Olemisen sietämätön keveys

Hiljaisuus johtuu keskittymisestä olennaiseen. Vain olemiseen ja siihen ihanaan tunteeseen, ettei tarvitse tehdä mitään.Yhdessäoloon, lepoon, voimien keräämiseen. Sillä niitä taas tarvitaan, kun tammikuu koittaa. Arki. Sitä se sitten on todella, töitä ja päiväkotia. Mutta ei vielä. Nyt nautitaan. Ja kirjoitetaan blogia, jos siltä tuntuu. Nyt en suostu ottamaan paineita mistään.

Joulu on täällä

Sen toi tullessaan koulujen joulukirkko. Lakeuden risti täynnä kirkassilmiä, joululauluja ja ihanaa odotusta. Miten ihanaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Ja vähän komennettavaakin, mutta silti. Tunnustan: liikutuin ja taisivat silmätkin vähän kostua.

"Pieni liekki pimeydessä

nyt voi olla jokainen.

Pieni liekki, joka kantaa

valon luokse kaikkien."

Loistava linkki

Bongasin kaverin facebook-statuksesta (kiitos Eepi!) tämän loistavan linkin, http://www.ytv.fi/joulu , enkä voi olla jakamatta sitä teidän kanssa. Mitä itse haluaisit noista aineettomista lahjoista lahjaksi? Minulle kasvohoito tai hieronta olisi mieleen. Tai miksei myös illallinen ja leffailta lastenhoitoavulla kelpaisi. Tai kylpyläviikonloppu tai joogakurssi tai...

Tapahtui tällä viikolla

Ensimmäisen työviikon saldo:

• Uuteen aikaan kääntynyt sisäinen kello, joka herätti tänään, jo neljäntenä aamuna, aikaan, jolloin herätyskello on yleensä soinut. Tänään ei, koska olin sen unohtanut virittää.
• Monta uutta ihanaa pikkuystävää.
• Vain yksi koneellinen pestyä pyykkiä.
• Yksi kyyneliin liikuttuminen joulujuhlaohjelmaharjoituksissa. Mielenkiinnolla odotan, mitä tapahtuu Siirin ensimmäisessä joulujuhlassa.
• Käynti hierojalla. Olisi kuulemma saanut mennä aikaisemminkin.
• Yksi väärin opetettu kaunokirjain. Meni open kirjaimet korjaamolle.
• Mukavaa, aikuista seuraa.
• Ihana Siiri vastassa kotona.

Kirjasta, jossa ei ole kuvia

Äiti ja isä,

tänä vuonna en tahdo uusia leluja.

Niiden värit ovat kirkkaat,

mutta ne haalistuvat nopeasti.

Niiden jäsenet saa hetkessä irti.

Nuken vanutukka tarttuu kampaan,

autosta irtoaa puskuri ja sivupeili,

junakiskot taipuvat,

kaarteissa vaunut lentävät raiteiltaan.

En tahdo, että polkaisette karusellin käyntiin

vaan tahdon, että hyppäätte sen kyytiin.

En tahdo, että pyöritätte narua,

laineita tai myrskyjä,

tahdon että hypitte niitä minun kanssani.

En tahdo, että pumppaatte renkaat täyteen ilmaa

ja vilkutatte ikkunasta,

tahdon että pyöräilette minun perässäni.

En tahdo, että kannatte uimalelut rannalle

mutta vajoatte hiekkaan ja puhelinviesteihinne.

Tahdon että sukellatte minun vieressäni,

tahdon tarttua teitä varpaista.

Tiedän, että tekin olette lapsia.

Olen nähnyt valokuvia: virnistätte kameralle,

molemmilla on päällä pallokuvioinen paita

ja avain roikkuu kaulassa kanttinauhassa.

Hymystä puuttuvat etuhampaat.

Tukka valuu korville ja latvat hapsottavat.

Ääntä ei kuulu, mutta nauru näkyy.

Älkää juosko karkuun!

Tulkaa leikkimään!

-Tittamari Marttinen-

Niin. Miten tarttua hetkeen, unohtaa ne pyykit, tiskit sekä puhelimet ja leikkiä? Puhuttelee etenkin näin töiden alkaessa. Kyllä, töiden alkaessa. Vajaa viikko kotiäitinä jäljellä. Pelottaa, kauhistuttaa ja etenkin tällaisia runoja lukiessa kaduttaakin. Askel on nyt kuitenkin otettu. Harppausta kohti julmaa maailmaa pienentää hieman kotiäidin tilalle astuva koti-isä. Hetkeksi, mutta hetkikin on pienelle iso lohtu. Kuin myös isommalle.

Omalla pihalla

Koneita keittiössä

Olen nyt viime viikot paininut itseni kanssa erään asian ympärillä. Ja tuo asia on uusi hieno tietokoneemme, jonka ääressä nytkin istun ja teille kirjoitan. Keittiössä. Niin, keittiössä. Nimenomaan siis tämä sijainti on tässä se painiottelun aihe.

Kannettavamme sanottua sopimuksen irti, päätimme muuton yhteydessä sijoittaa myös uuteen tietokoneeseen. Päädyimme pöytämalliin, koska tässä uudessa tuvassa meillä on työhuone, jonne kone oheistarvikkeineen uppoaa vallan kivuttomasti. Työhuone-malli kiehtoi myös, koska ajattelin, että nyt lapsemme kasvaessa ei hänen tarvitse tottua siihen, että kone hallitsee elämää ja on koko ajan päällä, vaan sitä käytetään silloin kun tarvitaan. Kaunis ideologia, eikö vain.

No. Konehan piti saada heti paketista pois ja koska työhuoneemme oli tuossa vaiheessa vielä lähinnä varaston näköinen (ja on sitä kyllä edelleen) kone iskettiin keittiöön. Ja koska myös keittiössä meillä on hyvin nyt tilaa, sehän sopii tähän mainiosti. Ja kone on lisäksi kaunis, joten se ei haittaa edes esteettistä minää.

Ja nyt päästään siihen pelottavaan osaan: alan tottua koneen läsnäoloon keittiössäni! Miten mukavaa on kuunnella radiota, etsiä Spotifysta uusia biisejä, katsoa Yle Areenasta edellisviikon Kotikadut ja Uutisvuodot, kaikki tämä samalla kun siivoat, laitat ruokaa ja tiskaat. Sillä sitähän me kotiäidit teemme, elämä pyörii hyvin pitkälti keittön ympärillä. Lapsen on saatava ruokaa monta kertaa päivässä ja sotkuahan siitä tulee joka kerta, varsinkin yksivuotiaan kanssa, joka syö itse.

Olemme siis juuri siinä tilanteessa, johon en halunnut. Olinko muuta halutessani siis vain jäärä, joka ei suostu ymmärtämään, että teknologian läsnäolo keittiössä on tätä päivää ja ok, vai olinko oikeassa yrittäessäni säästää lapseni tältä jatkuvalta informaatiotulvalta, mitä kone eteemme jatkuvasti suoltaa? Saahan sen kiinni, joo, mutta entäs jos tulee päivä, etten laita sitä kiinni? Olenko nyt matkalla todelliseen riippuvuuteen, josta ei ole pakotietä ja ennenkaikkea, altistanko lapseni samaan?

Muutoksia

Päivitin hieman tietojani, sillä en kai enää voi kutsua itseäni tuoreeksi äidiksi? Avopuolisoksi en ainakaan, sillä olen nyt rouva. Niin. Virallisesti siis en enää ole HennaH, mutta jääköön vanha ja rakas identiteettini elämään nyt ainakin tänne blogimaailmaan. Vaikka muuten olen päättänyt myös tehdä tämän nyt vielä julkisemmin, eli annan sähköpostiosoitteeni (joka on uudella nimellä!) käyttöösi. Ja kun nyt muutetaan, niin kunnolla sitten. Anna palautetta uudesta värimaailmasta! Ja loppuun vielä lupaus: marraskuussa tulen kirjoittamaan enemmän kuin lokakuussa. Ei liian vaikea toteutettavaksi.

Väliaikatietoja

Viimeiset kaksi viikkoa on siis nukuttu mummolassa, annettu lapsi lähes huostaan (toki hyvään), tehty pitkää päivää ja saatu jo melkein valmista! Maalia on löytynyt ainakin kynnen alta ja hiuksista, toivottavasti edes vähän on osunut oikeaankin kohteeseen. Kuva olis kiva, tiedän, ja varmasti tulossa, mutta malttakaa vielä hetki. Maallinen omaisuus kun viettää tällä hetkellä aikaa laatikoissa autotallissa. Kamera on kyllä kulkenut mukana, mutta kaikki piuhat eivät ole aivan paikoillaan. Edes kamerassa.

Ja vielä arvoitus tähän loppuun lauantaiaamun iloksi: Kaksi viikkoa takana, loppuelämä edessä.

Vastaus: Vielä ei puhuta rouvaelämästä vaan remontista. Omakotitalo taitaa olla projekti, joka ei lopu koskaan. Jo nyt olen useaan otteeseen todennut, että tehdään se sitten myöhemmmin...

