pysyy ehjänä. Tänään innokkaan katselijan toimesta siitä hajosi jo savupiippu. Olen luvannut, että jouluna sen saa syödä, joten aattoaterian jälkeen taitaa tämä komeus saada purkutuomion.

19. luukku: Minäkö Martta?

Olen jo jonkin aikaa seurannut Marttojen ulostuloja ja tekemisiä. Joka kerta kiinnostun tuosta järjestöstä entistä enemmän. Marttojen missio on kotien ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja arjen hallinta. Tämä lienee alue, jolla ei tarpeeseen nähden ole koskaan liikaa toimijoita.

Joulukalenteriin linkattavaksi sopivat tietenkin Marttojen joulusivut. Paras marttavinkki jouluun on edelleen se, että siivoa komerot, jos aiot siellä aikaasi viettää. Olin muuten Marttojen tonttutestin mukaan tositonttu, entä sinä?

18. luukku: Konttori

Hehkutin vähän aikaa sitten, kuinka olen ihastunut Solsidan -sarjaan. 3. tuotantokausi päättyi kuitenkin juuri ja jätti tyhjän aukon. Tänään aukko kuitenkin paikattiin, kun Solsidanista tuttu Ove palasi ruutuun Konttorissa. Todellakin suosittelen! 

Pieni miinus loistavassa sarjassa oli suomennos. Välillä suomentamatta jäi kokonaisia lauseita ja vitsienkin kannalta olennaisia kohtia. Pitänee petrata tuota toista kotimaista, ettei tartte tekstityksiä.

17. luukku: Sittenkin joulukortteja

Olin jo päättänyt, että en tänä vuonna tee joulukortteja. Joku kauppareissu käväisin kuitenkin Taitopuoti Paperinauhassa (ihana kauppa!) ja ostin varmuuden vuoksi vähän jouluista paperia ja korttipohjia. Tänään sitten luin lehdestä, että huomenna pitäisi lähettää kortit, jos haluaa niiden olevan perillä ennen joulua. Pitihän niitä sitten muutama tehdä. Vielä en tiedä, päätyvätkö ne postiin tänä vuonna vai vasta seuraavana, mutta sainpahan askarrella. Pakettikorteiksi näistä päätyy ainakin osa.

Aika pienellä vaivalla syntyivät. Leimat ja muut löytyivät kaapista edellisvuosilta, vartavasten hankin tosiaan vain tekstipaperia ja korttipohjia. Yksinkertaisiahan nämä ovat, mutta juuri sopivan helppoja tehdä ja ihan kivojakin mun makuun.

16. luukku: Johanna Kurkela - Joululaulu

Olen ollut usein pari päivää myöhässä näiden luukkujen kanssa, mutta tämä on nyt kyllä vahinko! Avasin eilen kaksi luukkua ja kuvittelin olevani ajantasalla, kunnes tänään tajusin, että on jo 17. päivä. Ja eilen julkaisin luukut 14 ja 15, joten 16 jäi. Anteeksi tästä.

Nauttikaa seuraavasta, yksi lempiartisteistani ja lempijoululauluistani.

15. luukku: Pikkujouluja

Nyt taitaa olla valmista siihen isoon jouluun, kun aika monet pienemmät on jo juhlittu. Tänäkin viikonloppuna sain osallistua kaksiin kekkereihin kahdessa eri ravintolassa. Tästä intaantuneena jatkankin nyt paikallisten yritysten kehumissarjaani ravintoloiden osalta.  Aloitan tuoreimmista kokemuksista. 

Perjantaina iltaa istuttiin Almassa. Hotelli ja ravintola, joka on tehty vanhaan rautatieläisten taloon aseman kupeeseen. Ihana, tunnelmallinen paikka ja ruokakin on vallan mainiota. Toimii myös suuremmissa juhlissa, eräänkin blogistin häitä on tanssittu juurikin tässä kyseisessä paikassa! :)

Lauantaina kokoonnuimme naisten kesken Amoccaan. Tämä luonasravintolana ja kahvilana toimiva ravintola keskuskadulla avaa ovensa tilauksesta myös iltaisin. Upeasti toteutettu vanhan rakennuksen remontti yhdistettynä herkullisiin kahveihin ja ruokiin toimii, myös palvelu on erinomaista. Nettisivuja en paikalle löytänyt, mutta kurkkaa täältä ensi viikon lounaslista ja käy kokeilemassa!

Seinäjoen ehdoton ykkönen on tällä hetkellä mielestäni tuore tulokas Juurella. Lähiruokaa kauden herkuista taidolla valmistettuna, täydellinen ja asiantunteva palvelu ja kaunis miljöö. Kaikki mitä ravintolalta voi toivoa. Paikka, jonne tulet ensivisiitin jälkeen palaamaan ihan varmasti.

Maininnan ansaitsee myös Uppalan kartano. Rohkea nuori nainen toteuttaa kartanossa unelmaansa, onnistuneesti. Erityiskehut upeille saunatiloille!

Täälläkin siis pääsee syömään hyvin. Listaan olisi voinut lisätä vielä varmasti esimerkiksi monta hyvää lounaspaikkaa. Listaus Seinäjoen ravintoloista löytyy myös kaupungin nettisivuilta, käy valitsemassa oma suosikkisi. 

14. luukku: Punnitse ja Säästä

Meidän karkkipäivä oli jo perjantaina, kun halusin testata tämän uuden ihanuuden. Punnitse ja Säästä on saapunut Seinäjoelle! Ja mikä parasta, löytyy meidän lähikaupasta, Joupin cittarilta. Otin vastaan tarjotun kanta-asiakaskortin, varmasti vierailen toistekin!

13. luukku: Joululahjavinkkejä

Lahjojen antaminen (ja tietenkin saaminenkin) on kivaa. Erityisen kivaa se on noiden lasten kanssa. Se ilo, joka lasten silmistä paistaa, kun paketista paljastuu haluttu lahja, on näkemisen arvoista ja tuo hyvän mielen kaikille. Eikä sen edes tarvitse olla etukäteen haluttu, kaikki käy. :)

Olemme kuitenkin päättäneet perheen kesken, että ei hankita lahjoja aikuisille. Tämä on järkevää, sillä väkeä on paljon. Jotain tarpeellista voisi hankkia, mutta usein ne oikeasti tarpeelliset asiat ovat sen verran kalliita, että niihin ei ole kovin monelle varaa. Ja pienempää tavaraa, sitä ei niin tarpeellista, on meillä ainakin nurkat täynnä, joten mieluummin olen ilman. Meidän lahja toisillemme on ruoka, jota jokainen tuo yhteiseen joulupöytään.

Monessa perheessä arvotaan, kuka ostaa kenellekin lahjan. Näin jokainen antaa ja saa yhden lahjan. Tätäkin voisi joku vuosi kokeilla! Ja lahjojahan voi toki ostaa monenlaisia. Hyödyllisiä ja mukavia edullisia lahjoja ovat erilaiset lahjakortit, esimerkiksi elokuviin, konserttiin tai kasvohoitoon. Lupaus lounaasta tai kahveista hyvän seuran kera toimii varmasti. 

Kepa on listannut hyviä vinkkejä lahjoista, jotka tukevat kestävää kehitystä. (Näistä olisin itsekin voinut ostaa vaikka kuinka monta, melkein jo harmittaa, että lahjattomuudesta on sovittu...) Joukossa on paljon myös suosituiksi nousseita aineettomia lahjoja.

