Joulurauhaa

Todistettavasti ainakin vähän on valkeaa joulua. 

Perhepotretin voimin, jouluiloa!

Sattuuhan sitä

Blogiystäväni Vilukissi tunnusti, kuinka oli etsinyt puhelintaan puhuessaan siihen. Vilukissin tunnustuksesta rohkaistuneena päätin minäkin tunnustaa vastaavanlaisen tapauksen. Ruusu nukkui tänään pihalla vaunuissa. Heräili sieltä sitten ja nostin sisälle ja rupesin imettämään. Siinä syöttäessäni sitten mietin, että olen nyt tässä sitten jumissa, enkä pääse hakemaan, jos se vauva sattuu tuolla ulkona nyt heräämään. Että sattuu sitä.

Kohokohtia

Tänä vuonna ei leivottu itsenäisyyspäivänä, mutta leivottiin kuitenkin. Ja mummolassa tietenkin. Koskahan täytyy itse tehdä taikina ensimmäistä kertaa? Pelliltä löytyi ainakin muumeja, sydämiä, possuja ja kuusia, you name it. Tärkeintä toki tuntui olevan taikinan syönti, ainakin pienimmällä. Sitä muistettiin etukäteenkin varmistella, että saahan sitä taikinaa sitten maistaa. No saihan sitä, jopa syödä. 

Viime viikon kohokohtiin kuului ehdottomasti myös puukökkä toisessa mummolassa. Siellä kun on traktori. Isänsä tyttö.

Ruusu puolestaan pääsi ensimmäistä kertaa matkustamaan junalla, kokoukseen Kokkolaan. Kokous ei tokikaan ollut ensimmäinen, niitä on jo muutama takana. Ja pääsee kyllä mukaan toistekin, hyvin yhteistyökykyinen kokousvauva.

Maitoa, olkaa hyvä

Kiitos Salamatkustajalle tästä! Jotenkin on ajankohtainen aihe, joten en voi olla jakamatta. Tervetuloa kahville!     

Käy myös Project Maman luona tarkistamassa, oletko valeäiti. Itse joudun tunnustamaan syyllisyyteni.

"Ruusu"

5.11.11, 4012 g ja 52 cm

Vauvalle valmista

Lankana Novita Polku, Ohje Novitan syksy 2011 lehdestä

Tätä on tehty koko loppukesä ja syksy, mutta nyt on vihdoinkin valmista. Kun on muutaman vuoden neulonut lähinnä tuubeja ja muita suoria kappaleita, isoilla puikoilla ja paksusta langasta, yllättää tämänkaltainen neulomus täysin. Yhtä laskemista ja kaventamista ja lisäämistä. Ja miten hitaasti se edistyykään! Nyt on haalari kuitenkin valmis ja vauva voi tulla. Ja aikalailla valmista alkaa olla muutenkin.   

Kuuluisaa sairaalalaukkua en ole kuitenkaan pakannut. Mitä ihmettä sinne laittaisin? Kaikkea kun tarvin vielä täällä kotona, en todellakaan osta uusia rasvoja ja saippuoita sitä varten. Eiköhän sitä nyt sen verran ehdi, että ne saa kaapista mukaansa. Enkä usko, että niitäkään tarvitsen juuri h-hetkellä. Ehtinevät paikalle jälkitoimituksenakin. Lehtiä tai kirjoja en myöskään aio mukanani viedä, ainakaan mikäli kiireellä lähdetään, eiköhän siellä riitä tekemistä. Ainut pakollinen mukaan otettava taitaa olla neuvolakortti, se pitää varmaan laittaa jonnekin näkyvälle paikalle.  

Jotenkin sitä muutenkin suhtautuu hommaan vähän rennommin näin toisella kertaa. Hoitopöytä on kasattu ja pieniä vaatteita ja vaippoja varattu vähän laatikoihin, mutta siinäpä ne valmistelut taitavat ollakin. Kolme vuotta sitten oli vähän eri meininki. Löysin kaapeista tavaroita, joita ei oltu tarvittu lainkaan, mutta jotka kuitenkin oli pitänyt hankkia, kun jossain niin luki. Nyt luotan siihen, että pärjäämme ilman hoitoöljyä ja talkkiakin. Kaupat kun nyt kuitenkin ovat auki myös sen synnytyksen jälkeenkin.  