Vain elämää, ei sen enempää

Toimetonna ei tarvitse olla, kun on tarpeeksi tekemistä. Viime viikkoina on muun muassa:

• Saatu valmiiksi poncho syksyn tuuliin ja tuiskuihin. Myös testattu ja hyväksi havaittu.
• Aloitettu leikkikenttäelämä Siirin kanssa. Liukumäki on paras.
• Vietetty elämäni parhaita polttareita, tietenkin omia. Kiitos rakkaille ystäville!
• Pakattu. Pakattu. Pakattu.
• Suunniteltu tapetteja ja maaleja. Ja muutettu mieltä niiden suhteen. Useasti.
• Tehty häävalmisteluja. Here comes the bride.
• Oltu siivoamatta, sillä eihän enää kannata. Eihän?
• Mietitty miten tästä kaikesta oikein selviää.

Kuunteluoppilas

Kirjoitin vähän aikaa sitten syksyn merkeistä. Nyt niitä on ilmaantunut lisää (enkä tarkoita Kauniiden ja rohkeiden ilmestymistä tv-ruutuuni, vaikka sekin vallan syksyiseltä tuntuu). Merkin antoivat tällä kertaa kokouskutsut, joita tipahtelee laatikosta, hienolla kasvatustieteiden maisteri-tittelillä varusteltuna (mistähän tämäkin johtuu, että kaikki kaupungin posti tosiaan tulee näin?). Maanantaina olinkin sitten kutsuttuna maisterina ensimmäistä kertaa valtuustossa. Tosin vaan takalehtereillä kuunteluoppilaana, mutta kuitenkin. Ja mielenkiintoistahan se oli. Kaikki oli uutta, mutta melkoisen tavallista kuitenkin. Oli hauska huomata, kun siinä pähkäilin ryhmäpuheenvuoron ja ihan henkilökohtaisen sanaisen arkun avaamisen eroa, että ei protokolla kaikille varsinaisille valtuutetuillekaan ihan selvää ollut. Eräs valtuutettu meinaan puhui paikaltaan, kun keltainen valo syttyi ja ihmetteli sitten ääneen, että mitäköhän tuo mahtaa tarkoittaa. Ihailtavaa rohkeutta tunnustaa, että ei tiedä.

Tänään urakka jatkui ja kesätauon jälkeen oli aika nuorisolautakunnan, tällä kertaa tutustuimme nuorisotiloihin Ylistarossa. Hienot tilat ja paljon nuoria. Mieleen tuli, että voisikohan näitä vierailuja hyödyntää jotenkin paremmin? Nyt vain kävelimme siellä, pällistelimme nuoria ja päinvastoin. Juttelu oli kovin väkinäistä ja vähäistäkin. Mikä olisi parempi kosketus nuorille päätöksentekoon, kuin kysellä asioista lautakunnalta, joka niistä päättää (tai ainakin uskoo/uskottelee päättävänsä). Tämä vaatisi vähän valmisteluja, eikä varmaan olisi tarkoituksenmukaista joka kokouksen yhteydessä, mutta varmasti toteutettavissa toisinaan.

Itse kokouksesta mieleen jäi muutama seikka. Aktiiviset vanhemmat olivat tehneet aloitteen vessan saamisesta liikennepuistoon. Jo näin vähäisellä vanhemman kokemuksella voisin todeta, että aika välttämätöntä se olisikin. Yhdistelmä paljon lapsia, ei vessaa ei yksinkertaisesti vaan pidemmän päälle toimi. Puhuttiin uuden, tietenkin hienon ja kalliin huoltorakennuksen tekemisestä. Yhdessä muutaman muun lautakunnan jäsenen kanssa teimme huomion, että vieressähän on kesäisin pääosin täysin käyttämättömänä oleva lukio, jossa vessoja riittänee. Ainut vastalause tuntui olevan, että kun sitä ei voi sitten valvoa ja sieltä pääsee kulkemaan sitten muuallekin. Anteeksi nyt vaan, mutta jopa valvonnan järjestäminen, puhumattakaan muutaman oven asennuksesta tai lukon vaihdosta tulee joka tapauksesa halvemmaksi kuin kokonaisen uuden rakennuksen tekeminen, johon on tehtävä kaikki viemäröinnit ja muut tekniikat. Jos ei nyt pysyväksi ratkaisuksi (kun halua uudelle rakennukselle tuntui kovasti olevan) niin ainakin ensi kesäksi (ja kaupungin toiminnan hitauden ja vallitsevan ajan tietäen luultavasti muutamaksi seuraavaksikin). Luvattiin selvittää, kirjattu ei kuitenkaan mihinkään.

Vanhat takit Intersportin kautta kiertoon

Loistava uutinen! Nyt kaikki kaivamaan vanhat takit esille ja mars Intersportiin!

Vanhat takit Intersportin kautta kiertoon

Posted using ShareThis

Iso tyttö

Yksivuotias Siiri pääsi tänään juhlimaan ravintolaan, tilasi ensimmäisen kerran ruokaa listalta ja sai jälkiruuaksi jäätelöpallon!

"Vielä tänään sinä painat varovasti jalkasi lattialle ja tunnustelet kestääkö se askeliesi painon.

Vielä tänään tarraat kiinni käteeni ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.

Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on jo lupaus huomisesta:

Minä menen, minä juoksen, minä lennän eteenpäin!

Pysy perässä äiti, olen matkalla seikkailuun!"

Nyt sitä saa

Sadonkorjuun aika.

Nimittäin kesäkurpitsaa. Kun keväällä minulle kerrottiin, että kesäkurpitsasta tulee hyvin satoa, olin toiveikas, mutta näin optimisti en kuitenkaan uskaltanut olla. Vai mitä sanotte yllä olevasta kuvasta? Vieressä ihan tavallinen kuulakärkikynä. Kerro ihmeessä, jos tiedät hyvän reseptin, jossa voisin satoani hyödyntää.

Punainen tupa ja perunamaa

Kyllä, otsikko sen kertoo, seuraavan asuinpaikkamme. Tänään on pistetty nimet paperiin ja se on nyt niin virallista, että uskaltaa ääneenkin sanoa. Ja mustalla valkoiselle kirjoittaa. Jatkossa siis luvassa remontointia ja puutarhan hoitoa tälläkin foorumilla. Kuvia lupaan, jahka maallinen omaisuutemme pääsee perille, ajatukset siellä jo ovat. Vielä kuitenkin joudumme kuukauden verran odottelemaan. Matkan pituudesta ei viivästys johdu, sillä linnuntietä matkaa tulee alle kilometri. Annetaan nyt edellisten kuitenkin hyvästellä talonsa rauhassa.

Syksyn merkit

Syksy on varoittanut tulostaan jo useammalla tavalla, tässä muutamia.

• Toukokuusta asti kukkineet orvokit eivät ole enää tunnistettavissa.
• Hiusten väri tummeni muutamalla asteella.
• Järjestölehdet kolahtivat taasen tauon jälkeen postilaatikkoon.
• Marjat ovat mehuina tai pakkasessa.
• Puikoilla on paksua villalankaa.
• Perunat pitää taas kuoria.
• Yöllä pitää sytyttää valo nähdäkseen mennä vessaan.
• Kollegat menivät töihin.
• Medän perheen pää jää pian kesälomalle.

Vauhtia ajoissa

Radalla.

Ei kesäviikonloppua ilman festareita. Antejaan soi jälleen oma kaupunkimme ja jo kuudetta kertaa järjestetyt Vauhtiajot. Ja meidän perhe oli tietenkin mukana, niin lavalla kuin radallakin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, sillä Siirihän ei enää rattaissa istu, elleivät ne liiku. Joten sitten kontittiin ja hankittiin vähän lisää vastustuskykyä. Harkitsen kuvassa näkyvien aitojen hankkimista kotiinkin, esimerkiksi television ja pihan istutusten eteen. Pitänee kysyä järjestäjältä, mistä niitä saa.

Luksusta on...

...nauttia hyvästä musiikista loistavassa seurassa aurinkoisella Kirjurinluodolla.

...musiikin lomassa syödä ja juoda hyvin.

....kuvan vessa festareilla, teltassa, kolmannessa kerroksessa.

...nukahtaa festarielämyksen jälkeen sisätiloissa, puhtaissa, valkeissa ja pehmeissä lakanoissa.

...herätä ja huolehtia vain oman aamupesun, -pisun ja -palan tarpeesta.

...hakea lapsi mummolasta ja huomata olleensa ikävöity.

Pieniä iloja

Punaista mansikassa. Kukka kesäkurpitsassa. Aurinko.

Ja se ihanin, ' Äiti ' siitä pienestä, niin rakkaasta suukkosuusta.

Kesätelevisio

Kesäisin televisio jää yleensä aika vähälle huomiolle, mutta tällä viikolla se on kuitenkin pitänyt avata heti aamusta, sillä Yle:n aamutelevisio on tehnyt lähetyksensä täällä, Seinäjoella. Kiva katsella tuttuja maisemia ja ihmisiä, hienoa julkisuutta koko kaupungille. Huomenna vielä ehtii, sillä jatkavat samaa rataa. Ainakin koosteet ovat toki nähtävissä myös Yle Areenassa. Samasta paikasta yritin muuten etsiä myös Ruma Suomi-ohjelman jaksoa, jossa kohteena oli Seinäjoki. Taisin kuitenkin myöhästyä, sillä enää en ohjelmaa Areenasta löytänyt. Sattuiko joku näkemään?