Yksi näkökulma, josta mielellään lähestyn joulun lahja-asioita, on paikallisuus. Kaikista parasta on, jos lahjat hankitaan läheltä, pieniltä tekijöiltä ja kauppiailta. Ulkomaiset nettikaupat saattavat olla  edullisempia, mutta niihin sijoittamalla raha katoaa sinne ulkomaille. Ostamalla saman legon kotikylän kauppiaalta tuet oman paikkakunnan kehitystä. Ja jos pystyy vielä yhdistämään aineettomuuden ja paikallisuuden, niin siitä ei lahja paljon parane! 

Yksi vinkki lapsiperheiden aineettomaksi lahjaksi on konserttiliput Rajattoman Suomen lasten lauluja-kiertueelle! Ronja sai kyseisen levyn synttärilahjaksi noin kuukausi sitten ja jos cd-levyt voisivat kulua puhki, olisi niin käynyt. Levy soi päivittäin lastenhuoneessa, toki vielä isosiskon toimesta, mutta sujuvasti yksveekin osaa jo jammata. Ja äitikin tykkää. Kiertue starttaa Seinäjoelta huhtikuussa ja me ainakin aiomme olla paikalla. 

12. luukku: Kirje joulupukille

Rakas joulupukki,

en ole kirjoittanut sinulle moneen vuoteen. Uskonpuutetta? Ehkä. Kiireitä? Ihan varmasti. Yltäkylläisyyttä? Sitäkin.

Me aikuiset emme aina usko sinuun. Ehkä haluaisimmekin, mutta järki kieltää. Mutta minä ainakin haluaisin, että olisi joku, joka toteuttaisi toiveeni ja toisi ne vielä nätisti paketoituna kotiin, ainakin yhtenä päivänä vuodessa. Uskommehan moniin muihinkin, vielä päättömämpiin juttuihin. Tai olemme uskomatta ihan itsestäänselviä asioita.

Koitankin nyt onneani. Kuuletko ja kuunteletko?

Toiveeni on hyvin yksinkertainen ja liittyy juurikin uskomiseen, tai ehkä enemmänkin tosiasioiden tunnustamiseen, tai sen yhden tietyn tosiasian. Se on kuitenkin monelle sinun olemassaolon lisäksi yksi niistä asioista, joihin on vaikea uskoa. Meillä on paljon tutkimustuloksia siitä, että se on todellista ja tapahtuu parhaillaan, mutta silti epäilijöitä löytyy. Me olemme sen itse aiheuttaneet, mutta sitäkään eivät kaikki ole valmiita myöntämään.

Viisaana miehenä arvasitkin jo varmaan, mistä puhun. Eikö olekin hullua, että siihen ei uskota? Ilmastonmuutos on todellista ja tapahtuu parhaillaan. Se ei katoa sillä, että tammikuussa on kolmekymmentä astetta pakkasta. Eiväthän pakkaset sieltä Korvatunturilta kokonaan katoa (toivottavasti!), kyse on keskilämpötilan noususta. Tällä hetkellä taistellaan vielä sen puolesta, että nousu pysyisi alle kahdessa asteessa, mutta tuo tavoite on koko ajan luisumassa käsistämme.

Tähän mennessä sovitut vähennykset eivät yksinkertaisesti riitä. Aikaa ei ole hukattavaksi ja reippaista päästövähennyksistä pitäisi päättää heti eikä kohta. Maailmanpankkikin varoittaa, että nykymenolla edessä on neljän asteen lämpeneminen, joka tarkoittaisi maapallon muuttumista ihan toisenlaiseksi kuin planeetta, jolla tällä hetkellä elämme.

Mitä siis toivon? Toivon, että ilmastonmuutoksen olemassaolo tunnustetaan ja sen torjuminen otetaan vakavasti. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat ongelmat, kuten esimerkiksi ilmastopakolaiset, sään ääri-ilmiöt, kuivuus ja nälänhätä, koskettavat meitä kaikkia.

Tiedän, että tämän toiveen toteuttaminen on sinullekin haastavaa. Auttaisiko joulumieli tässä tehtävässä kuitenkin vähän? Ja olethan sinä nyt tunnettu ja arvostettu henkilö, toivottu vieras lähes joka kodissa. Ja vetoan myös heihin, joille sinun olemassaolosi on vaikeaa hyväksyä. Olkaa rauhassa uskomatta joulupukkiin, mutta uskokaa ilmastonmuutokseen.

Rauhaisaa joulunaikaa toivotellen, Henna. 

Kolumni Eparissa 12.12.2012

11. luukku: Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan

Siirin innostus Leevi and The Leevingsiin ei ole laantunut, vaan Melkein Vieraissa -levyä on kuunneltu säännöllisesti nyt jo varmaan vuoden verran. Tänään legoleikkien lomassa jäin oikein kuuntelemaan, kun Stella esitti Elämä ikkunan takana -biisin. 

Meillä ei aamuisin ole yleensä kiire minnekään ja viime aikoina on nukuttu jopa hämmästyttävän myöhään, aina yhdeksään saakka. Toisinaan olisi kuitenkin kiva jäädä sinne peiton alle lämpimään. Tänään se tunne oli erityisen vahva, siksi ehkä pysähdyinkin kuuntelemaan juuri tätä kappaletta.

Löysin myös Emma Salokosken esittämän version, joka on vähintään yhtä kaunis kuin Stellankin tulkinta. Nauttikaa. Olkoon aamunne kiireettömiä. 

10. luukku: pikkuusen vihaasempia lintuja

Jostakin se on aloitettava, nimittäin käsitöiden tekeminen pitkän tauon jälkeen. Ja mä aloitin näistä. Hauskaa hommaa! Ohjeitakin oli, mutta meni niin pieneksi piperrykseksi, että tein omasta päästä. Musta meni jo synttärilahjaksi ja ehtiihän näitä vielä ennen joulua muutaman virkata lisääkin. 

Jos innostuit, niin ohjeita lötyy ainakin Yhteishyvän sivuilta ja Ylen Olotilasta.

9. luukku: Herkkua!

Hain tuossa jääkaapista vähän iltapalaa ja mietin samalla, mitähän luukusta tänään paljastuisi. No iltapalaa maistettuani ei tarvinnut enää miettiä!

Ostin tätä herkkua viikko sitten ja huomasin nyt, että päiväys menee pian umpeen, joten ei auta kuin syödä pois. Olen saanut Tiramisu-rahkaa aikaisemmin erilaisissa leivonnaisissa, mutta raakana en ole koskaan maistanut. Onneksi nyt sen tein, sillä toimii. En usko, että pääsee päiväykset enää näin pitkälle meidän jääkaapissa! Nam. 

8. luukku: Filmiina

Päätin, että esittelen joulukalenterissani myös muutamia paikallisia yrityksiä, ilmiöitä tai juttuja, jotka muuten vaan ansaitsevat tulla mainituiksi. Tämä osio alkaa nyt valokuvauspalvelu Filmiinalla. 

Meidän perhe kävi eilen Filmiinan Heidin kuvattavana. Pääosassa oli yksivuotias Ronja, mutta koko perhe oli kovasti tälläytynyt ja kävi kameran edessä pyörähtämässä. Vielä en ole lopputuloksia nähnyt, mutta ammattitaitoisesta otteesta voisin jo päätellä, että hyvää jälkeä on tulossa. Paljastan tuloksia sitten täälläkin, mutta sillä välin voitte käydä ihailemassa Heidin muita otoksia nettisivujen galleriassa. Suosittelen!

7. luukku: Kotikatu

Perjantai 7. joulukuuta vuonna 2012 jää mieleen sinä päivänä, kun tuli viimeinen Kotikatu. Aika monta vuotta on meikäläisellä mennyt tämän sarjan parissa. Välillä on ollut taukoja, mutta ei pitkiä ja aina olen palannut takaisin. Kotikadulle. Siis itseoikeutetusti 7. päivän luukusta paljastuu Kotikadun viimeinen jakso. Itkuhan siinä tuli. 