Jännittäähän se silti. Joko ensi yönä?

Kaunista

Ihana ilta eilen Rytmikorjaamolla, uskomaton Johanna Kurkela. Nyt taas jaksaa.

Epäonnistumisia

Tänään vietetään Kansallista Epäonnistumisen Päivää. Hauska idea. Päivän tarkoitus on muistuttaa, kuinka onnistumiseen yleensä tarvitaan epäonnistumisia, joista ei suinkaan tule lamaantua, vaan yrittää rohkeasti uudelleen. "On tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä. Sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppismiskokemus. Sen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa suomalaista talouskasvua sekä paloa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen." 

Jotenkin näin kotiäitinä sitä toivoisi jokaisena päivänä arvostettavan näitä epäonnistumisia yhtä paljon. En tiedä miksi, mutta monet tämän hetken epäonnistumisista tuntuvat kulminoituvan juuri lastenkasvatukseen. (Ehkä siksi, että muuta elämää ei tällä hetkellä juuri ole.) Ja vaikka olisikin, ja niillä joilla on, menee lastenkasvatus monien muiden juttujen edelle tässä kategoriassa. Johtuuko se siitä, että vanhemmuutta tuntuu olevan helppo arvostella ja kritisoida? Jokaisella tuntuu olevan mielipide, miten lapsia tulisi kasvattaa, etenkin niitä naapurin omia. Ja näin on, vaikka kukaan tuskin tietää, miten täydellinen vanhemmuus tulisi oikeasti toteuttaa. (Tai jos on, niin kertokaa heti!) Vanhemmuuteen ei ole koulua, jossa kerrotaan, kuinka asiat tulisi hoitaa, eikä sitä voi opiskella ja turvautua sitten maisterin papereihin pahan paikan tullen.  

Päivän teeman mukaan epäonnistumisen jälkeen tulisi yrittää aina uudelleen, eikä jäädä tuleen makaamaan. No, eipä ole paljon vaihtoehtoja. Harva vanhempi luovuuttaa vastoinkäymisten ilmaannuttua, ja hyvä niin. Epäonnistuminen vanhemmuudessa, vaikka yleistä onkin, on kuitenkin jollain tavalla lohdullistakin. Jotenkin sitä tietää, että yksi moka ei kuitenkaan pilaa sitä lasta ihan kokonaan. Eikä ehkä kolmekaan.  

Taitaa mennä ihan puhtaan epäonnen piikkiin, mutta meillä on päivää vietetty kuitenkin ainakin osittain teeman mukaan. Aamuherätys viideltä korvakipua huutavan lapsen itkuun takasi loistavan alun. Edellinen kuuri kyseiseen vaivaan on nautittu kaksi viikkoa sitten. Aamupäivä kului lääkäriin pääsyä odotellessa ja sitten sopivasti ennen lähtöä yrittäessäni saada lasta syömään jotain, tuli oksennus. Lääkäriin kuitenkin selvittiin ja diagnoosikin varmistui, tällä kertaa molemmissa korvissa. Ja vaikka tästä en itseäni syytäkään, niin silti en ihan koe äitinä tänään onnistuneenikaan. Nappiin siis meni, epäonnistumisenpäivän tavoite saavutettu!

Pesänrakennusta

Vanhasta omakotitalosta löytyy aina joku kohta, joka vaatii vähän laittoa. Meillä on nyt keskitytty eteiseen ja koitettu saada siitä vähän toimivampi. Vielä ei ole luvassa before ja after kuvia, koska after-tilaa ei ole täysin vielä saavutettu. (Viikonloppu siinä piti mennä, nyt on kulunut 3 viikkoa...) Muutamia yksityiskohtia olen kuitenkin jo viimeistellyt ja tästä alla olevasta olen erityisen ylpeä. Idea sai alkunsa sisustuskaupassa, kun ihailin jotain avaimille tarkoitettua taulua ja ystävä totesi, että tee kuule itte. No minä tein. Sopurahasta hain koukut ja kehykset löytyivät käyttämättöminä laatikosta, ostettu vuonna 2008 Saariselältä jostain matkamuistomyymälästä. Kehykset vaan kaksipuolisella teipillä kiinni seinään ja koukut naulalla kiinni. Taustalla muuten liitutaulumaalia, muuten ei ehkä mustaa seinää olisi eteiseen valittu. Ja täytyy sanoa, että olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen!