Siinä aamutouhujen lomassa televiso on jäänyt päälle ja heti aamutelevison jälkeen vuorossa ovat keskiviikkoisin ja torstaisin Serranot perheineen. Joskus muutamia vuosia sitten katsoin sitä muutaman jakson ja nyt jäin ihan koukkuun jo parin jakson jälkeen! Espanjaa en ymmärrä sanakaan, mutta sitä on silti niin hieno kuunnella, miten joku voi puhua niin nopeasti! Ja miten loistavasti sarja on tehty, olen ihan mukana juonessa, vaikka en ole sarjaa nähnyt kahteen vuoteen ja henkilötkin ovat jo osittain vaihtuneet. Tänään tirautin pari kyyneltäkin. Se jos mikä kertoo, että kyseessä on hyvä sarja!

Täällä taas

Jos on blogi ollut huonolla hoidolla, niin kasvimaani näytti eilen tältä. Etualalla porkkana, taaempana havaittavissa punajuuri ja oikealla perunaa. Jossain siellä seassa myös salaattia ja tilliä. Pari tuntia ja näky oli jo hieman parempi. Suorissa riveissä kasvava rikkaruohoton esimerkkikasvimaa on silti edelleen aika kaukana omastani. Minä olen kuitenkin tyytyväinen tähän.

Ja tyytyväinen olen myös, vaikka en olekaan blogiin ehtinyt kirjoitella. Tein viime aikojen pisimmän ennätyksen ja olin päivää vajaa viikon ilman tietokonetta. Ei siis facebookkia, sähköpostia tai blogeja. Tihkaisi alkuun, mutta riippuvuus väheni. Osansa toki teki myös ystävämme aurinko, joka helli ja hoivasi niin etten ehtinyt kovinkaan kärsiä. Ihan kuin olisi lomalla ollut.

Festarit nro 2

Evie, ikä 3, Provinsseja takana nyt 2. Rock.

Siiri ja Ellu fanittamassa Anna Puuta.

Provinssissa voi asua! Muistan nähneeni tämän tekstin jossain paidassa ja siltä se taas tuntui. Tuli heti niin kotoinen olo, kun portista astui sisään. En edes muista, monesko Provinssi tämä minulle oli, mutta Siirille se oli ensimmäinen. Itse taisin päästä ekaa kertaa vasta 15-vuotiaana, että aika saavutus Siiriltä! Peltoritkin pysyivät päässä, vaikka kokeiluhetkellä pitikin kapinoida kovasti vastaan. Taisi neiti tajuta, kuinka cool ne ovatkaan! Olisi meinaan ollut äidilläkin niille tarvetta iltamyöhään, kun Siiri oli jo hyvässä hoidossa mummolassa. Lauantai-illan räjäyttänyt Manovar taisi samalla räjäyttää muutamat tärykalvotkin.

Festarit nro 1

Access All Areas. Ja jos ei hymy riitä, niin on mulla tää passikin.

Festarikausi avattu! Lähinnä perhesyistä Lahdessa, F1-venekisoissa. Kauniit puitteet, kansainvälinen meininki ja ennenkaikkea hyvä fiilis. Ja sallittakoon tähän väliin pieni mainos, lisää kesätapahtumia osoitteessa www.speedpromotion.fi.

Nytpä tahdon olla ma, pienen puutarhan laittaja

Sillä niin on kitketty, huollettu ja istutettu. Myös palellutettu muutamat kesäkukat ja ehkä jopa liikaa osaa kasteltu. Omalle, pienelle pihalle ei hurjia mahdu, mutta jotain kuitenkin, jopa syötävää. Kuvissa näkyvät orastava salaattiviidakko, sekä hieman enemmän iskuja saaneet persilja ja basilika. Suoraan kaupan vihannesosastolta, niin tuuheina ja komeina ostetut. Basilikan taisi viedä halla, tai näin ainakin uskottelen itselleni, mutta persiljan suhteen saattaa olla vielä toivoa. Huomaa myös ruohosipuli, joka on todellakin talvehtinut tuossa ruukussa! Kotipihan hyötypuutarhakuvista puuttuu vielä amppelimansikka, kuvaan sen sitten, kun on täynnä suuria punaisia marjoja.

Innostukseni onneksi olen saanut käyttööni kokonaisen kasvimaan tuolla vähän kauempana, taajaman ulkopuolella. Ja kauppaan kuuluu myös asiantunteva ohjaus. Hyvä niin, sille on tarvetta. Lähdin iloisesti haravaa heilutellen kitkemään muunmuassa hienosti itäneiden porkkanoiden ja punajuurien seasta rikkaruohoja. Ilman ohjausta olisin kyllä kitkenyt ainakin porkkanat ja jättänyt ne rikkaruohot. Todellisia rumia ankanpoikasia ovat, niin pieniä ja hentoisia, ihan ruohon näköisiä vielä.

Tein tänään muuten kesän ensimmäisen raparperipiirakan. Ihanaa. Ja senkin ainekset omilta tiluksilta, kyllä kelpaa.

Sateen sattuessa...

...voi vaikka palata näihin viime viikonlopun aurinkoisiin tunnelmiin. Vielä on kesää jäljellä!

Europe is here

Enkä tarkoita nyt sitä ruotsalaista, Wikipedian mukaan pop-heviä soittavaa yhtyettä, vaan eurovaaleja. Final countdown on alkanut. Joko olet äänestänyt? Minä en, mutta menossa tietenkin olen. Muutaman hyvän ehdokkaan välillä on vielä valinta tekemättä, siksi viivyttely. Hyviä ehdokkaita, joiden joukossa omanikin on, löytyy täältä. Eilen sain portailleni muutaman nipun vaalilehtiäkin, jotka pitäisi toimittaa eteenpäin. Ei kun lenkille siis ja postilaatikkoja kolistelemaan.

ViNO (Vihreät Nuoret ja Opiskelijat) lähestyi sähköpostilla, joka piti sisällään seuraavan tiedotteen. Näinhän se on.

*
ViNO: EU:ssa ei ole Suomen etua
Eurovaalien lähestyessä ehdokkaat vakuuttelevat kilvan ajavansa parlamentissa Suomen ja suomalaisten etua. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO haluaa palauttaa eurovaalikeskustelun siihen, mitä se todellisuudessa on – eri arvomaailmojen välistä kilpailua.
"Ei suhteessa Euroopan unioniin ole olemassa mitään yhtä yhtenäistä Suomen etua. EU:ssa tehtävät päätökset ovat samalla tavalla ideologisia päätöksiä kuin kansallisissa parlamenteissa. Esimerkiksi viime päivien Ari Vatasen aloittama ilmastonmuutoskeskustelu tai Kai Pöntisen aloittama maahanmuuttokeskustelu osoittavat hyvin kokoomuslaisten ja vihreiden erilaiset käsitykset Suomen eduista," ViNOn puheenjohtaja Sini Terävä summaa.
"Ehkä ehdokkailla on haluja puhua Suomen edusta, koska heidän on vaikea sitoutua oman eurooppalaisen viiteryhmänsä päätöksiin. Istuvathan monien suomalaisten puolueiden mepit melko kummallisissa parlamenttiryhmissä EU:ssa. Keskustan ehdokkaita tuskin huvittaa kertoa äänestäjilleen, että heidän ryhmänsä EU:ssa ajaa maataloustukien lakkauttamista eikä arvoliberaaleina esiintyvien kokoomuslaisten ole helppoa paljastaa olevansa samassa veneessä parlamentin kovimpien konservatiivien kanssa, joista monet esimerkiksi vastustavat aborttia," valottaa ViNOn pj Erkki Perälä.

Mainoksen uhri, onneksi

Sillä ostin eilen Muista runolla-kirjan. Näin ensin koko alkuviikon siitä mainoksia ja olipa kirjakerhon kuukaudenkirjanakin. En kuitenkaan malttanut odottaa (ja maksaa postimaksuja) vaan hain kirjan ihan livenä Suomalaisesta. Enkä kadu. En malttanut eilen sammuttaa valoa, kun uppouduin niin täysin. Ihania pieniä ja pidempiäkin pätkiä nykyrunoutta, jota ei juurikaan tule luettua. Minä ainakin tarvitsen runoni juuri näin, hyvin toimitetussa paketissa. Ja vaikka kirjaa mainostetaankin avuksi onnitteluun, on valituista runoista iloa ihan vain itsellekin. Ja löysinpä kokoelmista jo ainakin yhden kirjan, joka on pakko hankkia. Tittamari Marttinen on kirjoittanut runokirjan, joka kantaa nimeä Tuuliviiri-Siirin tuttavapiiri!

Seuraavaa runoa luin pitkään. Vaikka Siiri jo lähtiessäni heiluttaakin, tuntuu tämä niin tutulta.