6. luukku: perinteinen piparipäivä

Itsenäisyyspäivän tienoilla meillä leivotaan perinteisesti pipareita (kurkkaa aiemmat vuodet: vuonna 2011, 2010, 2008).  Ja parasta oli tietenkin taikinan syönti. Ensimmäinen pellillinen meni raakana pienimmän suuhun, kun neiti nopsajalka ehti ensimmäisenä paikalle. Vähän isompi oli jo hyvä apuri itse leipomisessakin, mutta kyllä se taikina edelleen toki maistui!

5. luukku: Kirje Joulupukille

Tänään kirjoitimme joulupukille. Tärkeimpänä toiveena oli koira, jota voi taluttaa. Viime vuoden pettymys, kun ei sitä oikeaa koiraa tullutkaan, lienee vaikuttanut siihen, että toive oli tänä vuonna vähän maltillisempi. Koira, jota voi taluttaa tarkoittaa siis paristoilla liikkuvaa koiraa, jossa on hihna. 

Tuolla se kirje nyt odottaa terassilla, että tonttu sen hakisi. Pitänee hakea, ennen kuin unohtuu. Viime vuonna kun piti vähän harhauttaa, kun ei tontut olleetkaan muistaneet käydä ajoissa. 

Pitäähän kirjeeseen nyt vähän piirtääkin.

Huomaa omakätinen allekirjoitus. 

Vain S-kirjaimen kanssa pitää vähän auttaa ja tehdä malli, 

mutta vain pienillä pisteillä, kokonaan ei saa tehdä.

4. luukku: lämpöä

No niin, kaksi päivää onnistuin pysymään aikataulussa joulukalenterin kanssa, hienoa. Tänään teitä hemmotellaankin siis kahdella luukulla! Nyt on ollut kovin valoisaa ja valokuvavoittoista, jatketaan samalla linjalla. Valon lisäksi tämän päivän luukusta löytyy lämpöä. Tuo takka nyt vaan on niiiin korvaamaton tällä hetkellä. Tuli palaa monta kertaa päivässä. 

Ja edelleen harjoittelemme täydellistä sytytystä, jonka pitäisi tapahtua päältä. Pari onnistumista on jo takana, mutta ihan yksinkertaista se ei ole. 

3. luukku: lisää jouluvaloja?

Jouluvalo? 

Sijainnut yläkerran aulassa nyt kaksi viikkoa, 

joten ainakin ajoissa on oltu asialla. 

2. luukku tuo valoa pimeyteen

Ensimmäisen adventin kunniaksi kaivettiin tänään osa jouluvaloista esiin. 

Ja tulihan se lumikin vihdoin valaisemaan pimeää maisemaa, 

yhdessä pihalyhtyjen kanssa. Kaunista. 

Joulukalenterin 1. luukku

Otan itselleni kunnianhimoisen tavoitteen joulukuulle ja yritän postata joka päivä jotain, joulukalenterin tapaan. Valittelin jo eilen facebookissa, etten tänäkään vuonna saanut aikaiseksi tehdä Siirille kalenteria, vaan jouduimme tyytymään kaupan suklaakalenteriin. Siiriä ei kyllä tuntunut haittaavan, vielä kun sai itse valita kaupasta ihanan pinkin prinsessa-kalenterin, josta saa myös jotain muita yllätyksiä.

Mutta kokeillaan nyt täällä blogin puolella, jos kalenterin teko onnistuisi. 

Ensimmäisestä luukusta paljastuu Runoilija Eeva Kilven haastattelu. Törmäsin haastatteluun, kun etsin runoa lukupiirin pikkujouluun. Jokainen tuo mukanaan yhden runon ja minä valitsin Kilven runon, joka on koskettanut ja jonka olen jakanut täällä ennenkin. 

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

Haastattelu löytyi Ylen Elävän arkiston kätköistä. Se on ohjelmasta Kirjailijan puheenvuoro ja on äänitetty vuonna 1968. Kilpi puhuu haastattelussa naiseudesta ja naisiin kohdistuvista odotuksista ja paineista. Keskustelussa sivutaan myös lastenhoitoa ja Kilven mielipiteitä siitä, kuinka isienkin tulisi ottaa vastuuta. Melko ajankohtaista meidänkin ajassa! Puheenvuoro on rohkea ja ollut aikanaan varmasti mielipiteitä jakava. Haastattelun pääset kuuntelemaan täältä. Tämä herätti ainakin minun mielenkiintoni tutustua tuohon pieneen, urheaan naiseen enemmänkin. 

Ensimmäisiä

Ensimmäinen vispilä, mansikkarahkalla. Nam.

Ensimmäiset askeleet on nyt otettu, pillimehut juotu ja vispilät nuoltu. Potallakin on istuttu ja saavutuksille taputettu. Paljon on tapahtumia pienen elämässä, uusia elämyksiä, ensimmäisiä kertoja. Välillä harmittaa, kun ei saa, pääse tai onnistu. Riemukin syntyy pienestä, piiloleikki on ihan parasta. Rappusiin pitää päästä koko ajan ja sohvalle kiipeäminen sujuu jo leikiten. Mandariini on tämän hetken herkku ja kaikkea pitää saada maistaa, mitä muutkin syö. Sitä se on, yksivuotiaan arki.

Äideistä ja työnteosta

En voi olla osallistumatta tähän(kään) keskusteluun. Pääministerin ajatus kotiäitien osa-aikatyöstä on kuohuttanut monessakin suuntaa. Äidit kiehuvat ja haukkuvat Kataista työnsä aliarvioimisesta. Veikkaan, että Katainen kuitenkin isänä tietää jotain perhe-elämästä ja sen haasteista, eikä väheksy vanhempien taakkaa. 

Ymmärränkin pääministerin huolen naisista ja heidän syrjäytymisestään työelämästä. Syy ei ole kuitenkaan äitien, vaan työelämän. Nuoria naisia, jotka jo ovat äitejä tai mahdollisia äitejä, ei palkata vakituisiin työsuhteisiin. Itsekin olen siinä tilanteessa, että osa-aikatyö ei luultavastikaan ole mahdollista töihin palatessa, sillä ei ole työnantajaa, jonka kanssa asiasta neuvotella. Paluu työelämään käy kortiston kautta ja täysillä, koska muita mahdollisuuksia ei ole. 

Tekisin mielelläni töitä aluksi muutaman päivän viikossa, mutta se ei myöskään yksinkertaisesti ole taloudellisesti mahdollista. Heti jos vien lapseni hoitoon, menetän lasten kotihoidon tuen ja saan samalla maksettavaksi päivähoitomaksut. Muutaman päivän palkka ei tätä aukkoa paikkaa. 

Yksi kannuste voisi olla lasten kotihoidontuen muuttaminen. Nyt tuen tosiaan menettää heti, jos lapsi on kunnallisessa päivähoidossa. Osittainen hoitoraha on liian pieni, sen turvin ei osa-aikatyö kannata. Entä jos olisikin niin, että jos lapset ovat esimerkiksi kaksi päivää viikossa hoidossa, ei hoitorahaa menettäisikään? Tai vaihtoehtoisesti hoitopäivät voitaisiin laskea kuukausittain tai jopa pidemmissä jaksoissa. Joka tapauksessa kun ne jäisivät tietyn rajan alle, saisi hoitorahan pitää. 