Alla olevaan lauseeseen olen nyt törmännyt viime aikoina toistuvasti ja jotenkin alkoi tuntua, että sopisi myös tänne meille. Veikkaan, että tilanteita, joissa ajatusta voisi hyödyntää, riittää jatkossakin. Joten nyt se löytyy teippinä meidän seinästä. Seuraava tavoite on pystyä noudattamaan ohjetta. 

Vaihtoehtoja lapsiperheille

Nyt kotona ollessa meillä on Siirin kanssa ollut aikaa tutustua Seinäjoen tarjontaan lapsiperheille. Ja täytyy myöntää, että olen yllättynyt tarjonnan määrästä. Pari kertaa viikossa Siiri käy seurakunnan kerhossa, ihanat tiistai- ja torstai-iltapäivät ovat siis Äidin Omaa Aikaa, tykkään. Hetken päästä toki toisin, mutta nautitaan nyt! Eikä neitikään pahana tunnu pitävän näitä leikkihetkiä toisten lasten ja uusien lelujen parissa. Siis täydellinen win-win.  

Tämän lisäksi olemme nyt käyneet Pikkutaidiksessa Seinäjoen taidehallilla, Kulttuuriyhdistys Kurpitsan Cafe Kurpitsassa, Mannerheimin lastensuojeluliiton Porinatuvassa sekä Tarzan ja Keiju liikuntakerhossa. Ja kaikkiin näihin ehdottomasti menemme toistekin. Kokeilematta on vielä ainakin kaupungin järjestämä avoin päiväkoti. Vinkkaa ihmeessä, jos tiedät vielä jotain kokeilemien arvoista! Tekemistä siis riittää, joka paikkaan ei edes ehdi ja vaatii suunnittelua, että saa haluamansa sopimaan kalenteriin. Meillä kotivanhemmilla on siis hyvät oltavat, sillä kaikkiin näihin olennaisena osana kuuluu paitsi lasten tekeminen ja virikkeet niin myös äitien ja isien virkistyminen. Kyllähän niitä satuja voisi lukea kotonakin ja vesivärit sekä kasa leluja löytyvät varmaan melkein joka perheestä, mutta onhan se mukava samalla itsekin vaihtaa kuulumisia muiden aikuisten kanssa.  

Kaikki vanhemmat eivät näihin aktiviteetteihin kuitenkaan pysty tai jaksa lastensa kanssa osallistua, mitä moninaisemmista syistä. Siksi pidän nyt säästötoimien aikaan esiin noussutta subjektiivisesta päivähoidosta luopumista huonona ideana. Perheiden mahdollisuutta valita, kuinka lasten hoito järjestetään, ei tulisi kaventaa. Koska kuitenkin päivähoitopaikat täällä Seinäjoellakin pullistelevat, voisi olla aika miettiä erilaisia vaihtoehtoja virikehoidon järjestämiseen perheille, joissa vanhemmat eivät ole töissä. Yksi vaihtoehto voisi olla leikkipuistotoiminta, jota tarjotaan esimerkiksi Turussa. Leikkipuistotoimintaan vanhemmat voivat jättää leikki-ikäisen hoitoon aamupäivän ajaksi. Toiminta tapahtuu ulkona, nimensä mukaan puistossa. Tarjolla ei ole ruokaa, vaan lapset haetaan kotiin syömään. Helsingissä kaupunki tarjoaa kerhotoimintaa, joka on muuten hyvin samankaltaista, mutta siellä tarjolla on sisätilat. 

Uskon, että moni lapsensa virikehoitoon vievistä vanhemmista myös Seinäjoella tarttuisi tämänkaltaiseen vaihtoehtoon mielellään. Näin päiväkoti- ryhmis- ja perhepäivähoitopaikat säästyisivät niille, jotka niitä tarvitsevat työn tai opiskelujen vuoksi. Leikkikenttä- ja kerhotoiminnan järjestäminen tulisi kaupungille huomattavasti halvemmaksi kuin esimerkiksi hoidon järjestäminen päiväkodissa. Puistoja kaupungissa on, lelut eivät mielettömiä maksa eikä ruokailuista tulisi kustannuksia. Käytännössä tarvitaan henkilökuntaa, jonka palkoista tietenkin koituu kustannuksia, mutta vähemmän kuin jos lapset olisivat kokopäivä- tai edes puolipäivähoidossa muissa paikoissa. Jo mainitsemastani subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta en kuitenkaan halua luopua, mutta rinnalla voidaan tarjota muita, kevyempiä vaihtoehtoja, jolloin perheiden valinnanmahdollisuudet lisäntyvät.