"Ja nyt tämä vaihe:
äiti on ainoa joka kelpaa,
Isä? Juuri ja juuri. Pienen hetken joku muu,
sitten, lattialla tai toisen sylissä,

katse jo etsii niitä kasvoja, niitä silmiä,

sitten ääntely, vetoomus, hätä, kiukku

- et saa mennä pois, kadota!

Kunnes palaavat ne käsivarret

ja kaikki on hyvin.

Se menee kuulemma ohi. Hyvä niin.

Se on välttämätöntä, kehitysvaihe, sanotaan. Minä uskon.

Viimeinen varmistus

maailman pohjimmaisesta hellyydestä,

kohdun sisimmästä turvallisuudesta?
Ennen kuin irrotat otteen

ja astut elämän avaralle lattialle?

Isoisän höpinöitä.

Olette kehitysvaiheessa, nuori neiti. Kehitysvaiheessa,

ei sekoiteta siihen tunteita tai metafysiikkaa.

Molempia on suvussa

ihan tarpeeksi. Mutta eiväthän ne välttämättä periydy. "

-Lassi Nummi-

Kuntapäättäjä kouluttautuu

Olin tiistaina kolmannessa ja ainakin toistaiseksi viimeisessä Seinäjoen kaupungin järjestämässä luottamushenkilökoulutuksessa. Jatkoa syksylle tosin jo vähän lupailtiin, toivottavasti näin käykin. Aiheina on ollut niin kaupungin hallinto-organisaatio kuin talousasiatkin. Vallan hyviä iltoja ovat olleet, kannatti olla kotoa pois. Ihmettelen vaan, miten vähän meitä luottamushenkilöitä oli paikalle saapunut. En nyt varmaksi tiedä, mutta veikkaisin, että luottamushenkilöitä kaupunkiin mahtuu kuitenkin satoja, joista paikalla ei ollut yhtä täyttäkään. Vanhoille konkareille toki ainakin osa läpikäydyistä asioista on varmaan tuttua huttua, mutta mielestäni mukana oli aika paljon hyvää ajankohtaista tietoa vaikka jokaiselle kaupunkilaiselle. Ja olen myös sitä mieltä, että kun luottamustoimeen on lupautunut ja koulutusta siihen järjestetään, olisi siihen hyvä osallistua. Isommat ryhmät varmaan toki kouluttavat myös keskenään ja pitävät untuvikoistaan huolta, mutta meidän pienessä porukassa selville saa lähinnä sen, mitä tajuaa kysyä. Ja kun ei aina tajua.

Nyt viimeisimmässä eri keskukset, tekniikka-, sivistys- sekä sosiaali- ja terveyskeskus esittelivät toimintojaan. Paljonkin jäi mieleen ja askarruttamaan. Tekniikkakeskuksen esittelyn aikana esimerkiksi puhuttiin asema- ja yleiskaavasta ja nolona tunnustan, että en tiennyt näiden eroa. Menin sitten illalla googleen ja nyt tiedän. Sosiaali- ja terveyskeskuksen yksi osa on päivähoito (vaikka olenkin edelleen sitä mieltä, että se kuuluisi sivistyspuolelle koulujen yhteyteen). Hieman huolestuneena kuuntelin, kuinka meille kerrottiin, että ryhmäperhepäivähoito on niin ja niin paljon kalliimpaa kuin päiväkotihoito ja kuinka tulisi pyrkiä eroon näistä vain väliaikaisesti hoitopaikkapulaan perustetuista ryhmiksistä. Sen enempää päiväkoteja moittimatta haluaisin vaan todeta, että kaikille lapsille iso ryhmä vaan ei sovi. Ja ihan pienimmät hoidon tarvitsijat täytyy ehdottomasti sijoittaa juuri näihin ryhmiksiin tai perhepäivähoitajalle. Päivähoidon kustannuksista säästetyt sentit saadaan helposti tuhlattua samoihin lapsiin myöhemmin, jos säästöjä tehdään väärästä paikasta. Ja ainakin ihan täysin epätieteellisen mutun perusteella juuri näitä ryhmiksiä vanhemmat haluavat. Eikö kaupungin tehtävä ole tarjota kaupunkilaisille heidän haluamiaan ja tarvitsemiaan palveluita? Esitin asiani myös ääneen ja minulle vastattiin, että "niin, nämä ovat näitä arvokysymyksiä". Niin todellakin ovat ja on pelottavaa, jos kaupungin arvot ovat menossa tähän suuntaan. Jotenkin tuo kommentti vesitti koko aiemman hehkutuksen siitä, kuinka Seinäjoki haluaa profiloitua lapsiperheiden kaupunkina. Näkis vaan.

Mutta hyviä koulutuksia kaikki tyynni, tätä lisää.

Lapsia vai tyttöjä ja poikia?

Tyttö vai poika?

Useimmat teistä kyllä taisivat tunnistaa, että meidän Siirihän se siinä. Tuntematta tunnistaminen olisi varmasti vaikeampaa, mutta onko sillä väliäkään, kumpi kuvassa yrittää kovasti tavoitella kameraa, tyttö vai poika? Lapsihan siinä on, sen huomaavat kaikki. Viime aikoina on mediassa(kin) käyty paljon keskustelua lasten sukupuolineutraalista kasvatuksesta. Meidän Perhe-lehti kirjoitti keväällä vanhemmista ja Ruusta, jonka sukupuolta vanhemmat eivät ole paljastaneet. Myös toukokuun Imagessa kerrottiin perheestä, joka kasvatti lastaan sukupuolisuutta korostamatta. Vasta-argumenttejakin on julkaistu, ainakin Hesarissa haastateltiin kasvatusalan ammattilaisia, joiden mielestä lasten sukupuolta ei tulisi piilottaa.

Ymmärrän molemmat puolet. Sukupuolineutraalisti lapsensa kavattavat haluavat, että lapseen suhtaudutaan lapsena ja yksilönä, ei tyttönä tai poikana. Tottakai, täysin ymmärrettävää. Vaikka tasa-arvoistumme koko ajan, kohdellaan niin naisia ja miehiä kuin jo pieniä tyttöjä ja poikia edelleen eri tavoin, mikä on väärin. Vältän itsekin viimeiseen asti pukemasta Siiriä vaaleanpunaiseen ja röyhelöön. Tämä toki saattaa johtua siitä, että en itsekään näistä pidä. Tai siitä, että yritän tehdä hankintoja Siirille siten, että niitä voisi mahdollisesti käyttää myös toisilla lapsilla (ehkä omillakin), vaikka ne olisivatkin poikia. Osa kamppailustani käydään kuitenkin myös siksi, että en halua luokitella lastani liikaa. Kutsun häntä kyllä välillä prinsessaksi ja puen hameeseenkin, mutta yhtälailla syötän häntä pääkalloruokalapussaan ja hankin jalkapallon hänen niin halutessa. Huomasin kuitenkin myös hieman närkästyväni, kun junassa eräs kanssamatkustaja kutsui Siiriä pikkuherraksi. Siis neitihän hän on! Yllään neidillä oli farkut ja violetti huppari, joita voisin pitää pojallakin, eli aivan ymmärrettävä väärinkäsitys. Mistäs muusta tuon ikäisiä tunnistetaan, kuin vaatteista.

Olen sitä mieltä, että lapsen identiteetin kehittymisen kannalta jossain vaiheessa on tärkeää, että lapsi tunnistaa olevansa jompaa kumpaa sukupuolta. Se, missä vaiheessa, onkin sitten vaikeammin määriteltävissä. Aivan siinä määrin, missä jako nykyään poikien ja tyttöjen välille tehdään, en kuitenkaan haluaisi sen tapahtuvan. Lapsen sukupuolen voi mielestäni tiedostaa ja kertoa, mutta ei sitä tarvitse sen kummemmin korostaa. Ehkä tähän tilaan päästäksemme tarvitsemmekin sen toisen ääripään, joka pistää nykyiset käytänteet ihan päälaelleen. Suunta on jokatapauksessa oikea. Pääasia on, että lapset saavat olla lapsia, pukeutuen sitten pinkkiin tai ruskeaan, leikkien sitten autoilla tai nukeilla.

Aamupalahaaste

Tyypillinen aamupalani ja aamupalaseurani.

Kirsi H. heitti jo jokin aika sitten ilmaan aamupalahaasteen, johon vastaan nyt. Vasta nyt, koska aamuja on päivässä vain yksi ja todennäköisyys muistaa kaivaa kamera silloin esille on käsittämättömän pieni. Nyt kuitenkin muistin.

