VALTUUSTOBLOGI: Kyllä Jalasjärvelle

Isoin asia vappuviikon valtuustossa oli äänestäminen siitä, tahdommeko Jalasjärven osaksi Seinäjokea vai emme. Lopputulos oli myönteinen, äänin 35-16 Seinäjoki hyväksyi kuntajakoselvittäjien tekemän selvityksen. Draamaan kaarta ei puuttunut, esityksiä tehtiin niin pöydälle panosta kuin Jalasjärven hylkäämisestä, mutta kumpikaan ehdotuksista ei mennyt läpi.

Itse olen tyytyväinen tähän ratkaisuun. Pidin kuntaliitosta kannattavan puheen, joka pohjautui pitkästi aiempaan blogi-kirjoitukseeni Vihreiden blogissa. Jalasjärvi ei seuraavana päivänä pitänyt Seinäjokea mieleisenä kumppanina, vaan valitsi itselleen Kurikan. Kesäkuussa näemme, kunnioitetaanko heidän päätöstä, vai liitetäänkö Jalasjärvi kuitenkin Seinäjokeen, kuten selvitysmiehet ehdottivat.

Toisen puheen pidin, kun käsiteltiin henkilöstötilinpäätöstä, sen voit lukea tästä:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Henkilöstön osalta vuosi 2013 muistetaan lomautuksista ja talkoovapaista. Henkilöstötilinpäätöksessäkin niistä on muutama maininta, mutta ei mielestäni tarpeeksi asian suuruuteen nähden. Esimerkiksi poissaoloihin sivulle 18 ei ole erikseen eritelty lomautettuja. Kysynkin, mihin heidän poissaolonsa on tilastoitu?

Edelleen säästöihin liittyen, henkilöstötilinpäätöksessä todetaan, että säästötavoitteissa on onnistuttu hyvin. Luvuista en kuitenkaan saanut tästä raportista selvyyttä. Mikä oli euromääräinen summa, joka henkilöstösäästöillä saatiin aikaan? Oliko se tavoitteiden mukainen?

Kuten jo johdannossa sanotaan, ei vuonna 2013 suoritettu henkilöstön tyytyväisyyskyselyä. Tämä lienee kaupungin onni. Tulokset eivät varmaan olisi kovin mieluista luettavaa. Tässä raportissa olisi kuitenkin voinut harjoittaa enemmän itsekritiikkiä. Talkoovapaat ja lomautukset ovat huonoa henkilöstöpolitiikkaa. Se meidän tulee itsellemme tunnustaa.

Iso asia listalla oli myös miljoonan hyväksyminen vanhuspalveluiden kehittämiseen. Vaikka suunta on kohti avopalveluja, varattiin raha tällä kertaa laitospaikkoihin. Tämä siksi, että kaikki eivä tietenkään pärjää kotona, ja tällä hetkellä vanhuksia joudutaan pitämään terveyskeskusten vuodeosastolla, kun hoitopaikkoja ei ole. Tarpeellinen uudistus siis.

Seuraava koitos valtuustolla on toukokuun puolessa välissä, kun pääsemme ensi vuoden budjetin pariin talousarvioseminaarissa. 

Liitoksia tehdessä kannattaa katsoa kauas

Debytoin pääsiäisen alla Vihreiden blogissa, kun aloitin Kuulumisia kunnista -blogisarjan. Tässä teksti teillekin luettavaksi.

Valtiovarainministeriö on määrännyt toimitettavaksi erityisen kuntajakoselvityksen Seinäjoen kaupungin ja Jalasjärven kunnan välillä. Syy selvitykseen on Jalasjärven päätyminen kriisikunnaksi omistamansa aikuiskoulutuskeskuksen JAKK:n tukien takaisinperinnän takia. Kurikan kanssa Jalasjärvi tekee vapaaehtoista selvitystä.

Huhtikuun 28. päivä valtuustot ilmaisevat kantansa liitoksiin. Varovasti ja vuorotellen, niin että päätähti Jalasjärvi sanoo sanansa viimeisenä. Järjestystä on moitittu, mutta en näe, että sillä merkitystä on. Sanovat kunnat mitä tahtovat, tekee valtiovalta omat päätöksensä kesäkuussa.