Omenoita

Sisko kävi kylässä ja teki herkullisia uuniomenia. Tässä vasta matkalla uuniin, sieltä tullessa nautittiin vaniljajäätelön kera. Nam, saa tulla toistekin! Ja ilman herkkujakin ovat toki ihania ja toivottuja vieraita, sisko ja ihanainen kummipoika, joka oli oppinut kävelemään. Ja oppipa poika täälläkin uusia temppuja, pääsi nimittääin itse vatkaamaan rahkaa ja tietenkin asiaan kuuluvasti nuolemaan vispilän.  

Omppuja on täällä nyt työstetty muutenkin. Omenasosetta löytyy pakastimesta ja teinpä kaveriksi muutamaa sorttia omenapiirakkaakin. Ja tänäänkin nautittiin jälkkärinä omenoita, omenakaurapaistoksen muodossa. Mitähän sitä vielä keksis?  

Syyspuutarhassa

Huomasin juuri, että en ole tänä kesänä tehnyt ollenkaan puutarhapostausta. Onneksi vielä ei ole myöhäistä, vaikka aika paljon satoa on jo kerätty talteen. Pakastimet pullistelevat vitamiineja ja ylimääräinen jääkaappi varastossakin on jo kytketty päälle, kätkien sisälleen mehut ja hillot. Martta minussa on taas herännyt henkiin! Jotain herkkuja on kuitenkin edelleen myös maassa.

Komea kukka, vai mitä? Löytyy kasvimaalta, salaattipenkistä. Salaattia on todellakin riittänyt, ja kuten kuvasta näkyy, ihan kaikkea ei ole ehditty syödäkään. Aivanhan tätä voisi kasvattaa kukkapenkissäkin.

Kesäkurpitsan satokausi taitaa olla vasta aluillaan, sen verran on uusia kukkia tulollaan. Lämmin loppukesä lienee olleeen kesäkurpitsalle mieleen. Hyviä reseptejä otetaan taas vastaan!

Myös vadelmia on saanut kerätä jo reilun kuukauden. Tänään ei puskissa enää näkynyt kovin paljoa raakileita, mutta aion kyllä hiippailla vielä kokeilemaan onneani. 

Tillin kasvatuksessa en onnistunut, mutta persiljan kanssa kävi sitäkin paremmin. Paljon olen jo pistänyt pakkaseen, nyt pitäisi vielä kokeilla kuivaamista. 

Tämä menee nyt vähän eri kategoriaan edellisten kanssa. Surin ruusujani koko kesän, kun ei kukkia näkynty, mutta ne lienevätkin myöhäistä lajiketta. Kuva on todellakin otettu tänään ja nuppuja on muutama tämän lisäksikin.  

Kun vielä pääsen laillisiin omenavarkaisiin ystävän luo, alkaa saalista talvea varten olla aika hyvin kasassa. Ompuista teen ainakin hilloa ja tänään ensimmäistä kertaa kokeilemaani uuniomenapuuroa, jota  tullaan meilla syömään toistekin. Tässä ohje:

5 dl maitoa

1,5 dl neljän viljan hiutaleita (myös muut hiutaleet käyvät)

1 rkl sokeria

n. 2,5 dl omenaraastetta

ripaus suolaa

Sekoita aineet vuokaan ja pistä uuniin. Kiertoilmauunissa meillä riitti 150 astetta ja 1,5 tuntia. Nam!

Neiti 3-vuotias

Vihdoinkin koitti koko kesän odotettu päivä, Siirin 3-vuotissynttärit. Vielä viime viikolla neiti joutui leikkikentällä vastaamaan ikäkyselyyn "vasta kaks", tietenkin huokauksen saattelemana. Nyt on harjoiteltu sitten kolmen sormen näyttämistä, yllättävän vaikeaaa.  