Tämä kannustaisi äitejä töihin ja isejä kotiin, työaikojen sovittelulla lasten hoitoaika saadaan  minimoitua ja syntyy taloudellista säästöä, kun kotihoidontuki säilyy. Lastenkaan ei tarvitsisi viettää hoidossa 5 päivää vikkossa ja 9 tuntia päivässä. Hoitopaikat eivät loppuisi kesken ja sekä isät että äidit pysyisivät kiinni työelämässä. 

Eikä muuten enää oltaisi niin kaukana perustulosta, joka on eri asia, mutta ratkaisisi myös osan tätä ongelmaa. 

Lempiasioita

Maija haastoi minut listaamaan 10 lempiasiaani. Mukana! Samalla vinkkaan teille tästä ihanasta vanhan koulukaverini Things to make and do -blogista, jossa on tällä hetkellä menossa arvonta. Käy koittamassa onnea, Maija on tehnyt iiihanan tyynyn, joka sopis kyllä ainakin meille.

Ja sitten lähtee. Nämä on nyt ihan fiilispohjalta just tällä hetkellä, marraskuisena torstaipäivänä, kun edellinen yö on mennyt valvoessa yskivän lapsen kanssa. Eli ihan kaikki lempiasiat ei ole tässä nyt just mielessä, mutta eiköhän ne sieltä tule. 

1. Oma aika. Just nyt, toinen nukkuu ja toinen on kerhossa. Torstai olis siivouspäivä, mutta käytän tekosyynä huonosti nukuttua yötä ja teen kaikkea muuta. Nukkua en enää päivisin vaan yksinkertaisesti osaa.

2. Kahvi. Välttämättömyys, vähintään 3 kuppia päivässä. Ja kylkeen joku makea, niin johan lähtee. 

3. Orastava ompeluinto. Parina päivänä olen jo kaatanut kangaskopan lattialle ja tutkinut sillä silmällä. Pari kokeilua on jo takanakin. Jos tänä vuonna ne joululahjat syntyis omin käsin!

4. Luistelukoulu. Siiri on innoissaan jäällä ja tänään meinaa äitikin mennä verestämään vanhoja taitojaan. Vieläköhän piruetit pyörii?

5. Pian kävelevä taapero. Harjoituksia on ihana seurata.

6. Solsidan. Yle Fem-kanavan uusi suosikki. Ihan paras.

7. Suklaa. Ei lisättävää.

8. Tanssitunnit. Tarpeeksi haastavat koreografiat, niin johan katoaa kaikki muut murheet mielestä.

9. Vaalimenestys. Kova työ kannatti, nyt toivotaan menestystä valtuustourallekin.  

10. Oma perhe. Niin rakas ja tärkeä.

Mä olen nyt ollut niin epäaktiivinen teidän kaikkien muidenkin blogien kanssa, että en lähde haastamaan ketään erityisesti, vaan osoitan haasteen tasapuolisesti kaikille. Listaa laatimaan!

Kenellä on oikeus osallistua?

Kolumni Eparissa 14.11.2012

Vaalit käytiin, jäljelle jäi jälkipyykki. Tahrojakin kun jäi. Kiitos kaikille äänestäjille, niin minun kuin muidenkin. Valitettavan iso osa jää nyt kiittämättä, sen verran huonoksi äänestysprosentti jäi. Ovatko asiat todella liian hyvin, kun ei äänestäminen kiinnosta? Vaikka näin voisi ajatella, veikkaan, että tämä ei ollut syy. Vaikka osalla ainakin kohtuullisen hyvin pyyhkiikin, voisi aina mennä paremmin. On surullista, jos väki kokee, että äänestämällä ei pysty vaikuttamaan.

Tein kampanjoinnin aikana muutamia huomioita, jotka jäivät mietityttämään. Sain mielestäni kuulla liian monta kertaa kommentin ja kysymyksen siitä, missä lapseni ovat. Vastatessani useimmiten, että isänsä kanssa kotona, sai mieheni kehuja ja suitsustusta. Toki aiheestakin, hyvä isä kun on, mutta en usko silti kovin monen ikäiseni isän joutuneen lastensa sijoittelua avaamaan.

On totta, että varsinkin äideille politiikan ja muunkin yhteiskunnallisen osallistumisen tai harrastuksen yhdistäminen perheeseen on haastavaa. Tätäkin kolumia kirjoittaessani pohdin, mitä tehdä yksivuotiaalle, joka ei anna äidille kirjoitusrauhaa. Radiosta kuulin, että rasiallinen rusinoita ripoteltuna lattialle on antanut jollekin äidille työrauhan. Vielä en tätä kokeillut, mutta ehkä senkin aika tulee.

Tästä herää väistämättä ajatus siitä, kenellä on oikeus tehdä politiikkaa ja osallistua? Vastauksen tulisi tietenkin olla, että kaikilla. Onko näin kuitenkaan? Olemmeko kaikki tasa-arvoisessa asemassa?

Valtaan pääsy vaatii myös rahaa. Vaikka saavutin aika pienellä budjetilla hyvän äänisaaliin, kului mainontaan kuitenkin muutama satanen, mikä ei sekään onnistu kaikilta. Nollabudjetilla ei läpi mennyt kukaan. Tietyt luonteenpiirteetkin ovat eduksi valtaa tavoitellessa. Ulospäinsuuntautunut ehdokas saa helpommin äänestäjän puolelleen kuin hiljaisempi, vaikka asiaosaaminen olisi jakaantunut päinvastoin. Sujuvasanaisuudestakaan ei ole haittaa ja populistit pärjäävät aina.

Muutama ehdokas muuten markkinoi itseään edelleen. Törmään päivittäin ainakin yhteen perussuomalaiseen ja yhteen kokoomuslaiseen, jotka vakuuttavat äänestäjiä valopylväissä. Paikoissa, joissa mainostaminen jo kampanjoinnin alkuvaiheessa kiellettiin. Kehottaisin tukiryhmäläisiä poistamaan mainokset, numero ainakin vanhenee seuraaviin vaaleihin mennessä.

Hämmentyneenä huomioitua

Olo on edelleen kovin hämmentynyt. Minäkö valtuutettu? 

Kovin olen myös kiitollinen ja onnellinen, mutta hämmentynyt kuvaa olotilaa silti parhaiten. Hämmennyin, koska tiputin istuvan valtuutettumme. Hämmennyin, koska emme saaneetkaan odottamamaamme kahta paikkaa. Hämmennyin, koska sain niin paljon äänia. Hämmennyin, koska illalla lasten mentyä nukkumaan ei enää tarvitse istu koneella ja hoitaa miljoonaa asiaa silmät ristissä. 

Kliseinen väsynyt, mutta onnellinen, kuvaa tunnelmia myös hyvin. Nyt huilaan hetken ja sitten palaan tännekin toivottavasti muutenkin, kuin kolumnitekstien kanssa. 

Kiitos teille, taustatuesta ja äänestämisestäkin. Kuten jo statukseeni facebookiin kirjoitin, tästä se työ alkaa. 

Vallan vallattomia?

Kolumni Eparissa 17.10.2012

Kunnallisvaalit ovat yksittäiselle kuntalaiselle tärkeimmät vaalit, sillä valtuustoissa päätetään juuri niistä asioista, joiden kanssa olemme tekemisissä päivittäin. Terveyspalvelut, koulut, päiväkodit, kirjastot ja harrastuspaikat vain muutamia mainitakseni. Välillisesti raamit toki tulevat valtiolta ja eduskunnalta, mutta liikkumavaraakin on, asiat voidaan tehdä monella tapaa. Valtaa siis on, mutta kenellä?

