Kotihoidontuen muutos tuo reilummat työmarkkinat myös äideille

Rohkea rokan syö. Uskallan siis nyt kirjoittaa jotain tästä kotihoidontuen uudistuksesta, vaikka sohaisen varmasti moneen suuntaan. Äidit ovat välillä kuin metallimiehet, yhtä kärkkäästi puolustamassa milloin mitäkin, ja teen niin totta vieköön itsekin. En siis tässä nyt sen enempää moiti ketään, on hyvä puolustaa itselleen tärkeitä asioita. Siksi aionkin nyt muutaman sanan kirjoittaa siitä, miksi minun mielestäni on hyvä, että kotihoidontuki jaetaan molempien vanhempien kesken. 

Nuoret naiset tekevät töitään pätkissä. Tunnettu totuus on, että pian ne kuitenkin jää äitiyslomalle ja sen jälkeen pitkälle hoitovapaalle ja työnantaja maksaa. Seurauksena nuoria naisia ei palkata vakituisiin työsuhteisiin, olivatpa he lisääntymässä tai eivät. Tästä johtuen naiset ovat pätkätöissä nelikymppisiksi ja lopputyöelämänsä pienipalkkaisia, kun eivät ole edenneet urallaan. Tämä vähän kärjistäen.

Nyt tähän tarjotaan muutosta muuttamalla kotihoidontukea siten, että osa siitä olisi kiintiöity toiselle vanhemmalle, usein isälle. Tässä kohtaa älähdetään, että entäs ne naiset, jotka nyt ovat kotona ja joilla ei ole vakityöpaikkaa. Niin. No he jäävät sitten työttömäksi, jos ei ole töitä. Hakevat töitä ja tulevat toivottavasti valituiksi helpommin kuin ennen, koska vaara kotiinjäämisestä useiksi vuosiksi on vähän pienempi, kuin aikaisemmin. Jos saavat töitä, jää toinen vanhempi kotiin tai lapset laitetaan hoitoon.

No entäs sitten se, että ne isit usein tienaa enemmän? Niin. Tämä johtuu usein siitä, että he ovat olleet työelämässsä kauemmin ja edenneet siellä vakituisissa työsuhteissa ehkä jopa ylöspäin, kun ei ole ollut perhevapaita katkaisemassa urakehitystä. Toisin kuin naisilla, jotka tämän uudistuksen myötä pääsevät toivottavasti mukaan tähän kehitykseen myös. 

Muutos ei tietenkään tapahdu hetkessä ja varmasti on perheitä, joiden elämä tästä hankaloituu. Päätöksiä tehdään kuitenkin tulevaisuutta ajatellen ja niin on tässä todellakin toimittu. Ei nyt me äidit torpata itse sitä, että meille tarjotaan jatkossa reilumpia työmarkkinoita. 

Äitikortti

En pidä siitä, että vanhemmuutta käytetään valttikorttina. Esimerkiksi ilmaisu 'kyllä sä sitten ymmärrät kun sulla on lapsia' vienolla hymyllä varustettuna on mielestäni ihan käsittämätön. Okei, olen kokenut, oppinut ja ymmärtänyt monta asiaa äidiksi tulon jälkeen, mutta kovin moni niistä ei ole synnytystä ja imetystä lukuunottamatta sellaisia, joita ei voisi kokea ilman lapsiakin. Uskon, että pohjatonta rakkautta voi tuntea ilman biologisia perijöitäkin ja huoli lähimmäisistä kulkee mukana monella ei-vanhemmallakin.

Ehkä leikkipuistossa seisoskelusta nauttimisen voisi lisätä niiden kokemusten joukkoon, joita harvoin ymmärtää ennen vanhemmuutta. Mutta niin käsittämättömältä kuin se meistä äiti-ihmisistä tuntuukin, voi yöllä joutua valvomaan ja kerryttää univelkaa muutenkin, kuin huutavan vauvan vuoksi. Nämä ovat vain tilanteita, joihin vanhemmuus meidät usein johtaa, eivät mitään suurempaa tietoa, jonka omaksumista emme voisi vanhemmiksi tultuamme estää.