Tänä vuonna äidin kondiittoritaidot joutuivat koetukselle, kun toiveena oli pinkki kakku. Onneksi ei vielä ainakaan mitään haastavampaa, pinkki oli suhteellisen helppo toteuttaa punaisella elintarvikevärillä. Innostuin kuitenkin sitten kokeilemaan vähän enemmän ja tein pinkin perhoskakun, tietenkin pinkeillä sankarin valitsemilla koristeilla. Ja kyllä maistui!

Lahjoja riitti, tässä yksi suosikeista. Voi olla, että talven mittaan näitä vaunuja nähdään paljon kotikatuja kiertämässä. 

Ahvenanmaalla

Meidän perheen kesälomamatka tehtiin tänä vuonna Ahvenanmaalle. Vietimme pari päivää Maarianhaminassa, joka osoittautui pienemmäksi paikaksi kuin olin kuvitellut, mutta mukava kylähän se oli. Parasta tässäkin lomassa oli kuitenkin kiireetön yhdessäolo. 

Matkat saarelle tehtiin tietenkin laivalla, pallomeressä.

Jos Ahvenanmaalla jotain pitää tehdä, on se pyöräily.

Myös rahtilaiva Pommern tuli valloitettua. 

Vesi meressä oli vähän viileää, mutta rannalla oli muitakin viihdykkeitä.

Ihana, raikas merituuli.

Löytöjä

Toiselle romu on toiselle tarpeellinen. Ja kauniskin. Vai mitä sanotte tästä?

Löysin tämän, kun vein tavaraa kierrätysasemalle. Siellä se odotti ottajaansa pienmetalliluukun yläpuolella. Ei ilmeisesti ollut mahtunut sisälle. Vaikka kyljessä lukee leipää, ei sisällä ollut syötävää dyykattavaksi, vaan täysinäinen (!) tuhkakuppi ja ihan toimivan näköinen silitysrauta. Ne jätin tunteettomasti paikalleen, mutta leipälaatikko koristaa nyt meidän keittiötä.

Välillä on kyllä vaikea käsittää, mitä ihmiset ajattelevat viedessään jätteitään näille kierrätysasemille. Lähellämme on pieni keräyspiste, jossa on astiat paperille, pienmetallille ja lasille. Ympärys kuitenkin täyttyy usein tavarasta, jota ei todellakaan voi luokitella mihinkään näistä. Vai mihin sijoittaisitte jätesäkillisen vaatteita tai kokonaisen polkupyörän? Hyvä ja tarpeellinen palvelu on pian historiaa, mikäli  paikat eivät pysy siisteinä ja aiheuttavat kerääjille päänvaivaa. 

Toisen löydön tein kirpparilta. Se on parhaillaan pakkasessa, joten kuvaa ei ole valitettavasti saatavilla. Kyseessä on Tupperwaren mehujäämuotti, jolla saa kerralla tehtyä 6 mehujäätä. Ihan ilmaiseksi ei irronnut, mutta eipä paljon muutenkaan, maksoin muoteista 1 euron. Niistä tulee niin lapsuus mieleen! Jäätyisivät jo, en malta odottaa, että pääsen testaamaan!

Vähän epämiellyttävämpi löytö tuli eilen vastaan parvekkeella, nimittäin ampiaispesä. Eikä mikään pieni, vaan ainakin kahvipannun kokoinen. Nyt kaivataan hyviä vinkkejä, miten siitä pääsee eroon. 

Maalla on mukavaa

Etelä-Suomen reissulla vei ystävien koira ja sen talutus voiton jopa Korkeasaarten eläimistä. Todellista neitiä vaan maaseudun tuoksut ottivat vähän nenään ja ulkoilu piti suorittaa osin nenästä kiinni pitäen. Myönnetään toki, että tuo takana oleva kasa tuntui myös äidin aisteissa. 

Hortonomin vikaa?

Omasta päästä ja vähistä värkiistä, kuten äitini on tavannut sanoa. Vaikka värkkejä nyt tuolla puutarhassa riittääkin. Oma pää sen sijaan on hyvinkin lomatunnelmissa ja vähillä varusteilla liikenteessä. Eli juuri niin kuin kuuluukin!