Aamuni alkavat herätyskellostani riippuen puoli seitsemän ja yhdeksän välillä. Hetki höpöttelyä sängyssä, aamupesut ja pisut ja aamupalapöytään. Itse syön tässä vaiheessa yleensä karmivaan nälkääni banaanin tai jonkin muun hedelmän. Siirille teen puuron ja syötän sen. Näyttää kirjoitettuna niin yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa täynnä pieniä sattumia. Pienin ei ole Siirin halu syödä itse ja saalistaa lusikkaa kauniiseen käteensä. Lopussa neiti saa tahtonsa läpi ja lusikan käteensä. Puuro on toki tässä vaiheessa syöty, mutta kun pelkkä lusikkakin on niin hyvää. Seuraksi siihen tarjoilen yleensä vettä nokkamukista ja palan leipää. Sitten on äidin aika syödä. Aamupalani on yksinkertainen, maustamatonta jogurttia, marjoja tai mehukeittoa ja leseitä tai mysliä. Myös kahvia, mutta ei joka aamu. Syödessäni luen yleensä eilistä Hesaria tai jotain muuta lehteä. Tämä toki riippuen seurani vaativuudesta. Yleensä ehdin sekä lautasen, että lehden puoleen väliin, kun Siiri on saanut lusikkansa loppuun ja vaatii huomiota. Tällä välillä toki olen noukkinut hänen aamupalatarpeensa lattialta useampaan otteeseen. Neiti kainaloon ja pesulle. Hetken halit ja hassuttelut ja pääsen viimeistelemään aamupalani. Hektistä ja herkullista, mutta samaan aikaan ihanan kiireetöntä.

Mitä sinun aamuusi kuuluu? Mistä osasta aamuasi et luopuisi mistään hinnasta?

Kevätretki

Keväinen Tukholma. Tässä kuvassa näkyy

myös matkaseurani. Löydätkö?

Taisimme valita matkallemme oikean viikonlopun, sillä Tukholmassa paistoi aurinko, toisin kuin kuulemani mukaan kotona. Tuo aurinko on kantanut tähänkin viikkoon. Miten pitkään voikaan kestää loistavan seuran, hyvän ruuan ja yhdessäolon voimaannuttava vaikutus! Kaiken kruunasi tietenkin ensimmäinen äitienpäivä, johon sain herätä laineilla. Suklaa korvasi täytekakun ja kahvit, mutta tärkeintä olivatkin nuo kaksi rakkainta.

Vihreä VR

Surffasin aamulla VR:n sivuille katsomaan juna-aikatauluja viikonlopun reissua varten. Tutun punaisen sivun sijaan eteeni aukesi vihreä, jopa keväinen näkymä. Sen enempää lukematta olin varma, että olin väärällä sivulla ja siirryin jo osoiteriville huomatakseni, että olin juuri siellä, missä pitikin. Tässä suora lainaus VR:n sivuilta: "VR on siirtynyt vihreään yritysilmeeseen vaiheittain keväästä 2009 alkaen. Uudistus näkyy ensimmäisenä konsernin verkkosivujen lisäksi mainoksissa, julkaisuissa ja asemilla. Vihreä ilme on luonnollinen jatke VR:n ympäristötyölle. Uudistuksen tavoitteena on korostaa ympäristöystävällisyyttä junaliikenteen vahvuutena." Luin myös, että vuoden 2009 alusta VR on siirtynyt käyttämään vesivoimalla tuotettua sähköä, mikä ei tuota hiilidioksisipäästöjä. Sivuilta löytyy myös päästölaskuri, jolla voi vertailla matkan hiilidioksidipäästöjä eri kulkuneuvoilla. Se kertoo, että valitessani junan, kulutan 152 MJ energiaa, mutta päästän ympäristöön 0 kg hiilidioksidia. Hienoa. Jatkan Helsingistä tosin matkaa laivalla Tukhokmaan ja takaisin, sekä palaan kotiin autolla. En voi siis liikaa kehuskella matkani ympäristöystävällisyydellä. Mutta hienoa VR, junamatkailu kunniaan!

Ps. Kyseessä oleva matka on siis Siirin ensimmäinen ulkomaanmatka! Lupaan kuvia ja tunnelmia toivottavasti keväisestä Tukholmasta.

Kevättouhuja

Ihania ilmoja pidellyt! Olen minimoinut koneella istumisen ja sen sijaan suunnannut tarmoni terassille ja raittiiseen ilmaan. Kesä ja kukat saavat nyt tulla! Istutin jo vähän jotain, ihania violetteja orvokkeja. Myös ruohosipuli on jo herännyt talviuniltaan, hyvin talvehtii ruukussakin, nyt on testattu. Muut monivuotiset kasvini eivät ole suhtautuneet talveen puisissa laatikoissa yhtä suotuisasti, sillä en ole vielä ainakaan niissä havainnut mitään elon merkkejä. Mutta vielä on kesää jäljellä.

Kevään kunniaksi myös Siiri sai oman paikkansa auringosta, pienen keinun. Neiti onkin aikamoinen hurjapää, sillä mitä lujemmat vauhdit sitä leveämpi hymy. Kuva keinujasta on otettu uudella puhelimellani, joka palvelee myös hyvänä kamerana. Nyt saan ikuistettua kaikki pienet, ihanat hetket, joita Siirin kanssa riittää. Joko kerroin, että neiti yrittää kovasti nousta jo seisomaankin?

Mistä aikaa lisää sais, yö kun juoksee aamuun päin?

Otsikko on lainattu Suurlähettiläiltä. Kirjoitin juuri Facebook-statukseeni, että haluan lisää tunteja vuorokauteen. Haluan neuloa, ommella, lukea, leikkiä lapseni kanssa, pestä ikkunat, tavata ystäviä, harrastaa, tehdä politiikkaa ja kierrellä kirppareilla vain muutamia mainitakseni. Blogiakin olisi mukava päivitellä. Blogikollegani Villakettu kirjoitti taannoin, kuinka haluaisi kyllä kirjoittaa vaikka ja mitä. Minä myös. Kuluneiden viikkojen aikana olisin halunnut kirjoittaa esimerkiksi Komiasta Seinäjoesta , keväästä, uudesta MiNatur ekokaupasta, Suuren Voiman ihanasta uudesta juuri ilmestyneestä levystä, sekä tietenkin Siirin uusista metkuista. Käykää nyt kuitenkin tutustumassa linkkien takana. Viimeisen voitte vain kuvitella, mutta sen verran kerron, että eteenpäin mennään ja lujaa.

Pääsiäisen päiväkirja

Perjantaina juhlittiin 3 vuotiasta Evie-serkkua. Ihanat juhlat ja hurmaava sankaritar!

Lauantain perinteinen kokko oli komia ja savusi hyvin. Liekit vain jäivät tällä kertaa puuttumaan, useista yrityksistä huolimatta. Alla serkukset Siiri ja Olli jo pikkuisen kyllästyneen näköisinä odottelevat...

Sunnuntaina jatkettiin kyläilyjä ja Siiri teki taasen tuttavuutta karvaisiin kavereihin. Kuvassa Hertta, joka jo loppuvierailusta sai tulla näinkin lähelle.

Ihana, läheisten täyteinen pääsiäinen siis takana. Kiitos kaikille!

Ohra onnistui!

Aika komea vai mitä? Kuva on otettu maanantaina, hurja muutos neljässä päivässä, kun torstaina näytti vielä tältä! Suunnittelin jo laajempiakin viljelyjä, kun tuntuu onnistuvan. Näin keväällä kun pitäisi jotain keksiä tuonne omalle pihallekin. Mitenköhän ohra sopisi sinne? Olisi ainakin erilainen puutarha kuin naapureilla!

Ohraa odotellessa

Pääsiäisasetelmani, jossa vihertää vasta pupu.

Pääsiäinen on jo aika lähellä, mutta pääsiäisasetelmani näyttää vielä aika synkältä. Jos oikein tarkkaan katsot, voit nähdä muutaman hentoisen ohranalun nousevan mustasta mullasta. Kuvassa ei siis ole mämmiä, mikä sekin tosin sopisi teemaan. Havahduin kylvöpuuhiin vasta maanantaina, joten voi olla, että ohrapellostani tulee vain kevätohraa pääsiäisohran sijaan. Taustalla pajunkissoja, joita metsästin tänään. Joko olin myöhään asialla niidenkin suhteen ja nopeammat noidat olivat ehtineet ennen minua, tai tarjonta on vähentynyt. Sain kävellä aika pitkän matkan ja monet mutkat, ennen kuin löysin pajukeitaan, jota sitäkin oli jo verotettu. Sain kuitenkin kimppuni kasaan. Jollei peltoni ota vihertyäkseen, täytynee hankkia asetelmaani väriä vaikka suklaamunilla ja toivoa niiden säilyvän edes hetkisen (mikä lienee turha toivo).

Ps. Sain pitsiverhoni jo ikkunaan, mutta odottelen vielä tilaamaani pöytäliinaa siihen kaveriksi, ennen kuin paljastan kevätkeittiöni teille.

Kirjat kiertoon

Kiertoon laittamani kirja Kirjava huntu, kuvattuna niin ikään kierrätetyllä pitsiverholla, joka kohta somistanee keittiömme ikkunaa. Lupaan laittaa kuvan lopputuloksesta, kunhan suunnitelmani muuttuu todeksi.