On myös monia muita kokemuksia, joita voi ymmärtää vain olemalla osa tiettyä joukkoa. Minulla ei ole aavistustakaan, miltä tuntuu elää yksin vieraassa maassa, jonka kieltä en puhu. Paastoajat, benji-hyppääjät ja koirankasvattajat saavat niinikään minut tuntemaan itseni hyvin vajavaiseksi, näistä kun en mitään ymmärrä. Vanhemmuutta on siis turha nostaa jalustalle sillä perusteella, että vain sen koettuamme ymmärrämme jotain todella erityislaatuista. Elämysbingossa on monia muitakin asioita, joita tavoitella.

Aion kuitenkin nyt härskisti käyttää otsikon mukaista asetta, äitikorttia. Se kun usein toimii, varsinkin kun vedotaan lasten parhaaseen. Kukapa meistä vanhemmista haluaisi tarkoituksellisesti toimia lastemme parasta vastaan? En minä ainakaan ja siksi liityin juuri Ilmastovanhempiin. Ilmastovanhemmat vaativat, että Suomessakin ryhdytään todellisiin toimiin, jotta ilmastokatastrofia voidaan hillitä. Ratkaisuja on tehtävä nyt. Siksi minäkin epätoivoisesti heilutan tätä korttia ja vetoan teihin vanhempiin. Toimitaan yhdessä nyt, lastemme parhaaksi. Voit aloittaa vaikka tutustamalla sivuihin www.ilmastovanhemmat.fi. 

Niin ja Ilmastovanhempiin voi kuulua, vaikka ei olisi omia lapsia. Tätäkään ominaisuutta kun emme me vanhemmat voi itsellemme omia, myös muut ovat huolissaan meidän lastemme tulevaisuudesta.

Kolumni Eparissa 10.4.2013

Äideistä ja työnteosta

En voi olla osallistumatta tähän(kään) keskusteluun. Pääministerin ajatus kotiäitien osa-aikatyöstä on kuohuttanut monessakin suuntaa. Äidit kiehuvat ja haukkuvat Kataista työnsä aliarvioimisesta. Veikkaan, että Katainen kuitenkin isänä tietää jotain perhe-elämästä ja sen haasteista, eikä väheksy vanhempien taakkaa. 

Ymmärränkin pääministerin huolen naisista ja heidän syrjäytymisestään työelämästä. Syy ei ole kuitenkaan äitien, vaan työelämän. Nuoria naisia, jotka jo ovat äitejä tai mahdollisia äitejä, ei palkata vakituisiin työsuhteisiin. Itsekin olen siinä tilanteessa, että osa-aikatyö ei luultavastikaan ole mahdollista töihin palatessa, sillä ei ole työnantajaa, jonka kanssa asiasta neuvotella. Paluu työelämään käy kortiston kautta ja täysillä, koska muita mahdollisuuksia ei ole. 

Tekisin mielelläni töitä aluksi muutaman päivän viikossa, mutta se ei myöskään yksinkertaisesti ole taloudellisesti mahdollista. Heti jos vien lapseni hoitoon, menetän lasten kotihoidon tuen ja saan samalla maksettavaksi päivähoitomaksut. Muutaman päivän palkka ei tätä aukkoa paikkaa. 

Yksi kannuste voisi olla lasten kotihoidontuen muuttaminen. Nyt tuen tosiaan menettää heti, jos lapsi on kunnallisessa päivähoidossa. Osittainen hoitoraha on liian pieni, sen turvin ei osa-aikatyö kannata. Entä jos olisikin niin, että jos lapset ovat esimerkiksi kaksi päivää viikossa hoidossa, ei hoitorahaa menettäisikään? Tai vaihtoehtoisesti hoitopäivät voitaisiin laskea kuukausittain tai jopa pidemmissä jaksoissa. Joka tapauksessa kun ne jäisivät tietyn rajan alle, saisi hoitorahan pitää. 