Huonosti käyttäytyvät aikuiset

Suurimmalla osalla tämän blogin lukijoista lienee jotain kokemusta lapsista. Ja lapset eivät aina käyttäydy ihan normien mukaan, eiväthän? (Ellei lapsen normi ole jo suoraan käyttäytyä välillä huonosti?) Sain kuitenkin todeta taas, että näin eivät aina tee aikuisetkaan. 

Vierailimme eilen laivalla. Päivä saaristossa eli laivanvaihto Maarienhaminassa ja illaksi kotiin. Reissu oli oikein mukava, mutta muutaman surullisenkin huomion tein. Kunnon äitinä (ja entisenä laivan leikkitätinä) ojensin tietenkin lastani pallomeressä, että palloja ei saa heittää. No, eihän se uskonut kerrasta, eikä toisestakaan, joten jouduin toteuttamaan uhkaukseni ja poistamaan neidin kuohuista. Nyt kaikki meidän Siirin tuntevat jo tietävät , mikä oli reaktio: noin 15 minuutin raivarit laivan käytävällä. Itse jo tottuneena seisoskelin vieressä varmistaen, ettei neiti satuta itseään, enkä muutenkaan nähnyt tilanteessa mitään erityistä. Lapset nyt vain reagoivat näin. Tai ainakin meidän lapsi. Vieressä hedelmäpeliä paukutteli kuitenkin vanhempi rouva, joka alkoi jo ensimmäisen minuutin aikana pyöritellä silmiään. Hetken päästä peitti korvansa käsillään ja alkoi mutista itsekseen. Hymyilin ja ajattelin, että saan myötätuntoa. Toisin kävi. Sain kuulla, kuinka hän ei ollut koskaan nähnyt, että kukaan lapsi käyttäytyy tällä tavalla. Sain kehotuksen viedä lapseni kotiin ja pysyä siellä, jos lapsi ei kerran osaa käyttäytyä. Lapseni aikaan saamaa meteliä ei kuulemma kestä kuunnella eikä rouva ollut tullut laivalle kuuntelemaan huutoa. Ja nämä kehotukset toistettiin muutamaan otteeseen.

Uskotte varmaan, että tässä kohtaa kiehui jo yli. Jokin hyvin kasvatettu osa sisälläni (vanhempani lienevät onnistuneet paremmin kuin minä) kuitenkin kehotti olemaan vain hiljaa. Jotenkin on vain niin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka toimivat näin. Onneksi ohi kulki myös ilmeistä päätellen kohtalotovereita, jotka osoittivat myötätuntoa sopivasti säälivin katsein. Ehkä sittenkin muidenkin lapset käyttäytyvät joskus näin? 

  

Vierailin muuten ensimmäistä kertaa laivan leikkihuoneessa asiakkaana. Toinen laivoista sattui olemaan vielä juuri se sama laiva, jolla minäkin töitä tein. Oi niitä aikoja, hetkiä Muumina ja Pikku Myynä. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt kommenti, jonka Pikku Myynä esiintyessäni kuulin eräältä pieneltä pojalta: miksi sä Pikku Myy olet noin iso? 

Punamultaa

Vaikka otsikko voisi sopia johonkin toiseenkin ajankohtaiseen aiheeseen, tarkoittaa se meidän kohdalla ihan vaan sitä aitoa ja oikeaa, punamultamaalia. Keskiviikosta asti on meidän tuvalla maalattu, maalattu ja maalattu. Juurikin sillä punamullalla. Ja pian on valmista. Muutama viimeistely ja paikkaus vielä niin se on siinä. Onneksi tätä ei ihan joka kesä tartte tehdä.

Talkooväkeä riitti. Kukin maalaa korkeudeltaan.

Välillä piti turvautua apuvälineisiinkin, kun oma pituus ei riittänyt. Ja kyllä, se olen minä!

Projekti avasi myös ihan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia omaan tupaan.