Sunnuntain Ilkassa käsiteltiin valtaa ja sen käyttämistä Seinäjoella. Virkamiesten osuus valtapelissä tuli esiin tässäkin jutussa. Liian usein olen kuullut päättäjiltäkin, että ei asioille mitään voida tehdä, kun virkamiehet päättävät. Jos näin todella on, uidaan kyllä jo liian syvissä vesissä.

Virkamiesvalmistelua tarvitaan, sillä luottamusmiesten aika ei siihen riitä. Virkamiehet ovat myös alansa ammattilaisia, joilla usein on uusin tieto ja taito. Luottamusmiesten tehtävä on kuitenkin seurata, ohjeistaa ja valvoa virkamiehiä. Sitä työtä ei tehdä vain valtuustossa istumalla, vaan aktiivisella yhteydenpidolla valmisteluvaiheessa. Ja tähän tulisi olla mahdollisuus myös muilla kuin luottamusmiehillä, jokaisen kuntalaisen tulisi voida olla osa päätöksentekoa.

Vallankäytön selkiyttämiseksi kunnallisesta päätöksenteosta tulisikin tehdä entistä avoimempaa. Yksi keino tähän voisi olla avoimet lautakuntien kokoukset. Valtuuston kokouksia pääsee jo seuraamaan, miksei sama voisi toimia lautakuntienkin kohdalla. Ja johtoryhmäkin voisi raottaa hieman paksua verhoaan. En ymmärrä sitä, että asioiden valmistelu tehdään salaisesti. Jos perusteet ja syyt päätösten takana avattaisiin reilusti, tulisi päätöksillekin paremmin tukea. Ja joskus se timanttinen idea tai toteutustapa voisi oikeasti löytyä sieltä rivikansalaisten joukosta.

Kuntalaisten aktiivisuutta ja päätöksenteon avoimuutta on lisännyt myös pormestarimalliin siirtyminen. Tätä on kokeiltu nyt Tampereella ja tulokset ovat olleet hyviä. Pormestarimallissa valtuusto valitsee pormestarin keskuudestaan valtuustokaudeksi. Pormestari korvaa kaupunginjohtajan ja antaa näin poliittiselle johtamiselle kasvot. Samalla poliittinen päätöksenteko saadaan mukaan asioiden valmisteluun. Piilopolitikointi vähenee, kun päätökset voidaan tehdä avoimesti poliittisesti.

Vielä emme pääse äänestämään siitä, kenestä tulisi Seinäjoen pormestari. Äänestämään kuitenkin pääsemme ja sen oikeuden ja ehkä jopa velvollisuuden käyttäminen voi parhaimmillaan olla ensimmäinen askel kohti avoimuutta. 

Sairaana töissä vai töistä?

Kolumni Eparissa 3.10.2012

Kokoomus avasi viikonloppuna pelin sairauspoissaoloista ehdottamalla, että ensimmäinen sairauslomapäivä olisi kokonaan palkaton ja siitä eteenpäin sairauslomalla maksettaisiin palkasta vain 80 %. Ensimmäisenä ajattelin, että tästähän saadaan hyvä riita työnantajien ja työntekijöiden välille.

Ihan näin mustavalkoisesti en haluaisi kuitenkaan ajatella. Sekä työnantajien että työntekijöiden päämäärä ja tavoite lienee kuitenkin se, että töissä viihdytään ja ollaan tehokkaita. Hyvinvoiva työntekijä on tuottelias. Siksi ihmettelenkin, miksi joku työnantaja haluaisi työntekijänsä töihin sairaana, jolloin siellä ei varmasti viihdytä, eikä olla kovin tehokkaitakaan. Parhaassa tapauksessa päivän lepo takaa entistä tehokkaamman työntekijän loppuviikoksi. Sairaana taas töistä ei tule välttämättä mitään, jolloin koko viikon työt menevät hukkaan, kun niitä yritetään tehdä puoliteholla.

Ihan varmasti on olemassa työntekijöitä, jotka käyttävät väärin mahdollisuutta olla sairauslomalla ilman lääkärintodistusta. On kuitenkin kohtuutonta, että jokainen sairaana oleva joutuu siitä kärsimään joko tehden töitä sairaana tai menettäen palkkansa. Järjestelmät sairauspoissaolojen seurantaan ovat jo olemassa. Ja jos ne eivät toimi, niin silloin niitä tulisi kehittää. Ratkaisu ei ole siinä, että puututaan seurauksiin, vaan on löydettävä syyt ja puututtava niihin. Meillä on paljon myös työntekijöitä, jotka velvollisuudentunnosta raahautuvat nyt jo töihin, vaikka ovat sairaita. Tämäkään ei ole oikein, eikä edistä kenenkään terveyttä työpaikoilla.

Kun vielä tutkimuksissakin on osoitettu, että tämä kokoomuksen ajama linja heikentäisi etenkin pienituloisten, naisten ja nuorten asemaa, on idea mielestäni jo syntyessään torso. Hyvätuloiselle yhden tai kahden päivän tulojen puuttuminen ei ole iso asia, mutta pienempituloiselle kyllä. Sairauspoissaoloja voidaan parhaiten ehkäistä parantamalla työhyvinvointia sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista. Kepin sijaan tarjoilisinkin mieluummin porkkanaa. Voisiko vähistä sairauspoissaoloista esimerkiksi palkita jotenkin tai työhyvinvointia edistävästä ideasta saada pienen bonuksen? Työpaikoilla on varmasti erilaisia toimivia käytänteitä ja tutkijoitakin työhyvinvoinnin parissa puurtaa. Nyt kun keskustelua käydään, kannattaa esiin nostaa kaikki keinot, sillä siinä kokoomus on oikeassa, että turhista sairauslomapäivistä pitää päästä eroon.

Laatua vanhustenhoitoon

Kolumni Eparissa 19.9.2012

Hallitus pääsi vihdoin sopuun vanhuspalvelulaista, hyvä niin. Keskustelu siitä on valitettavasti keskittynyt lähinnä hoitajamitoituksen ympärille. Se on sääli, sillä vanhustenhoito on niin paljon muutakin kuin laitoshoito. On hyvä, että suositukset hoitajista on nyt annettu, toivottavasti ne kantavat myös käytäntöön. Laitoshoidon parempi resursointi ei kuitenkaan saa olla pois vanhusten muista palveluista. Onneksi hoitajamitoituksen kanssa samaan aikaan sovittiin myös kotihoidon laatusuositusten valmistelusta.

Vanhustenhoidon järjestämistä mietittäessä tulisi ennenkaikkea kiinnittää huomiota kokonaisuuteen. Vanhukset ovat oikeutettuja monenlaisiin palveluihin, jotka kaikki tulevat eri paikoista. Saman vanhuksen luona saattaa päivän aikana vierailla usean eri ammattiryhmän edustaja. Aamulla talonmies tulee ja auraa pihan, jotta seuraavaksi tuleva siivooja pääsee perille porraspäähän asti. Siivoojan lopetellessa tuodaankin jo päivän ruokia. Iltapäivällä oveen saattaa koputtaa vielä sairaanhoitaja, joka mittaa verenpaineen. Parhaimmassa, tai pahimmassa, tapauksessa nämä kaikki kulkevat autolla useiden kymmenien, jopa satojen kilometrien päästä. Aikaa ja rahaa kuluu, eikä kenelläkään oikein ole aikaa jäädä juttelemaan ja kuuntelemaan, mitä vanhukselle oikeasti kuuluu.