Tämä kannustaisi äitejä töihin ja isejä kotiin, työaikojen sovittelulla lasten hoitoaika saadaan  minimoitua ja syntyy taloudellista säästöä, kun kotihoidontuki säilyy. Lastenkaan ei tarvitsisi viettää hoidossa 5 päivää vikkossa ja 9 tuntia päivässä. Hoitopaikat eivät loppuisi kesken ja sekä isät että äidit pysyisivät kiinni työelämässä. 

Eikä muuten enää oltaisi niin kaukana perustulosta, joka on eri asia, mutta ratkaisisi myös osan tätä ongelmaa. 

Kenellä on oikeus osallistua?

Kolumni Eparissa 14.11.2012

Vaalit käytiin, jäljelle jäi jälkipyykki. Tahrojakin kun jäi. Kiitos kaikille äänestäjille, niin minun kuin muidenkin. Valitettavan iso osa jää nyt kiittämättä, sen verran huonoksi äänestysprosentti jäi. Ovatko asiat todella liian hyvin, kun ei äänestäminen kiinnosta? Vaikka näin voisi ajatella, veikkaan, että tämä ei ollut syy. Vaikka osalla ainakin kohtuullisen hyvin pyyhkiikin, voisi aina mennä paremmin. On surullista, jos väki kokee, että äänestämällä ei pysty vaikuttamaan.

Tein kampanjoinnin aikana muutamia huomioita, jotka jäivät mietityttämään. Sain mielestäni kuulla liian monta kertaa kommentin ja kysymyksen siitä, missä lapseni ovat. Vastatessani useimmiten, että isänsä kanssa kotona, sai mieheni kehuja ja suitsustusta. Toki aiheestakin, hyvä isä kun on, mutta en usko silti kovin monen ikäiseni isän joutuneen lastensa sijoittelua avaamaan.

On totta, että varsinkin äideille politiikan ja muunkin yhteiskunnallisen osallistumisen tai harrastuksen yhdistäminen perheeseen on haastavaa. Tätäkin kolumia kirjoittaessani pohdin, mitä tehdä yksivuotiaalle, joka ei anna äidille kirjoitusrauhaa. Radiosta kuulin, että rasiallinen rusinoita ripoteltuna lattialle on antanut jollekin äidille työrauhan. Vielä en tätä kokeillut, mutta ehkä senkin aika tulee.

Tästä herää väistämättä ajatus siitä, kenellä on oikeus tehdä politiikkaa ja osallistua? Vastauksen tulisi tietenkin olla, että kaikilla. Onko näin kuitenkaan? Olemmeko kaikki tasa-arvoisessa asemassa?

Valtaan pääsy vaatii myös rahaa. Vaikka saavutin aika pienellä budjetilla hyvän äänisaaliin, kului mainontaan kuitenkin muutama satanen, mikä ei sekään onnistu kaikilta. Nollabudjetilla ei läpi mennyt kukaan. Tietyt luonteenpiirteetkin ovat eduksi valtaa tavoitellessa. Ulospäinsuuntautunut ehdokas saa helpommin äänestäjän puolelleen kuin hiljaisempi, vaikka asiaosaaminen olisi jakaantunut päinvastoin. Sujuvasanaisuudestakaan ei ole haittaa ja populistit pärjäävät aina.

Muutama ehdokas muuten markkinoi itseään edelleen. Törmään päivittäin ainakin yhteen perussuomalaiseen ja yhteen kokoomuslaiseen, jotka vakuuttavat äänestäjiä valopylväissä. Paikoissa, joissa mainostaminen jo kampanjoinnin alkuvaiheessa kiellettiin. Kehottaisin tukiryhmäläisiä poistamaan mainokset, numero ainakin vanhenee seuraaviin vaaleihin mennessä.

Maitoa, olkaa hyvä

Kiitos Salamatkustajalle tästä! Jotenkin on ajankohtainen aihe, joten en voi olla jakamatta. Tervetuloa kahville!     

Käy myös Project Maman luona tarkistamassa, oletko valeäiti. Itse joudun tunnustamaan syyllisyyteni.