Tiedättehän ne iki-ihanat kiertokirjeet, joita lapsena läheteltiin? Niissä oli lista nimiä, joille tuli lähettää milloin mitäkin, suklaata, kortteja ja jopa sukkia. Ja itse tulisi saamaan ison kasan kyseisiä artikkeleita. Sain sellaisen! En perinteisessä postissa, vaan nykyajan postilaatikkooni Facebookkiin. Tällä kertaa lähetettävänä on kirja, jo luettu pokkari omasta hyllystä. Ei siis tarvitse ostaa uutta, vaan voin hyödyntää jo omistamani, loistavaa. Kirjoja pitää lähettää yksi ja itse tulen ketjun onnistuessa saamaan jopa 36 kirjaa! En voinut olla osallistumatta tähän aikuisten versioon, niin nostalgisia tunteita tuo kirje herätti. Huomenna pistän postiin kuvassa olevan kirjan Kirjava huntu. Näin ensin kyseisestä kirjasta tehdyn elokuvan, jonka jälkeen halusin lukea myös kirjan. Itse tästä pidin, toivottavasti myös vastaanottaja. Ja sitten jännityksellä odottamaan mitä posti tuo tullessaan!

Rok rok rokotus

Kirjoittelin aiemmin lasten rokotuksista. Jatkavat askarruttamistani edelleen. Noin kuukausi sitten sain kirjeen, jossa kerrottiin rokotetutkimuksesta, johon voisimme Siirin kanssa osallistua. Kyseessä on pneumokokkirokotteeseen liittyvä tutkimus, josta lisätietoa täältä. Mietin silloin osallistumista, mutta asia pääsi unohtumaan (ei taida yllättää ketään?). Viime viikolla, kesken lomailun, sain soiton Rokotetutkimuskeskuksesta ja kyselyn, aiommeko osallistua. Pyysin soittajaa kertomaan hieman lisää ja kuultuani, että pneumokokki on yksi korvatulehduksen yleisimmistä aiheuttajista, suostuin lähes samantien. Niin. Ja olin jo julistanut, että olen hieman rokotuskriittinen. Etenkin, kun kyseessä on ns. harmiton, yleinen lastentauti. Ja silloin kategorisoin myös korvatulehduksen niin. Silloin lapseni ei ollut vielä sairastanut korvatulehdusta. Vanhempien ajatusmaailmassa taitaa omien lasten hyvinvointi mennä aina periaatteiden edelle. Tai muuttaa niitä.

Lomalla osa 2

Pilkettä silmässä!

Laatuaikaa. Uudet aurinkolasit ovat olleet tällä lomalla tarpeen.

Lomalla lapissa

Eli viikko aurinkoa, lunta, aikaa yhdessä ilman työmatkoja ja kokouksia. Ihana keskeytys kiireisen kevätarjen keskelle. Valokuvausharjoitukset pidettiin tänään Levin huipulla auringonlaskun aikaan.

Kuntapäättäjä

Sain postissa kuntapäättäjille suunnatun kyselyn kirjaston käytöstä. Hihittelin siinä lukiessani, että no johan on tullut väärään osoitteeseen. Tarkemmin sitten asiaan perehdyttyäni tajusin, että kuntapäättäjillä tarkoitettiin valtuutettuja sekä lautakuntien jäseniä. Eli myös minua. Olen kuntapäättäjä! Pitänee kirjoittaa ja lukea tuota samaa lausetta nyt muutaman kerran, että jää päähän.

Tämä kuntapäättäjä on nyt kyllä huonosti päässyt vielä päättämään mitään. Paikkahan minulla siellä nuorisolautakunnassa on, olenkohan siitä täällä maininnut? Ensimmäinen kokouskin oli ja samaan aikaan tietenkin Siirin korvalääkäri. Korvalääkäri voitti. Seuraava kokous olisi ollut ensi viikolla, mutta sekin peruttiin. Eli pääsen pätemään vasta huhtikuun lopulla. Neljä vuottahan se pesti nyt kestää, että eiköhän tässä ehdi. Tottua siihen kuntapäättäjä nimeenkin.

Sunnuntain satoa

Ihana sunnuntai: lenkki, lepoa ja hyvää ruokaa. Aikaa perheen kesken. Kuvissa Siiri istuu ylpeänä omassa syöttötuolissaan oman mukin kanssa. On se niin iso neiti jo.

Vertaistukiviikot

Pikkuserkut hetken paikallaan.

Tällä ja edellisellä viikolla on taas treffailtu mammoja ja vauvoja. Tässä elämäntilanteessa ei vertaistukea voi saada, eikä sen merkitystä korostaa liikaa. Joten nyt on taas tavattu niin verisukua serkkujen ja pikkuserkkujen muodossa kuin ystäviä entisestä elämästä, jotka ovat siirtynet myös tähän uuteen vaiheeseen, netin kautta saatuja vauvakavereita sekä virallisen synnytysvalmennuksen kautta syntyneitä uusia tuttavuuksia. Ja kaikissa tapaamisissa saan puhua Siiristä ja sen syömisistä, kakkaamisista, pukluista ja pulinoista niin paljon kuin jaksan. Ihanaa! Ja kun joku vielä kuuntelee ja vastaa, kertoo omista kokemuksistaan, ei riemulla ole rajaa. Eläköön äitiverkostot!

Välillä on mukava kuitenkin tavata muunlaisessakin seurassa. Eilen illalla oli aika äidin omille menoille ja uudelle harrastukselle. Sain joulun alla kutsun LC-klubiin, jonka tapaamisessa olin eilen toista kertaa. LC on lyhenne sanoista Ladies Circle ja kyseessä on nuorten naisten järjestö, jonka mottona on ystävyys, suvaitsevaisuus ja palvelualttius. http://www.lcsf.fi/. Mukavan tuntuista toimintaa, ei liian vakavaa ja ryppyotsaista. Ja vaikka monta äitiä on mukana tässäkin porukassa, puheenaiheita riittää perheen ulkopuoleltakin, virkistävää vaihtelua.

Puolet vuodesta

Prinsessani on jo puolivuotias, uskomatonta. Kuin eilisen muistan päivän, jolloin sain tuon käärön syliini. (Ja vaikka muistini välillä pätkiikin ja eiliset ja jopa tämänpäiväiset unohtuvat, tämän muistan hyvin.) Enää en kuitenkaan muista elämääni ennen. En muista miltä tuntui huoletonna huidella ja murehitta marssia. Pieni häivähdys nukutuista öistä palaa välillä mieleeni, kuitenkin vain kadotakseen uudelleen. Mennyttä ei kai kaipaa, jos nykyinen on kaikki se, ja jopa paljon enemmän.

Vesipeto kylpemässä noin 3 kuukauden ikäisenä.

Ihania blogeja

Olen taas kuluttanut aikaani koneella lukien. Ja löytänyt mitä ihanampia blogeja, kuvia ja kirjoituksia. Lisäsinkin muutaman jo lukemiini blogeihin tuonne sivun laitaan. Käy ihmeessä kurkkaamassa! Jotenkin muiden tekstejä lukiessa omakin innostus kasvaa, 'minäkin haluan kirjoittaa tuosta' ja 'voikun osaisinkin kirjoittaa noin ihanasti', välillä myös 'miksen osaa ottaa noin hienoja kuvia'.

Jos luet jotain ihanaa, virkistävää, erilaista blogia, josta haluaisit meidän muidenkin tietävän, laita vinkki!

Kiirekin on suhteellista

Tänäkin aamuna Viivi ja Wagner osuivat niin oikeaan. http://www.hs.fi/viivijawagner/. Kiireetöntä päivää!

Toim. huom. Tämä linkki näyttää vievän aina kulloisenkin päivän sarjakuvaan. Sarjakuva, johon viittaan, on siis ollut kyseisen linkin takana 20.2.09. (Ja on löydettävissä sieltä kyllä edelleen.)

Mielen osoittaminen

Yliopistolakia ollaan uudistamassa, eikä uudistukseen olla tyytyväisiä. Laki lisäisi yliopistojen autonomiaa ja mahdollistaisi muunmuassa ulkopuolisen rahoituksen ja lahjoitukset. Opiskelijat ovat huolissaan myös laissa väläytellyistä mahdollisista lukukausimaksuista. Joka tapauksessa asia on herättänyt vastusta, ja opiskelijapiireistä kun on kyse, niin mitä sitten tehdään? No järjestetään mielenosoitus tietenkin!

(http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Yliopistolakia+vastustetaan+mielenosoituksessa/1135243637686)

Päivän uutisointi mielenosoituksesta on palauttanut mieleen muistot omilta opiskeluajoilta, jolloin olin organisoimassa kahtakin isoa mielenilmausta. Suurella tunteella ja pää edellä mentiin, pyörittiin ehkä isompien aisoiden parissa, kuin itsekään ymmärsi. Pääasia oli toiminta ja näkyvyys. Oi niitä aikoja.

http://www.sool.fi/galleriat/ltomiekkari-050329/index.html

http://www.sool.fi/galleriat/mielenilmaus-040331/index.html

Enää en ehkä lähtisi liikkeelle samojen asioiden vuoksi. Tai kenties, kukaties, jos Seinäjoki olisi iso yliopistokaupunki, olisin tänäänkin komppaamassa yliopistolain uudistuksia vastaan. Kerran opiskelija-aktivisti, aina opiskelija-aktivisti! Tähän elämäntilanteeseenkin löytyy kuitenkin aiheita, jotka saisivat väsäämään kylttejä ja nousemaan jälleen barrikadeille. Päivähoitokysymykset, kotihoidontuki ja homekoulut näin muutamia mainitakseni. Ja miksen lähtisi marssimaan myös lobatakseni vihreämpiä valintoja. On hienoa, että meillä täällä Suomessa on mahdollisuus tähän. Kansalaisaktiivisuutta tarvitaan, jotta keskustelu pysyy vireänä ja päättäjät hereillä.