Ammattirajojen hälventäminen ei liene ammattijärjestöjen mieleen, mutta olisiko mahdollista, että tätä liikennettä vähän järkeistettäisiin. Myös vanhustenhoidossa voitaisiin pyrkiä niinsanottuun yhden luukun järjestelmään. Pienellä organisoinnilla ja ehkä lisäkoulutuksella saataisiin aikaan järjestelmä, jossa sama ihminen voisi hoitaa asioiden ja tehtävien sijaan vanhusta. On selvää, että kaikki terveydenhoitopalvelut eivät näin hoituisi, mutta aika harva vanhuskaan päivittäin tarvitsee niin erikoista hoitoa. Verenpaineen ja sokeriarvojen mittaaminen varmasti onnistuu hieman vähemmälläkin koulutuksella. Muu päivittäin tarvittava apu on luonteeltaan sellaista, että hoituisi varmasti yhdeltä henkilöltä helposti.

Ja vaikka kaikki nämä yllä luetellut henkilöt eivät kävisikään kylässä päivittäin, vaan vaikka kerran viikossa, on silti varmasti tehokkaampaa, jos yhtä vanhusta hoitaa viiden ihmisen sijaan yksi tai kaksi. Useampi asia hoituu samalla ajelulla ja väliin jää ehkä jopa aikaa vaihtaa muutama sana ja tutustua. Tehokasta, mutta myös laadukasta. Se lienee kuitenkin tärkeintä.

Neljävuotias

Tämä viikko meillä mennään juhlahumussa. Kuvassa onnellinen neljävuotias herkkujen keskellä. Enpä olisi neljä vuotta sitten uskonut, miten paljon iloa, naurua ja riemua tämä lapsi meidän elämäämme tuo. 

Niin rakas.

Palveluita perheille

Kolumni Eparissa 29.8.2012

Seinäjoki on ottanut askeleen oikeaan suuntaan perustaessaan kotihoidossa oleville lapsille kerhon. Kepossa toimivaan kerhoon ovat tervetulleita kotihoidossa olevat 3-6-vuotiaat lapset kolmena päivänä viikossa. Kerhotoiminta vie painetta päiväkodeista virikehoitopaikkoina. Näin paikkoja vapautuu niitä työn tai opiskelun vuoksi tarvitseville sekä ryhmäkokoja saadaan pienemmiksi. Ehkä jopa joku töihinpaluuta suunnitellut vanhempi jääkin kotiin, kun saa lapsilleen mukavaa tekemistä ja kokemusta ryhmässä toimimisesta kotihoidon ohella. Näin kaupunki säästää, sillä päivähoitomaksuilla ei todellakaan kateta kaikkia kuluja, joita hoidossa olevasta lapsesta syntyy.

Lapset ja perheet ovat kuitenkin se ryhmä, johon kaupunkien kannattaa panostaa. Varhaisella puuttumisella saadaan paljon aikaan. Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että jo päiväkotivaiheessa pystytään tunnistamaan perheet ja lapset, jotka mahdollisesti tarvitsevat apua myöhemmin. Ja kun todettu on myös, että sosiaali- ja terveyspalveluissa 20 prosenttia väestöstä aiheuttaa 80 prosenttia kustannuksista, kannattaisi todellakin tehdä kaikki voitava tuon 20 prosentin tukemiseksi ja auttamiseksi. Perustettu kerhokin voidaan siis nähdä myös ennaltaehkäisynä. Perhetyöntekijät voivat ohjata perheitä kerhopalveluiden pariin ja päinvastoin kerhojen ohjaajat voivat huomata tarvetta laajempaan apuun.

Perhetyöntekijät, jotka käyvät lapsiperheissä auttamassa, ovat valitettavasti kuitenkin harvinaista herkkua, jota ei ole kovin usein ja monille tarjolla. Jos väsyneen vanhemman avuksi tarkoitettuun palveluun saa ajan parin kuukauden päähän, ei palvelu toimi oikealla tavalla. Seinäjoen kokoisessa kaupungissa kaksi perhetyöntekijää ei ole missään nimessä tarpeeksi. Halpana ennaltaehkäisynä kaupungin kannattaisi panostaa enemmän tähän palveluun. Halvemmaksi tulee palkata henkilö, joka käy välillä lapsiperheissä siivoamassa ja leipomassa pullaa, kuin psykoterapeutti, joka muutaman vuoden päästä pohtii, miksi äiti masentui. Pahimmassa tapauksessa lapset on otettu huostaan ja kustannuksia tulee koko ajan lisää.

Ennaltaehkäisyyn panostaminen kannattaa, vaikka se onkin vaikeaa. Todellisia kustannusvaikutuksia on hankala todentaa ja mahdolliset säästöt näkyvät vasta tulevaisuudessa. On kuitenkin olemassa paljon erilaisia tutkimuksia, joihin perehtymällä voi saada jotain kuvaa todellisuudesta. Jos jossain, niin perhepalveluissa kannattaa säästää sijoittamalla.  

Tulevaisuuden taidot

Kolumni Eparissa 15.8.2012

Jos oli keväällä koulujen loppumisen hetki erilainen ilman perinteistä työkkärikäyntiä, niin erilaiselta tuntuu myös tämä syksy ja koulujen alku. Muistin toki, että tässä elokuussa ne alkavat, mutta havahduin todellisuuteen oikeastaan vasta kollegoiden facebook-statusten myötä. Työtönnä ei onneksi tarvitse edelleenkään olla, hoitovapaalla tekemistä riittää.

Maanantain 13.8. Helsingin Sanominen pääkirjoituksessa pohdittiin, miten peruskoulun tulisi valmistaa lapsia ja nuoria tulevaan työelämään. Tänä vuonna peruskoulutaipaleensa aloittavat ovat todennäköisesti työelämässä vielä vuonna 2075. Miten voimme ennustaa, mitä taitoja tuolloin työelämässä edellytetään? Perustaidot, kuten lukeminen ja laskeminen, ovat varmasti edelleen välttämättömyyksien listalla, mutta mitä niiden lisäksi, sitä voimme vain arvailla. Saatavilla olevan tiedon lisääntyessä voisi ainakin veikkailla, että mekaaninen toistaminen ja asioiden ulkoa opettelu eivät enää ole kovin isossa roolissa.

Jo muutama vuosi on puhuttu elinikäisestä oppimisesta, jonka merkitys tulee vielä entisestään kasvamaan. Elinikäinen oppija osaa löytää, suodattaa ja käyttää eri lähteistä löytämäänsä tietoa, niin itsenäisesti kuin yhteistyössä muiden kanssa. Monissa tutkimuksissa ja julkaisuissa on nostettu esiin luovuus ja yrittäjyys keskeisinä tulevaisuuden menestystekijöinä. Miten näitä sitten opetetaan? En usko, että luovuutta voi varsinaisesti opettaa, mutta edellytyksiä sen kehittymiselle voi luoda. Tärkeintä lienee, että oppilas saa itse löytää ja oivaltaa sen sijaan, että annettaisiin valmiina.

Välillä koulua on kritisoitu siitä, että se muuttuu liian hitaasti, eikä vastaa nykyajan haasteisiin. Samalla kun asetetaan kouluille vaatimuksia siitä, mitä kaikkea olisi opetettava, kehotan kaikkia etsimään käsiinsä Timo Parvelan kolumnin Kutsumusopettaja, joka löytyy ainakin elokuun Yhteishyvä-lehdestä. Parvela kirjoittaa erittäin osuvasti siitä, kuinka oppilasmäärä kasvaa, erityisoppilaat lisääntyvät ja avustajia vähennetään, kun samaan aikaan tulisi huolehtia jokaisen yksilöllisestä kasvatuksesta ja huomioida jopa vanhempien työn vaativuus siinä samalla. Niin ja ne pitkät kesälomatkin vielä.