Vauvalle valmista

Lankana Novita Polku, Ohje Novitan syksy 2011 lehdestä

Tätä on tehty koko loppukesä ja syksy, mutta nyt on vihdoinkin valmista. Kun on muutaman vuoden neulonut lähinnä tuubeja ja muita suoria kappaleita, isoilla puikoilla ja paksusta langasta, yllättää tämänkaltainen neulomus täysin. Yhtä laskemista ja kaventamista ja lisäämistä. Ja miten hitaasti se edistyykään! Nyt on haalari kuitenkin valmis ja vauva voi tulla. Ja aikalailla valmista alkaa olla muutenkin.   

Kuuluisaa sairaalalaukkua en ole kuitenkaan pakannut. Mitä ihmettä sinne laittaisin? Kaikkea kun tarvin vielä täällä kotona, en todellakaan osta uusia rasvoja ja saippuoita sitä varten. Eiköhän sitä nyt sen verran ehdi, että ne saa kaapista mukaansa. Enkä usko, että niitäkään tarvitsen juuri h-hetkellä. Ehtinevät paikalle jälkitoimituksenakin. Lehtiä tai kirjoja en myöskään aio mukanani viedä, ainakaan mikäli kiireellä lähdetään, eiköhän siellä riitä tekemistä. Ainut pakollinen mukaan otettava taitaa olla neuvolakortti, se pitää varmaan laittaa jonnekin näkyvälle paikalle.  

Jotenkin sitä muutenkin suhtautuu hommaan vähän rennommin näin toisella kertaa. Hoitopöytä on kasattu ja pieniä vaatteita ja vaippoja varattu vähän laatikoihin, mutta siinäpä ne valmistelut taitavat ollakin. Kolme vuotta sitten oli vähän eri meininki. Löysin kaapeista tavaroita, joita ei oltu tarvittu lainkaan, mutta jotka kuitenkin oli pitänyt hankkia, kun jossain niin luki. Nyt luotan siihen, että pärjäämme ilman hoitoöljyä ja talkkiakin. Kaupat kun nyt kuitenkin ovat auki myös sen synnytyksen jälkeenkin.  

Jännittäähän se silti. Joko ensi yönä?

Epäonnistumisia

Tänään vietetään Kansallista Epäonnistumisen Päivää. Hauska idea. Päivän tarkoitus on muistuttaa, kuinka onnistumiseen yleensä tarvitaan epäonnistumisia, joista ei suinkaan tule lamaantua, vaan yrittää rohkeasti uudelleen. "On tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä. Sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppismiskokemus. Sen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa suomalaista talouskasvua sekä paloa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen." 

Jotenkin näin kotiäitinä sitä toivoisi jokaisena päivänä arvostettavan näitä epäonnistumisia yhtä paljon. En tiedä miksi, mutta monet tämän hetken epäonnistumisista tuntuvat kulminoituvan juuri lastenkasvatukseen. (Ehkä siksi, että muuta elämää ei tällä hetkellä juuri ole.) Ja vaikka olisikin, ja niillä joilla on, menee lastenkasvatus monien muiden juttujen edelle tässä kategoriassa. Johtuuko se siitä, että vanhemmuutta tuntuu olevan helppo arvostella ja kritisoida? Jokaisella tuntuu olevan mielipide, miten lapsia tulisi kasvattaa, etenkin niitä naapurin omia. Ja näin on, vaikka kukaan tuskin tietää, miten täydellinen vanhemmuus tulisi oikeasti toteuttaa. (Tai jos on, niin kertokaa heti!) Vanhemmuuteen ei ole koulua, jossa kerrotaan, kuinka asiat tulisi hoitaa, eikä sitä voi opiskella ja turvautua sitten maisterin papereihin pahan paikan tullen.  

Päivän teeman mukaan epäonnistumisen jälkeen tulisi yrittää aina uudelleen, eikä jäädä tuleen makaamaan. No, eipä ole paljon vaihtoehtoja. Harva vanhempi luovuuttaa vastoinkäymisten ilmaannuttua, ja hyvä niin. Epäonnistuminen vanhemmuudessa, vaikka yleistä onkin, on kuitenkin jollain tavalla lohdullistakin. Jotenkin sitä tietää, että yksi moka ei kuitenkaan pilaa sitä lasta ihan kokonaan. Eikä ehkä kolmekaan.  

