Tulevaisuuden taidot

Kolumni Eparissa 15.8.2012

Jos oli keväällä koulujen loppumisen hetki erilainen ilman perinteistä työkkärikäyntiä, niin erilaiselta tuntuu myös tämä syksy ja koulujen alku. Muistin toki, että tässä elokuussa ne alkavat, mutta havahduin todellisuuteen oikeastaan vasta kollegoiden facebook-statusten myötä. Työtönnä ei onneksi tarvitse edelleenkään olla, hoitovapaalla tekemistä riittää.

Maanantain 13.8. Helsingin Sanominen pääkirjoituksessa pohdittiin, miten peruskoulun tulisi valmistaa lapsia ja nuoria tulevaan työelämään. Tänä vuonna peruskoulutaipaleensa aloittavat ovat todennäköisesti työelämässä vielä vuonna 2075. Miten voimme ennustaa, mitä taitoja tuolloin työelämässä edellytetään? Perustaidot, kuten lukeminen ja laskeminen, ovat varmasti edelleen välttämättömyyksien listalla, mutta mitä niiden lisäksi, sitä voimme vain arvailla. Saatavilla olevan tiedon lisääntyessä voisi ainakin veikkailla, että mekaaninen toistaminen ja asioiden ulkoa opettelu eivät enää ole kovin isossa roolissa.

Jo muutama vuosi on puhuttu elinikäisestä oppimisesta, jonka merkitys tulee vielä entisestään kasvamaan. Elinikäinen oppija osaa löytää, suodattaa ja käyttää eri lähteistä löytämäänsä tietoa, niin itsenäisesti kuin yhteistyössä muiden kanssa. Monissa tutkimuksissa ja julkaisuissa on nostettu esiin luovuus ja yrittäjyys keskeisinä tulevaisuuden menestystekijöinä. Miten näitä sitten opetetaan? En usko, että luovuutta voi varsinaisesti opettaa, mutta edellytyksiä sen kehittymiselle voi luoda. Tärkeintä lienee, että oppilas saa itse löytää ja oivaltaa sen sijaan, että annettaisiin valmiina.

Välillä koulua on kritisoitu siitä, että se muuttuu liian hitaasti, eikä vastaa nykyajan haasteisiin. Samalla kun asetetaan kouluille vaatimuksia siitä, mitä kaikkea olisi opetettava, kehotan kaikkia etsimään käsiinsä Timo Parvelan kolumnin Kutsumusopettaja, joka löytyy ainakin elokuun Yhteishyvä-lehdestä. Parvela kirjoittaa erittäin osuvasti siitä, kuinka oppilasmäärä kasvaa, erityisoppilaat lisääntyvät ja avustajia vähennetään, kun samaan aikaan tulisi huolehtia jokaisen yksilöllisestä kasvatuksesta ja huomioida jopa vanhempien työn vaativuus siinä samalla. Niin ja ne pitkät kesälomatkin vielä.

Rohkenen sanoa, että sillä mitä opetetaan, ei ole niin suurta merkitystä kuin miten opetetaan. Vaikka kolmannella luokalla ei ehdittäisi käydä läpi kaikkia opetussuunnitelman edellyttämiä asioita tai vitosluokan matikankirjasta jää pari aukeamaa väliin, kasvaa oppilaista silti todennäköisesti suurinpiirtein täyspäisiä aikuisia. Koulun tehtävä on opettaa, mutta myös kasvattaa ja integroida lapsia ympäröivään yhteiskuntaan, tarjota taitoja, joilla pärjää. Ja kun tulevaisuudessa tiedon varastoiminen menettää entisestään merkitystä, korostuu sen hallitseminen. Harjoitelkaamme siis sitä. Tässä lienee tekemistä meillä aikuisilla ja opettajillakin.