Lautaselta suuhun - ei roskiin

Kolumni Eparissa 20.6.2012

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT julkaisi hiljattain tutkimuksen, jossa oli selvitetty ruokahävikin määrää kotitalouksissa ja ravintoloissa. Tulosten mukaan suomalaiset heittävät vuodessa 35-45 kiloa ruokaa menemään henkilöä kohti. Kun mukaan tarkasteluun otetaan myös kaupan ja elintarviketeollisuuden hävikki, saadaan Suomen ruokahävikkimääräksi yhteensä 335–460 miljoonaa kiloa eli 62–86 kiloa henkilöä kohti vuodessa. Aika hurja määrä. Kun noin viidennes ihmisen ilmastovaikutuksista syntyy ruuasta, on kaikki hukkaanheitetty eväs todellakin turhaa paitsi taloudellisesti niin myös ympäristön kannalta.

Tutkimuksen mukaan eniten pois heitettiin vihanneksia, maitotuotteita, leipää sekä hedelmiä ja marjoja. Lihaa, kalaa ja kanamunia heitettiin pois vähemmän, kuten myös valmisruokia. Näin se on myös meillä. Maito ei pääse vanhenemaan, mutta muut maitotuotteet unohtuvat liian usein jääkaapin takaosiin ja ovat löytyessään jo ohittaneet parhaat päivänsä. Rohkeasti olen kyllä luottanut omiin aisteihini ja syönyt pois, vaikka päivämäärät ovat umpeutuneet. Kesän tullen valitettavan usein myös osa hedelmistä on ehtinyt pöydällä syömättömään kuntoon.

Suuri osa poisheitetystä ruoasta oli ruoanlaitosta sekä ruokailusta ylijäänyttä ruokaa. Ainakaan lapsiperheissä valmiin ruoan poisheittämiseltä ei voi täysin välttyä. Ruoan annosteleminen lapselle osuu harvoin kohdin, sillä ruokahalu vaihtelee paljon. Liian vähääkään ei viitsi lautaselle laittaa, se ei oikein anna lapselle oikeaa kuvaa siitä, mitä tulisi syödä. Ja pakottamaan en ole ryhtynyt, uskon että lapsi syö sen verran kuin tarvitsee. Joten jätettä syntyy.

Merkitystä on tietenkin myös sillä, mihin ruoka poisheitettäessä päätyy. Paras vaihtoehto on tietenkin oma komposti tai biojäteastia. Aika harva kotitalous näin kuitenkaan tekee ja ruoka päätyy sekajätteeseen, mikä lisää ympäristörasitusta entisestään. Poisheitetty ruoka mätänee päätyessään kaatopaikalle ja mätänemisessä syntyy metaania, joka on yli 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Mitä sitten voisi tehdä, ettei tätä turhaa jätettä syntyisi? Avainsana lienee suunnittelu. Kauppaan lähtiessä pitäisi miettiä mitä sieltä tarvitsee ja suunnitella ainakin muutaman päivän ateriat valmiiksi. Olen myös törmännyt jo muutamaankin hyvään oppaaseen, joiden reseptien avulla jämäruokaa voi hyödyntää. Mustuneet banaanit ja nahistuneet omenat, jotka eivät muuten enää käy kaupan, on helppo piilottaa trendikkäästi pirtelöön. Pakastin on myös oiva apu, jos makaroonilaatikko ei maistu enää kolmantena päivänä, eikä oikein keksi mitä siitä saisi muuta aikaan. Pienin askelin, mutta sopivasti itseä haastaen mennään tässäkin. 

Sijaisen suvivirsi

Kolumni Eparissa 6.6.2012

Kesäni alkoi tänä vuonna hieman erilaisissa merkeissä kuin muutamana aiempana vuonna. Äitiysloman turvin jatkan rauhaisaa kotona oloa ja vältyin kesäkuun ensimmäisen maanantain työkkärikäynniltä, josta on muodostunut jo perinne. Virattoman opettajan pakollinen kesänavaus.

Monet opettajat, joilla ei ole virkaa, tekevät viransijaisuuksia. Työt alkavat elokuussa koulujen alkaessa ja päättyvät touko-kesäkuussa, jolloin koulutkin sulkevat ovensa. Näin myös työsuhteet solmitaan tuolle ajalle. Opettajan työ on siitä harvinaista, että varsinaisia lomia ei virkaehtosopimus tunne, on vain kesäkeskeytys, jonka aikana oppilaat lomailevat ja opettajilla ei ole työtä. Tuosta kesäkeskeytyksestä johtuen virkavapaalla olevat opettajat palaavat takaisin töihin kesäksi ja käyttävät vuotuisen lomansa silloin. Näin sijainen, joka on tehnyt vuoden työn, jää ilman kesäajan palkkaa. Ongelmallista tämä on siksi, että opettajan työ on laskettu tehtäväksi lukuvuoden aikana, mutta palkka on jaettu koko vuodelle. Näin sijaisilta siis jää saamatta palkka työstä, jonka he ovat jo tehneet.

Syy ei kuitenkaan ole opettajien, jotka palaavat virkaansa kesäksi. He tekevät samoin, kuin kaikki ns. normaalissa työsuhteessa olevat, eli käyttävät lomansa esimerkisi perhevapaan perään. Syy on järjestelmässä ja sanomattakin lienee selvää, ettei tilanne ole reilu. Miten voi olla mahdollista, että maassa, jossa työntekijöitä yleisesti kohdellaan reilusti ja todellisiin työtaisteluihin on tarvetta vain harvoin, on kuitenkin tälläinen käytäntö? Kommentit siitä, kuinka se oma vuoro virkaankin vielä tulee ja että näinhän on ollut aina, eivät istu oikeustajuuni. Vahvana pidetty OAJ ja iso Akava taustalla tuntuvat olevan ongelman edessä täysin voimattomia.

Pieni loppukevennys vielä sijaisopettajien kesälomasuunnitelmista. Joutuessamme työttömiksi emme myöskään saa matkustaa ulkomaille. Mikäli työtön poistuu maasta yli kuudeksi päiväksi, menettää hän oikeutensa työttömyysturvaan. Ei ole siis mahdollista lähteä edes viikoksi Kanarialle. Monella matkat sulkee pois toki myös taloudellinen tilanne. Opettajien työttömyyskassa yllättäen ruuhkautuu joka vuosi kesäisin ja ensimmäiset korvaukset tipahtavat tilille yleensä siinä elokuun lopussa, kun uusi lukuvuosi on jo alkanut. Ja kun me sijaisuuksia tekevät emme ole enää mitään nuoria vastavalmistuneita vailla velvollisuuksia, vaan ihan normaaleja nuoria isiä ja äitejä, joiden asuntolainat on maksettava kesäkeskeytyksistä huolimatta.