Kyllä äiti tietää

Nyt tiedän, mitä on kyselyikä. Miksi? Ai miksi? Äiti miksi? Eikä mikään selitys kelpaa, vaan saa aikaan monta lisäkysymystä. Vastaamatta jättäminen puolestaan pistää toistamaan ja lopulta ääni on niin vaativa ja kova, ettei voi olla enää vastaamatta. Joskus (lue  usein) olen nokkeluuksissani vastannut vain, että siksi. Nyt sitten saan nauttia itse samasta vastauksesta jotain kysyessäni. Parempi on vaan tunnustaa, että en tiedä, mutta kun siitäkin seuraa jatkokysymys, että miksi. Niin, kyllähän äidin pitäisi tietää.

Kuvakuulumisia

Pyöräilykuva pääsiäiseltä. Vaikka ilme kertoo jotain muuta, tämä on tällä hetkellä lempipuuhaa. Pyöräillä pitäisi koko ajan ja joka paikkaan. Ja yllättävän pitkiä lenkkejä on jo tehtykin ja äiti ja isä saavat välillä todellakin pistää tossua toisen eteen, jotta pysyvät perässä. Ja huomaa Hello Kitty sangossa, ne ovat nyt valloittaneet tämän tuvan totaalisesti. 

Pihatouhut maistuvat muutenkin. Jopa niin paljon, että ulko-ovea saa pitää lukossa, ettei neiti omin luvin lähde ulkoilemaan. Takaoven lukko ei tosin enää ole kovin hyvä lapsilukko, sillä se osataan jo avata itse.

Tässä kuvassa yksi syy, miksi piha kiehtoo. Pääsiäislauantain aikamoisen kokoamisurakan jälkeen on meilläkin pompittu, pompittu ja pompittu. Tässä seurana naapurin Aada. Käy muuten urheilusta.

Toukokuu on täällä

Puutarhahommia, vapputoria, munkkeja ja simaa, takuuvarma toukokuun aloitus. Puutarhassa marjapensaat saivat ansaitsemansa paikan ja järjestyksen ja muutkin pensaat siistittiin. Viime kesänä pienennetty kukkapenkki ei ota uskoakseen uusia rajoa,vaan kukkia puskee ruohon keskeltäkin. Mikä on vaan ihanaa. Siinä on pikkupuutarhurillekin hommaa, näitä kukkia kun on lupa kerätä.

Vapputorilla oli ponejakin ja puutarhurista tuli hetkessä hevoskuiskaaja, niin rohkeasti neiti otti ponia ohjista ja sitten mentiin. Ja tietenkin pakollinen ilmapallo piti hankkiman, äidin iloksi ihana vaaleanpunainen Hello Kitty löytyy nyt meidänkin katosta.

Vaaliväsymys alkaa väistyä ja tämä koneella istuminenkin maistua taas muulta kuin työltä, joten luvassa on enemmän juttuja tännekin. Myös kuvia lupaan, kunhan kaivan kameran talviteloilta.

Puolestasi

Tähän ei ole paljon lisättävää. Muista käydä äänestämässä!

Pimeys katkaisee hiljaisuuden

 Valot on nyt sammutettu. Muutenkin täällä voidaan blogihiljaisuudesta huolimatta ihan hyvin.

  

Joku on ehkä saattanut huomata, että käy se ainakin vaalipaneeleissa nykyään, kun ei paljon muualla kodin ja työpaikan lisäksi näy. Sitä se nyt on vielä kolme viikkoa. Pari viikkoa sitten hierojalla kokeiltiin akupisteitä jalkapohjista ja ihmetyksekseni sain kuulla, että minulla ei ole stressiä. Siippa voisi olla eri mieltä.  

Äänestää voit muuten numerolla 122. Ja jos iltalenkille kaipaat haastetta, niin vaalilehtiä riittää jaettavaksi ihan varmasti sinullekin.  

Nyt pimeyden pariin.

Tilkkurekka

Tätä ei ole voinut ohittaa tai olla huomaamatta, sen verran monessa paikassa olen sen nyt nähnyt. Kyse on Marttaliiton ja Novitan Tilkkurekkakiertueesta. Ideana siis virkata isoäidinneliöitä. Tässä suora lainaus Novitan sivuilta "Tilkkurekka-kiertueen sekä koko kampanjan tavoitteena on pitää yllä ja jatkaa käsityöperinteitä: tuttu idea tarjoillaan nyt uudella asenteella. Kampanjan tavoitteena on myös kerätä mahdollisimman paljon tilkuista tehtyjä peittoja ja koota niistä maailman suurin tilkkupeitto syksyllä 2011. Maailmanennätystempauksen jälkeen pienet peitot ja lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen mm. Ensi- ja turvakotien liitolle."