Tähän sopiikin blogini ensimmäinen kysely. Minkä asian puolesta olisit valmis osallistumaan julkiseen mielenilmaukseen? Kerro myös, jos olet ollut osa jotain suurta ja mullistavaa tai pientä, mutta tärkeää mielenosoitusta. Tai jos et lähtisi mukaan mielenosoitukseen, miksi niin, etkö usko massavoimaan?

Haaste kaikille ihanille naisille

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,

kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.

-Eeva Kilpi-

Löysin tämän ihanan runon netissä surffatessani. Kunpa me jokainen uskaltaisimme kohdella itseämme kuten runossa tämä rohkea nainen tekee. Haastankin sinut (ja myös itseni) tekemään itsellesi jotain hyvää. Syö siivu suklaata, ihaile peilikuvaasi tai pakene pyykinpesua päiväksi. Pääasia, että tunnet olosi mukavaksi. Olet sen ansainnut.

Kiitos Vilukissi!

Nyt kelpaa näpytellä! Blogiystäväni Vilukissi teki minulle nämä ihanat ranteenlämmittimet, toiset lähtivät siskolle Turkuun. Aivan hurmaavia, kiitos!

Olennaiset osat

Kiirettä pitää näin äitiyslomalaiseksi, miten sitä on joskus ehtinyt käydä töissä? Kuten kuvasta näkyy, Siirikin on oppinut lentämään, ainakin paikasta toiseen. Viikkoon on mahtunut paljon: mahatauti (onneksi kävi läpi vain perheen aikuiset), vauvauinti (ekaa kertaa napolla vettä päähän), mummolakyläilyjä (ei voi jättää väliin), neuvola (mentiin jo yli 7 kilon!) synttärit (kiitos 4-vuotiaalle Aadalle kivoista kemuista!), serkkutapaaminen (mukana myös uusi, ei-sukulainen pikkuhurmuri), sekä shoppailua (saldona farkut Siirille ja äidille mekko kympillä).

Hermostuttavaa

Meinaan tämä blogin kirjoittaminen. Itse kirjoittaminen on kivaa ja mukavaa ja rentouttavaa ja niin sen pitäisi mielestäni ollakin. Siksi tätä teen. Hermostuminen alkaa, kun ryhdyn julkaisemaan tekstiäni. Tämä ohjelma, tai miksi tätä nyt kutsutaan, blogspot kuitenkin, kun ei ole samalla aaltopituudella kanssani kappaleväleistä. Välillä niitä tulee ja välillä ei, täysin huolimatta siitä, mitä minä painan tai teen. Enter-nappi viuhuu ja napsuu monta kertaa rivien välillä tekstiä kirjoittaessani, mutta lopullisessa tekstissä, joka sivuillani näkyy, teksti on yhtenä pötkönä. Tai sitten ei. Täysin mielivaltaista. Voisin kenties julistaa kilpailun: Arvaatko missä kohtaa kappale vaihtuu? Apua tähän taisteluun tuulimyllyjen kanssa otetaan vastaan.

Hyvä äiti, paha äiti

Viime viikon puheenaihe Nina Mikkonen on ihmetyttänyt ja mietityttänyt täälläkin. (Jos joku ei tiedä mistä on kyse, katso video http://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo .) Siis kotihoito vastaan päivähoito, tai oikeammin tässä pätkässä Ninan syytökset vastaan järkevä argumentointi. Ja aikalailla samanlainen tykitys jatkui Arto Nybergin ohjelmassakin. No, aikaan saatiin ainakin keskustelua ja lööppejä. Vaikka minun mielestäni sekä päivähoito että kotihoito ovat perusteltavissa ja täällä Suomessa hyviä ratkaisuja kumpainenkin, kallistuin melkein tuo keskustelun jälkeen päivähoidon puolelle vain siksi, etten halua olla samaa mieltä Mikkosen kanssa. Pelottavaa. Luotan päivähoitojärjestelmäämme täysin ja mielestäni myös äideillä on oikeus käydä töissä. On kuitenkin myös totta, että oma vanhempi on lapselle paras hoitaja. Tällä hetkellä Siiri saa nauttia äidin jakamattomasta huomiosta, mutta vielä tulee se päivä, että minunkin on tehtävä ratkaisu, menenkö töihin vai jäänkö kotiin.

Toinen mietityttänyt asia on lasten rokotukset. Viime viikon Vihreässä Langassa oli mielenkiintoinen juttu aiheesta. Jutussa kerrottiin, että Suomi(kin) on kovaa vauhtia matkalla maaksi, jossa rikkailla on varaa rokottaa lapsensa ja köyhät sairastavat. Mielestäni meidän rokotusohjelma on kuitenkin edelleen aika kattava, nyt kun myös rotavirusrokote saadaan mukaan. Vielä se ei siihen kuulu ja mekin maksoimme rokotteen Siirille. Halpa hinta se on terveestä lapsesta, vaikka rokote maksaakin hurjasti. Rokotuskriittisiä vanhempiakin kuitenkin löytyy, perusteluina käytetään niin mahdollisia aivovaurioita kuin rokotusten epävarmuutta. Itse kuitenkin ajattelen, että otan mieluusti rokotteen ja olen siinä parissa prosentissa, jotka silti sairastuvat, kuin kuulun joukkoon, jota ei rokoteta ja riski sairastua on suurempi. Kriittinen olen kuitenkin osaa rokotteista kohtaan. Vesirokkorokote esimerkiksi on mielestäni turha, sillä kyse on kuitenkin aika lievästä sairaudesta. Samoin kohdunkaulansyöpää ehkäisevä HPV-rokote, jota Vihreän Langan jutun mukaan annetaan jopa jossain teinitytöille syntymäpäivälahjaksi (!), on täällä Suomessa aika turha. Kuten jutussa haastateltu lääkärikin toteaa, olisi ennemmin annettava enemmän ja parempaa sukupuolivalistusta.

Niin rokotuksista, hoitoasioista kuin muista lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista on monta mielipidettä. Päätös oman lapsen kohdalla on jokaisen kuitenkin tehtävä itse, yhdessä lapsen toisen vanhemman kanssa. Ja aina teet jonkun mielestä väärin, olet huono äiti. Oli kyse sitten vaipoista, imetyksestä tai lapsen nukkumisesta, aina löytyy vasta-argumentteja. Lapset ja niiden kasvatukseen liittyvät jutut tuntuvat olevan erityisen herkullinen aihe väittelylle. Ja kun samalla on kyse hyvin henkilökohtaisista asioista, ei loukkaantumisilta voida välttyä. Keskustelua tarvitaan, mutta pitäytykäämme asiallisuuksissa. Mikkosen kaltaiset asian puolustajat tekevät vain hallaa aatteilleen.

Vieraista ja vaipoista

Tänään oli meidän mäellä vilinää, kun 6 mammaa vauvoineen tuli kylään. Kun mukana oli vielä yksi kaksivuotias ja Siiri, oli koossa siis yhteensä 8 lasta. Huh. Vielä muutama kuukausi sitten saatoimme laittaa vauvat riviin ja ne pysyivät siinä, mutta eipä onnistu enää. Koko porukka alkaa jo olla enemmän tai vähemmän liikkeellä ja vaikka varsinaiset yhteisleikit eivät vielä sujukaan, on silti mukavaa vähän vetäistä naapuria tukasta. Äitejä siis tarvitaan ainakin erotuomareiksi. Siiri oli tästä tohinasta ihan ihmeissään ja onnessaankin. Neiti vain makasi silminnähden tyytyväisenä ympärillä pyörivään elämään ja tuijotteli vieraita. Oli siis vallan hyvä emäntä antaen vieraiden rauhassa leikkiä omilla leluillaan. Yhteen kuvaan koko tätä porukkaa tuntuu olevan mahdotonta enää saada, tässä kuitenkin kuva ylpeästä emännästä ja muutamasta kaverista.