Valtion nimeämät selvittäjät ehdottavat, että Jalasjärvi liittyisi Seinäjokeen. Kurikka-selvityksen tekijä niinikään on sitä mieltä, että liittyä pitäisi, mutta Kurikkaan. Selvitykset ovat keskenään vaikeasti vertailtavissa, sillä niissä on käytetty kovin erilaisia lukuja.

Seinäjoki on velkainen kaupunki, kaikilla luvuilla laskettuna. Nopea kasvu ja siitä johtuvat isot investoinnit yhdistettynä vaikeaan taloustilanteeseen eivät ole kohdelleet kaupunkiamme hyvin. Kasvavalla keskuksella on kuitenkin toivoa. Tässä kohtaa isoista veloista on hyötyäkin, Jalasjärven 35 miljoonan velkapotti ei Seinäjokea juuri hetkauttaisi. Kurikalle, vaikka vauras kaupunki onkin, olisi liitos kohtalokkaampi. Kasvuennusteissakaan ei Jalasjärven ja Kurikan liitoksessa noustaisi korkealle.

Seinäjoki pärjää ilman Jalasjärveä. Kuten todettu, velkaakin on omasta takaa. On myös nurinaa ja tyytymättömyyttä, puhetta siitä, että edellisetkin kuntaliitokset ovat hoitamatta. Palvelurakenteita on muutettu, mutta jotain olisi varmasti jouduttu tekemään ilman liitoksiakin. Kuoleva kunta tuskin pystyy kovin laadukkaita palveluitakaan tuottamaan.

Ei pidä kuitenkaan tyytyä pärjäämään, vaan tavoitella jotain parempaa. Olen jokaisessa tekemässäni päätöksessä yrittänyt katsoa tarpeeksi kauas. Niin myös tässä. Vaikka sote-sopu veikin terävimmän tarpeen tehdä kuntaliitoksia, ovat suuremmat maakuntakeskukset totta. Seinäjoki uhkaa jäädä tästä kehityksestä. Jalasjärvi tuo mukanaan isoja yrityksiä, jotka taas niitä kunnille kovin tärkeitä verotuloja, joiden puutteesta on Seinäjoellakin kärsitty.

Ennen velkaantumistaan Jalasjärvi on hoitanut hommansa moitteettomasti. Vertasin Jalasjärveä valtuustojen yhteisessä seminaarissa naapuriksi, joka on loukannut jalkansa ja tarvitsee hetkellistä apua. Kun velasta on päästy ja jalka kuntoutunut, on juoksukunto taas kova. Tottakai liitos tuo mukanaan myös noin 8000 uutta seinäjokelaista, joille täytyy tuottaa palvelut. Tätä ei sovi unohtaa.

Yksi haaste suurempiin yksiköihin siirryttäessä on lähidemokratian toteutuminen. Seinäjoki ei ole tehnyt viisaita päätöksiä tähän mennessä lakkauttaessaan aluelautakuntia ja yhdistäessään ne yhdeksi asukaslautakunnaksi. Yli 60 000 asukkaalle ei mielestäni riitä yksi 13 henkinen asukaslautakunta, joka jakaa aktivointirahaa ja järjestää kansalaisraateja. Tärkeitä nekin, mutta lähidemokratia on enemmän. Se on päätäntä- ja budjettivaltaa, jota kuntalaiset voivat käyttää omilla alueillaan.

Kaupungin iso koko ei ole tae toimivista palveluista, eikä edes välttämättä edellytys, mutta mahdollisuus se on. Kuntarajat eivät estä yhteistä toimintaa, mutta niiden purkaminen saattaa synnyttää uudenlaisen tahtotilan. Seinäjoen ja Jalasjärven yhdistäminen on nähtävä mahdollisuutena, joka parantaaa koko alueen hyvinvointia.

Rakas, rakkaampi, oma kotiseutu

Kolumni Eparissa 21.3.2012

Pääsin sunnuntaina kuuntelemaan aluehistorian asiantuntija Sulevi Riukulehtoa, joka puhui otsikolla Voiko kunta kuolla? Johtopäätöksenä oli, että kunta voi kyllä hallinnollisesti kuolla ja monta kuntaa on haudattukin, mutta kotiseutua ei tapa mikään. Oli mielenkiintoista kuulla esimerkiksi 60- ja 70-luvulla toteutuneista kuntaliitoksista, joissa Pohjanmaan rannikon pieniä kuntia liitettiin Vaasaan. Eivätkä asukkaat vieläkään ole vaasalaisia, vaikka aikaa on kulunut muutama vuosikymmen. Ei siis ole ihme, että meilläkin asuu kaupungissa vielä peräseinäjokisia, ylistarolaisia ja nurmolaisia.