Rohkenen sanoa, että sillä mitä opetetaan, ei ole niin suurta merkitystä kuin miten opetetaan. Vaikka kolmannella luokalla ei ehdittäisi käydä läpi kaikkia opetussuunnitelman edellyttämiä asioita tai vitosluokan matikankirjasta jää pari aukeamaa väliin, kasvaa oppilaista silti todennäköisesti suurinpiirtein täyspäisiä aikuisia. Koulun tehtävä on opettaa, mutta myös kasvattaa ja integroida lapsia ympäröivään yhteiskuntaan, tarjota taitoja, joilla pärjää. Ja kun tulevaisuudessa tiedon varastoiminen menettää entisestään merkitystä, korostuu sen hallitseminen. Harjoitelkaamme siis sitä. Tässä lienee tekemistä meillä aikuisilla ja opettajillakin.

Kesällä

 Mökillä.

Kesäkynnet.

Rannalla.

Täältä tullaan!

Onnenhetki.

Vauhtia!

Kuvamaistiaisia kesältä. Ne kertovat, sanoja ei tarvita. Kuvissa ei näy remontit, joiden takia blogissakin on ollut hiljaisempaa. Täysin uusiksi ovat kevään ja kesän aikana menneet kaksi kylppäriä. Vaatehuoneesta tehtiin Ronjan huone ja ompeluhuoneesta vaatehuone (ompelulle on varattu pieni nurkka leikkihuoneesta, toiveissa elää edelleen päästä sinne joskus). Seinät ovat alakerrassa vaihtaneet väriä ja huonekalutkin muuttaneet huoneista toisiin. Pihalla on muunmuassa tehty ja maalattu leikkimökkiä, kanneltu kiviä ja kaadettu puita. Jotta onhan sitä hommaa ollut. Kuvausintoa odotellen, saatan julkaista jotain täälläkin. Mutta nyt koitetaan ottaa haltuun tämä arki ennen syksyn vaalihulinoita.

Kaupunkisuunnittelua

Kolumni Eparissa 1.8.2012

Yritin kerran torilla kahvilla istuessani kuvitella itseni vekseliaukiolle samaan hommaan. Vieressä kulki kävelykatuja ja niillä ihmisiä, pyöräilijöille oli omat kaistansa, näkyi kahviloita ja terasseja. Pidin kuvitelmastani.

Mielikuvaani elävästä kaupungista kuuluu yllämainittujen lisäksi muun muassa puistoja ja leikkipaikkoja, parkkitilaa pyörille ja vilkasta torikauppaa ympäri vuoden. Mikä sen parempaa, jos torin kulmassa olisi vielä vaikka kauppahalli, jossa voisi käydä ostoksilla. Myytävänä olisi pienten ja paikallisten, jopa luomutuottajien tuotteita. Toiveissa elää myös näkymä muutamasta vanhasta rakennuksesta, jotka kertovat Seinäjoen historiasta. Aika paljon on tämän suhteen menetetty, mutta vielä meillä on muutamia kohteita, jotka on mahdollista säästää.

Tämä kaikki vaatii toteutuakseen rohkeutta. Rohkeita yrittäjiä, joiden päätä ei helposti huimaa sekä päättäjiä ja virkamiehiä, joilla on rohkeutta myöntää lupa vähän erilaistenkin ideoiden toteuttamiseen. Yrittäjiä meillä jo on. Viime viikolla uutisoitiin, kuinka ravintola Juurella olisi halunnut elävöittää kaupungin katukuvaa pistämällä terassin pystyyn vieressään olevaan puistoon. Tähän ei kuitenkaan lupaa myönnetty. Toivon, että kun asiaa uudelleen käsitellään, tullaan erilaiseen lopputulokseen. Kyseessä on kuitenkin vain pieni pala puistoa, jonka en itse ainakaan ole nähnyt kovin ahkerassa käytössä tähän asti olleen.

Kaupungin kasvaessa tulisi sen myös näyttää kokoiseltaan. Seinäjoki ei ole enää vain maalaiskylä, vaan melkein jo iso kaupunki, jonka asukkaiden tarpeetkin ovat erilaiset kuin ennen. Kasvava kaupunki houkuttelee nuoria paluumuuttajia, joille tulee kuitenkin olla jotain muutakin tarjottavaa, kuin tontteja. Isossa kaupungissa elävään keskustaan ja palveluihin tottuneet etsivät niitä myös uudessa asuinpaikassaan. Tartutaan äkkiä tähän mahdollisuuteen ja tehdään kaupunkikeskuksesta koko kaupungin yhteinen olohuone.

Lasten paikka?

Kolumni Eparissa 18.7.2012

"Ei tämä kyllä lasten paikka ole." Näin kuulin Provinssirockissa sunnuntaina, kun olin lasteni, kohta 4 vuotta ja silloin 7 kuukautta, kuuntelemassa Jukka Poikaa. Arvatenkin olen itse eri mieltä. Juuri tuo kohta neljävuotias oli nyt jo neljättä kertaa nauttimassa kotikaupungin festaritarjonnasta ja pikkusisko jatkaa perinnettä. En minäkään toki lauantaina illalla lapsiani rokkiin veisi, mutta turvallisten aikuisten seurassa päiväsaikaan rock-festarit sopivat mielestäni myös lapsille.

Lapseni kulkevat muutenkin mukanani aika moneen paikkaan. Koska olen lapsia halunnut ja saanut, haluan heidän kanssaan myös olla ja tehdä. En kuitenkaan halua lopettaa kaikkia entisen elämän tapojanikaan, joten nämä kaksi on vain yhdistettävä.

Keväällä kohua nostatti tutkija, jonka mielestä pieniä vauvoja ei juuri tulisi kuljetella kodin ulkopuolella. Itse ajattelen, että jos äiti ja isä jaksavat vauvan kanssa kulkea, he voivat sen tehdä. Nuorimmaiseni on jopa saanut lisänimen kokousvauva, koska on kulkenut niin paljon mukanani eri paikoissa. Lapset ovat kuitenkin erilaisia, toisten kanssa on helpompi liikkua. Ja vanhemmissakin on eroja, kaikki eivät koe tarpeelliseksi osallistua vauvan kanssa. Näin haluaville se kuitenkin sallittakoon ja jokainen toimikoon tässäkin kuten itse parhaaksi näkee.

Tottakai minäkin lähden välillä kotoa ilman lapsia. En kuitenkaan siksi, että en lapsia voisi ottaa mukaani, vaan siksi, että haluan itse hengähtää. Fakta nyt kuitenkin on, että ilman lapsia on helpompi liikkua ja aika monia asioita saa paremmin tehtyä yksin.

Pelkästään omaa mukavuudenhaluaan lapsia ei kuitenkaan tulisi pitää kotona. Jos lapsia ei pienenä kuljeteta mukana erilaisissa paikoissa, eivät he myöskään opi käyttäytymään erilaisten tilanteiden vaatimalla tavalla. Uskon, että jos lapset pienestä pitäen otetaan mukaan, he myös oppivat käyttäytymään. Toisilla se vaatii ehkä enemmän harjoitusta, enkä ole ollenkaan aina varma omienikaan salonkikelpoisuudesta. Yritetty kuitenkin on, toivotaan, että se jossain vaiheessa kantaa hedelmää.