Huippua. Itsekin tein oppilaiden kanssa syksyllä näitä samoja isoäidinneliöitä ja niistä valmistui niin tossut, tyynyjä kuin huivikin. Varsin monipuolisia neliöitä siis. Ja alkuunpääsyn jälkeen myös helppoja. Neliö koostuu pääosin pylväistä ja sama kuvio toistuu, joten kun pääsee vauhtiin, työ etenee nopeasti. Jos vain kukkien virkaamiselta ehdin, taidan lähettää muutaman neliön ennätyspeittoon. Ja aikaa näytti olevan syksyyn saakka, joten vaalien jälkeenkin ehtii hyvin. Onpahan sitten jotain tekemistä.

Ja jos virkattu isoäidinneliö ei sano mitään, alla neliöistä koottu peitto (kuva Novitan sivuilta).

Käsin ja koneella

Ministeri Linden linjaa keskiviikon Ilkassa, kuinka tärkeää lapsille ja nuorille on opetella kymmensormijärjestelmä. Yhdessä he puolutoeverinsa opetusministeri Virkkusen kanssa uskaltavat jopa pitää sitää tärkeämpänä kuin käsin kirjoittamista. Ja minä uskallan olla eri mieltä.  

Koneella kirjoittaminen ja sen käytön oppiminen on tärkeää, sitä en kiellä. Tiedän, että vaikka oppilaat olisivat kasvaneet koneiden keskellä, eivät he kuitenkaan osaa käyttää niitä välttämättä kovinkaan taitavasti. Töitä riittää. Käsin kirjoittamista ja sen harjoittelemista en kuitenkaan vähentäisi enkä rinnastaisi koneella tehtäviin töihin. Jo motoriikan kehittymisen kannalta kynätyöskentely on tärkeää. Ja meillä vaan on ja tulee jatkossakin olemaan edelleen paljon käsin kirjoitettavaa. Käsin voi myös kirjoittaa aina, koneella kirjoittamiseen tarvitaan aina se kone. Käsin kirjoittamalla jokainen saa tekstistään persoonallista, itsensä näköistä. Jotain sellaista, mikä puuttuu times new romanista tai arialista.

Samaan aikaan puhutaan, kuinka lapset ja nuoret viettävät koko ajan enemmän aikaa koneella. Jos koulussa ollaan koneella, läksyt tehdään koneella ja vapaa-ajalla vielä pelataan ja tavataan kavereita koneella, niin huh. Johan on niskavaivaisia lapsia hartiat korvissa jonossa fysioterapiaan ja silmäsairaita hakemassa laseja karsastukseen.  

Ja hyvin tämä kirjoittaminen sujuu näin nelisormijärjestelmälläkin.

Naisasiaa

Sitä löytyy virallisilta sivuiltani uuden blogikirjoituksen merkeissä. Mietin nyt vielä vähän tätä jakoa. Miten pystyn jakamaan kirjoitukseni virallisiin ja poliittisiin sekä epävirallisiin ja -poliittisiin? Eihän epäpoliittista asiaa olekaan, sen jos jonkun olen oppinut. Katsotaan kuinka käy. Luulen, että jaan täällä kaiken ja suodatan sitten sinne toiseen. Ehkä.

Pienet valinnat ratkaisevat

Tämä video pisti oikeasti miettimään. Vaikka lapseni on vielä aika pieni ja saa aika vapaasti hyppiä sohvilla ja juosta pihalla, en voi olla ajattelematta, rajoitanko liikaa luontaista halua ja tarvetta liikkua. Piirrettyjen katsomisen yritän rajoittaa tuntiin arki-iltoina. Onko sekin liikaa? Tietokoneella ei neiti 2-vee vielä onneksi roiku (vaikka osaakin pyytää Pikku Kakkosen sivuilta Herttaa tai Koiramäkeä ja tuijottelisi valokuvia loputtomasti). Vanhempien kohdalla tilanne onkin vähän surullisempi. Valitettavan usein sohva ja tietokone imaisevat illaksi (niin kuin tänäänkin!). Tässä olisi tilausta uudenvuodenlupaukselle.