Viime päivien nettiaika on kulunut tiiviisti vaippavertailujen ja -ostojen parissa, enkä ole ehtinyt tännekään kirjoitella. Tähän asti kestovaippailu on ollut mukavaa ja mielestäni varsin vaivatontakin. Siiri alkaa kuitenkin kasvaa ulos tämänhetkisistä vaipoista ja tilalle on löydettävä uusia. Ostaminen tai tilaaminen ei toki ole mitenkään vaivalloista, päinvastoin. Nappia painamalla saa lähes vaipan kuin vaipan kotiovelle. Vaikeus syntyy siitä, kun pitäisi tietää, millaiset vaipat ovat hyviä. Ja sitä kun ei saa selville kuin kokeilemalla. On siis ostettava vaippa, odoteltava sitä pari päivää ja sitten kokeiltava. Jos vaippa osoittautuu hyväksi, pitää sitä lähteä metsästämään lisää. Ja tietyt vaippamerkit (tietenkin juuri ne meille sopivat) tuntuvat olevan kiven alla, kaikkia ei saa enää uutenakaan. Jos taas vaippa ei ole sopiva, on otettava uudenmallinen ja -merkkinen vaippa kokeiluun. Taas menee peri päivää. Jotain on tehtävä myös sille epäsopivalle vaipalle, kuten laitettava myyntiin. Juuri tällä hetkellä kertakäyttövaipat tuntuvat houkuttelevalta vaihtoehdolta. En vaan voi kuin ihmetellä, miten niistä yksi malli voi sopia kaikille?

Uusia makuja

Meidän Siiri on nyt viikon ajan harjoitellut oikean ruuan syömistä. Paljon paremmalta tuntuu kuitenkin maistuvan ruokalappu ja lusikka, kuin itse tarjottava ruoka, joka on ollut enimmäkseen porkkanaa. Aivan ensimmäisenä neiti sai maistaa banaania ja sitten omenaa, mutta taisivat olla liian maukkaita herkkuja näin alkuun. Porkkanalla siis mennään, kerran päivässä, lounasaikaan. Huomaa ihastuttava ruokalappu, lahja kummeilta, Leenalta ja Markilta.

Onnea uusi uljas Seinäjoki!

Tässä kaiken hässäkän keskellä on päässyt unohtumaan, että mehän asumme nykyään paljon suuremmassa kaupungissa kuin viime vuonna. Vuodenvaihteesta ovat Ylistaro ja Nurmo olleet osa Seinäjokea. Tervetuloa, käykää peremmälle ja olkaa kuin kotonanne!

Tein hauskan huomion, että minulla on henkilökohtainen suhde kaikkiin Seinäjokeen liittyneisiin kuntiin. Ensinnäkin Peräseinäjoki, joka neljä vuotta sitten luopui etuliitteestään. Se osa kaupunkia on tullut tutuksi jo pienenä tyttönä, kun kuljin siellä mummolassa ja hevostallilla. Läheinen tuo Etelä-Seinäjoki on edelleen, perinne jatkuu ja Siirinkin mummola on siellä. Toiselta puolelta tosin, sillä isänsä on sieltä kotoisin. Ylistarossa taasen ovat sukujuuret minun toiselta puolelta. Möllintie, asemanseutu ja Pampunmäki ovat tuttuakin tutumpia ja sekä komias kirkos että Taros (paikallinen ravintola) on tullut käytyä useaan kertaan. Nurmoo on tuttavuuksista uusin. Pari vuotta kunnan palveluksesta kuitenkin avasi silmäni ja minustakin tuli ajatuksiltani melkein nurmolainen.

Jo siis pelkästään henkilökohtaisista syistä voisin todeta, että Seinäjoki alkaa olla aikalailla kasassa nyt. Muut ympäröivät kunnat kun ovat jokseenkin vieraampia. Tosin aloitamme vauvauinnin nyt Ilmajoella, (huono arpaonni Seinäjoella) eli jonkinlainen side muodostuu myös sinne. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että ilmajokiset eivät kovin mielellään liity mihinkään. Ja minun puolestani saavat pelata pesäpalloa ja painia ihan rauhassa, Seinäjoen(kaan) ei tarvitse paisua loputtomasti. Nyt on pidettävä huolta, että homma toimii nykyisellä kokoonpanolla. Se ei olekaan mikä pikku juttu se.

Suunnittelua

Suunittelen Siirin kanssa junareissua pääkaupunkiseudulle tuossa kuun loppupuolella. Ja suunnittelua reissu todellakin vaatii. Helppoa olisi vaan iskeä neiti vaunuihin ja pakata kantoreppu mukaan. Mutta. Perillä meidän on käytettävä autoa, joten mukana pitäisi olla myös autoistuin. Senhän saa kätevästi kiinni matkarattaisiin, eli sinänsä kätevää. Mutta. Tässä yhdistelmässä Siiri ei voi nukkua ulkona, mihin on nyt tottunut ja miten unet yleensä kestää pidempään ja ovat näin siis parempia. Aikalailla on hankalaa.

Keskustelin ongelmasta myös ystävieni kanssa, joiden luokse olen menossa ja sainkin aika loistavia vinkkejä. Kerroin, että kantoreppu on kätevä, sillä siinä Siiri viihtyy ja nukkuukin hyvin. Yksi ystävistäni sitten keksi, että ongelma on ratkaistu sillä, että otan mukaan vaan kantorepun ja jos Siiri haluaa nukkua pihalla, niin menen sitten vaan terassille pariksi tunniksi repun ja Siirin kanssa seisoskelemaan. Jatkojalostin ideaa itse vielä siten, että voisin ottaa mukaan itkuhälyttimen, jonka avulla voin kommunikoida sitten sisällä olevien ystävien kanssa. Harmi, että siinä viestintä on mahdollista vain yhteen suuntaan. Joko siis voisin kuunnella, mitä sisällä puhutaan, tai voisin itse höpötellä ja muut kuuntelevat (jolloin luultavasti hälytin suljettaisiin hyvin nopeasti). Hmm. Voi olla, että täytyy palata kuitenkin siihen alkuperäiseen pähkäilyyn vaunujen välillä ja pitää kantoreppu vain lisävarusteena.

Joulun taikaa, uuden vuoden aikaa

Niin ne meni pyhät, ihanasti. Pikkuisen sairastimme, minä pärskin ja niistän vieläkin. Siiri sai silmätulehduksen ja tapaninpäivänä sitten käväisimme lääkärissä. Antibiootit auttoivat nopeasti ja muutenkin neiti oli vaivastaan huolimatta oma aurinkoinen itsensä. Ihanan urhea. Pukkikin kävi ja varsinkin Siiri oli ollut tosi kiltti. Äidin mielestä Siirin paras joululahja oli syöttötuoli, mutta Siiri itse taitaa pitää enemmän uusista ihanista leluista, varsinkin Nalle Puh-kirja on hyvä(ä). Äidin paras lahja oli Siiriltä ja Isiltä, äidinmaidonkorviketta ja leluja Afrikkaan. Siiri pääsi myös istumaan pukin syliin, oli muuten ainoa lapsista, joka uskalsi. On se niin reipas! Sylissä pitäjiä on Siirillä riittänyt muutenkin näin pyhien aikaan, välillä on pitänyt aivan vuoroja jakaa. Saa nähdä, miten neiti suhtautuu, kun arki alkaa ja ollaankin taas kahdestaan täällä kotona.

Vuodenvaihteeksi saimme kutsun Menkijärvelle ystävien sukutilalle. Mikä ihana paikka! Juuri sellainen, kuin joskus haluaisin itsellenikin. Sijainti voisi tosin olla jossain vähän lähempänä...

Uudenvuodenaatto sujui leppoisasti saunoen ja syöden, valoimme tietenkin myös tinat ja olipa meille järjestetty pieni ilotulituskin. Rakas siskoni muisti minua hauskalla viestillä, joka on nyt pakko kirjoittaa tähänkin, vaikka moni teistä on sen varmaan saanut myös. "Täällä minä juon raketteja ja räjäyttelen shampanjaa niinkun vappuna kuuluukin. Olen valanut monta kiloa nakkeja ja syönyt paljon tinaa. Hyvää vaihdevuotta 9002. " Osui ja upposi, sillä juuri noin voisin kuvitella itseni epähuomiossa tässä (toivottavasti joskus ohimenevässä) dementiassa toimivani. Viihdyimme vieraana niin hyvin että jäimme myös toiseksi yöksi. Edellisuutenavuotena isäntäpariskuntamme koukutti meidät Sing Star-peliin, tänä vuonna vuorossa oli Guitar Hero. Ihan huippuviihdykettä!

Siiri sai tilalla ensimmäisen kunnon kosketuksensa koiriin, kun seurueeseen kuuluivat myös nelijalkaiset Alli ja Olga. Äitiä taisi kohtaaminen pelottaa enemmän, mutta onneksi koirat olivat kilttejä. Siiri seurasi niiden touhuja mielenkiinnolla ja odotankin jo parin vuoden päästä (kuuroille korville) kaikuvia pyyntöjä omasta pienestä lemmikistä. Koirat eivät olleet muuten talon ainoita nelijalkaisia. Kuten kaikissa vanhoissa taloissa, myös tällä tilalla eleli hiiriä. Kammoni niitä kohtaan huipentui, kun kotiin lähtiessä imuroin ja törmäsin imurilla pieneen hiiren raatoon! Kutsuin apujoukot paikalle, jotka sitten noukkivat tämän 'hiiren' lattialta tyynesti vain todistaakseen, että se oli puunpala. Mutta ihan kuolleen hiiren näköinen.