Lautaselta suuhun - ei roskiin

Kolumni Eparissa 20.6.2012

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT julkaisi hiljattain tutkimuksen, jossa oli selvitetty ruokahävikin määrää kotitalouksissa ja ravintoloissa. Tulosten mukaan suomalaiset heittävät vuodessa 35-45 kiloa ruokaa menemään henkilöä kohti. Kun mukaan tarkasteluun otetaan myös kaupan ja elintarviketeollisuuden hävikki, saadaan Suomen ruokahävikkimääräksi yhteensä 335–460 miljoonaa kiloa eli 62–86 kiloa henkilöä kohti vuodessa. Aika hurja määrä. Kun noin viidennes ihmisen ilmastovaikutuksista syntyy ruuasta, on kaikki hukkaanheitetty eväs todellakin turhaa paitsi taloudellisesti niin myös ympäristön kannalta.

Tutkimuksen mukaan eniten pois heitettiin vihanneksia, maitotuotteita, leipää sekä hedelmiä ja marjoja. Lihaa, kalaa ja kanamunia heitettiin pois vähemmän, kuten myös valmisruokia. Näin se on myös meillä. Maito ei pääse vanhenemaan, mutta muut maitotuotteet unohtuvat liian usein jääkaapin takaosiin ja ovat löytyessään jo ohittaneet parhaat päivänsä. Rohkeasti olen kyllä luottanut omiin aisteihini ja syönyt pois, vaikka päivämäärät ovat umpeutuneet. Kesän tullen valitettavan usein myös osa hedelmistä on ehtinyt pöydällä syömättömään kuntoon.

Suuri osa poisheitetystä ruoasta oli ruoanlaitosta sekä ruokailusta ylijäänyttä ruokaa. Ainakaan lapsiperheissä valmiin ruoan poisheittämiseltä ei voi täysin välttyä. Ruoan annosteleminen lapselle osuu harvoin kohdin, sillä ruokahalu vaihtelee paljon. Liian vähääkään ei viitsi lautaselle laittaa, se ei oikein anna lapselle oikeaa kuvaa siitä, mitä tulisi syödä. Ja pakottamaan en ole ryhtynyt, uskon että lapsi syö sen verran kuin tarvitsee. Joten jätettä syntyy.

Merkitystä on tietenkin myös sillä, mihin ruoka poisheitettäessä päätyy. Paras vaihtoehto on tietenkin oma komposti tai biojäteastia. Aika harva kotitalous näin kuitenkaan tekee ja ruoka päätyy sekajätteeseen, mikä lisää ympäristörasitusta entisestään. Poisheitetty ruoka mätänee päätyessään kaatopaikalle ja mätänemisessä syntyy metaania, joka on yli 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Mitä sitten voisi tehdä, ettei tätä turhaa jätettä syntyisi? Avainsana lienee suunnittelu. Kauppaan lähtiessä pitäisi miettiä mitä sieltä tarvitsee ja suunnitella ainakin muutaman päivän ateriat valmiiksi. Olen myös törmännyt jo muutamaankin hyvään oppaaseen, joiden reseptien avulla jämäruokaa voi hyödyntää. Mustuneet banaanit ja nahistuneet omenat, jotka eivät muuten enää käy kaupan, on helppo piilottaa trendikkäästi pirtelöön. Pakastin on myös oiva apu, jos makaroonilaatikko ei maistu enää kolmantena päivänä, eikä oikein keksi mitä siitä saisi muuta aikaan. Pienin askelin, mutta sopivasti itseä haastaen mennään tässäkin. 

Sijaisen suvivirsi

Kolumni Eparissa 6.6.2012

Kesäni alkoi tänä vuonna hieman erilaisissa merkeissä kuin muutamana aiempana vuonna. Äitiysloman turvin jatkan rauhaisaa kotona oloa ja vältyin kesäkuun ensimmäisen maanantain työkkärikäynniltä, josta on muodostunut jo perinne. Virattoman opettajan pakollinen kesänavaus.

Monet opettajat, joilla ei ole virkaa, tekevät viransijaisuuksia. Työt alkavat elokuussa koulujen alkaessa ja päättyvät touko-kesäkuussa, jolloin koulutkin sulkevat ovensa. Näin myös työsuhteet solmitaan tuolle ajalle. Opettajan työ on siitä harvinaista, että varsinaisia lomia ei virkaehtosopimus tunne, on vain kesäkeskeytys, jonka aikana oppilaat lomailevat ja opettajilla ei ole työtä. Tuosta kesäkeskeytyksestä johtuen virkavapaalla olevat opettajat palaavat takaisin töihin kesäksi ja käyttävät vuotuisen lomansa silloin. Näin sijainen, joka on tehnyt vuoden työn, jää ilman kesäajan palkkaa. Ongelmallista tämä on siksi, että opettajan työ on laskettu tehtäväksi lukuvuoden aikana, mutta palkka on jaettu koko vuodelle. Näin sijaisilta siis jää saamatta palkka työstä, jonka he ovat jo tehneet.

Syy ei kuitenkaan ole opettajien, jotka palaavat virkaansa kesäksi. He tekevät samoin, kuin kaikki ns. normaalissa työsuhteessa olevat, eli käyttävät lomansa esimerkisi perhevapaan perään. Syy on järjestelmässä ja sanomattakin lienee selvää, ettei tilanne ole reilu. Miten voi olla mahdollista, että maassa, jossa työntekijöitä yleisesti kohdellaan reilusti ja todellisiin työtaisteluihin on tarvetta vain harvoin, on kuitenkin tälläinen käytäntö? Kommentit siitä, kuinka se oma vuoro virkaankin vielä tulee ja että näinhän on ollut aina, eivät istu oikeustajuuni. Vahvana pidetty OAJ ja iso Akava taustalla tuntuvat olevan ongelman edessä täysin voimattomia.

Pieni loppukevennys vielä sijaisopettajien kesälomasuunnitelmista. Joutuessamme työttömiksi emme myöskään saa matkustaa ulkomaille. Mikäli työtön poistuu maasta yli kuudeksi päiväksi, menettää hän oikeutensa työttömyysturvaan. Ei ole siis mahdollista lähteä edes viikoksi Kanarialle. Monella matkat sulkee pois toki myös taloudellinen tilanne. Opettajien työttömyyskassa yllättäen ruuhkautuu joka vuosi kesäisin ja ensimmäiset korvaukset tipahtavat tilille yleensä siinä elokuun lopussa, kun uusi lukuvuosi on jo alkanut. Ja kun me sijaisuuksia tekevät emme ole enää mitään nuoria vastavalmistuneita vailla velvollisuuksia, vaan ihan normaaleja nuoria isiä ja äitejä, joiden asuntolainat on maksettava kesäkeskeytyksistä huolimatta.  

Haaste jatkuu

Muutama kuva päivä päätteeksi. Aivan en toisaan ole pysynyt tahdissa mukana, mutta jokainen tyylillään. Mukavaa tämä on, se lienee pääasia. Latasin bloggerin myös puhelimeeni, joten pystyn kuvaamaan sillä ja bloggaamaan samantien. Kätevää. Huomasin vain, että kuvat eivät tällöin välttämättä näy kokonaan, vaan niitä pitää klikata, jotta koko kuva aukeaa. Jotain pientä säätöä siis vielä kaivataan. Mutta tässä siis, olkaa hyvä!

11. Kitchen

Keittiömme uusin asukas, mehulinko, löytyi mummolan kellarista. Veikkaisin, että on peräisin jopa 70-luvulta. Kovaa se tärisee ja pari kertaa on mennyt jumiin, mutta hyvää mehua sillä saa!

14. Grass

Viikonloppu kului Turussa ihanan Ingridin ristiäisissä. Tämä kuva on meren rannalta ihan Ingridin (ja muiden rakkaiden) kodin läheltä.

15. Love

Sisko ja sen mies. <3

18. Something you made

Siiri. Niin iso jo.