Onko se sitten ongelma, että näin on? Mielestäni ei. Kuten historiantutkimuksissakin on selvinnyt, ei kotiseutu ja siihen liittyvä identiteetti katoa minnekään, eikä sen tarvitsekaan. On vain rikkaus, että meillä asuu saman kaupungin sisällä erilaisia kaupunkilaisia. Haasteita se toki tuo, kun pitäisi löytää se yhteinen hyvä kaikille. Käytännön kysymykset ovat kuitenkin aina ratkaistavissa. Ne ovat päätöksiä, joissa kaikkia tulee kuulla. Kaikkien uudistuksien keskellä tulee muistaa, että lähidemokratia ei saa hävitä. Uudistusten siivellä meillä onkin hyvät mahdollisuudet kehittää myös erilaisia osallistumisen keinoja. Emme saa jumiutua vanhoihin ajattelumalleihin, vaan on kokeiltava rohkeasti uutta.

Kotiseuturakkautta, mutta myös vihaa ja tuskastumista. Niin kuin Jukka Poika laulaa uudella levyllään "Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo. ?Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä. ?Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään." Jukka Poika kiteyttää hyvin monen nuoren ajatuksia omasta kotiseudustaan. Ja varmasti myös monen vähän vanhemman. Kuolleita kyliä emme halua. Se, onko kuntauudistus se keino, jolla kuolevat kylät ja kunnat herätetään henkiin, jää nähtäväksi. Itse ajattelen, että voi jopa olla. On ihan sama, missä hallinnolliset kunnan rajat kulkevat, kunhan palvelut pelaavat. Pieni kunta, jossa asuu koko ajan vanhenevaa väkeä, eikä uusia tulijoita ole, ei kestä kauaa katkeamatta. Jos liitosten pelätään kadottavan palvelut, niin ei niitä ainakaan kuolevan kunnan varoilla säilytetä. Uusi kunnanjohtaja kymmenen minuutin välein ei vain toimi. Rahat tulee käyttää kuntalaisten palveluihin, ei byrokratian pyörittämiseen.

Onnea uusi uljas Seinäjoki!

Tässä kaiken hässäkän keskellä on päässyt unohtumaan, että mehän asumme nykyään paljon suuremmassa kaupungissa kuin viime vuonna. Vuodenvaihteesta ovat Ylistaro ja Nurmo olleet osa Seinäjokea. Tervetuloa, käykää peremmälle ja olkaa kuin kotonanne!

Tein hauskan huomion, että minulla on henkilökohtainen suhde kaikkiin Seinäjokeen liittyneisiin kuntiin. Ensinnäkin Peräseinäjoki, joka neljä vuotta sitten luopui etuliitteestään. Se osa kaupunkia on tullut tutuksi jo pienenä tyttönä, kun kuljin siellä mummolassa ja hevostallilla. Läheinen tuo Etelä-Seinäjoki on edelleen, perinne jatkuu ja Siirinkin mummola on siellä. Toiselta puolelta tosin, sillä isänsä on sieltä kotoisin. Ylistarossa taasen ovat sukujuuret minun toiselta puolelta. Möllintie, asemanseutu ja Pampunmäki ovat tuttuakin tutumpia ja sekä komias kirkos että Taros (paikallinen ravintola) on tullut käytyä useaan kertaan. Nurmoo on tuttavuuksista uusin. Pari vuotta kunnan palveluksesta kuitenkin avasi silmäni ja minustakin tuli ajatuksiltani melkein nurmolainen.

Jo siis pelkästään henkilökohtaisista syistä voisin todeta, että Seinäjoki alkaa olla aikalailla kasassa nyt. Muut ympäröivät kunnat kun ovat jokseenkin vieraampia. Tosin aloitamme vauvauinnin nyt Ilmajoella, (huono arpaonni Seinäjoella) eli jonkinlainen side muodostuu myös sinne. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että ilmajokiset eivät kovin mielellään liity mihinkään. Ja minun puolestani saavat pelata pesäpalloa ja painia ihan rauhassa, Seinäjoen(kaan) ei tarvitse paisua loputtomasti. Nyt on pidettävä huolta, että homma toimii nykyisellä kokoonpanolla. Se ei olekaan mikä pikku juttu se.