Taitaa mennä ihan puhtaan epäonnen piikkiin, mutta meillä on päivää vietetty kuitenkin ainakin osittain teeman mukaan. Aamuherätys viideltä korvakipua huutavan lapsen itkuun takasi loistavan alun. Edellinen kuuri kyseiseen vaivaan on nautittu kaksi viikkoa sitten. Aamupäivä kului lääkäriin pääsyä odotellessa ja sitten sopivasti ennen lähtöä yrittäessäni saada lasta syömään jotain, tuli oksennus. Lääkäriin kuitenkin selvittiin ja diagnoosikin varmistui, tällä kertaa molemmissa korvissa. Ja vaikka tästä en itseäni syytäkään, niin silti en ihan koe äitinä tänään onnistuneenikaan. Nappiin siis meni, epäonnistumisenpäivän tavoite saavutettu!

Kyllä äiti tietää

Nyt tiedän, mitä on kyselyikä. Miksi? Ai miksi? Äiti miksi? Eikä mikään selitys kelpaa, vaan saa aikaan monta lisäkysymystä. Vastaamatta jättäminen puolestaan pistää toistamaan ja lopulta ääni on niin vaativa ja kova, ettei voi olla enää vastaamatta. Joskus (lue  usein) olen nokkeluuksissani vastannut vain, että siksi. Nyt sitten saan nauttia itse samasta vastauksesta jotain kysyessäni. Parempi on vaan tunnustaa, että en tiedä, mutta kun siitäkin seuraa jatkokysymys, että miksi. Niin, kyllähän äidin pitäisi tietää.

Puolet vuodesta

Prinsessani on jo puolivuotias, uskomatonta. Kuin eilisen muistan päivän, jolloin sain tuon käärön syliini. (Ja vaikka muistini välillä pätkiikin ja eiliset ja jopa tämänpäiväiset unohtuvat, tämän muistan hyvin.) Enää en kuitenkaan muista elämääni ennen. En muista miltä tuntui huoletonna huidella ja murehitta marssia. Pieni häivähdys nukutuista öistä palaa välillä mieleeni, kuitenkin vain kadotakseen uudelleen. Mennyttä ei kai kaipaa, jos nykyinen on kaikki se, ja jopa paljon enemmän.

Vesipeto kylpemässä noin 3 kuukauden ikäisenä.

Olennaiset osat

Kiirettä pitää näin äitiyslomalaiseksi, miten sitä on joskus ehtinyt käydä töissä? Kuten kuvasta näkyy, Siirikin on oppinut lentämään, ainakin paikasta toiseen. Viikkoon on mahtunut paljon: mahatauti (onneksi kävi läpi vain perheen aikuiset), vauvauinti (ekaa kertaa napolla vettä päähän), mummolakyläilyjä (ei voi jättää väliin), neuvola (mentiin jo yli 7 kilon!) synttärit (kiitos 4-vuotiaalle Aadalle kivoista kemuista!), serkkutapaaminen (mukana myös uusi, ei-sukulainen pikkuhurmuri), sekä shoppailua (saldona farkut Siirille ja äidille mekko kympillä).

Hyvä äiti, paha äiti

Viime viikon puheenaihe Nina Mikkonen on ihmetyttänyt ja mietityttänyt täälläkin. (Jos joku ei tiedä mistä on kyse, katso video http://www.youtube.com/watch?v=fHiwBJZTexo .) Siis kotihoito vastaan päivähoito, tai oikeammin tässä pätkässä Ninan syytökset vastaan järkevä argumentointi. Ja aikalailla samanlainen tykitys jatkui Arto Nybergin ohjelmassakin. No, aikaan saatiin ainakin keskustelua ja lööppejä. Vaikka minun mielestäni sekä päivähoito että kotihoito ovat perusteltavissa ja täällä Suomessa hyviä ratkaisuja kumpainenkin, kallistuin melkein tuo keskustelun jälkeen päivähoidon puolelle vain siksi, etten halua olla samaa mieltä Mikkosen kanssa. Pelottavaa. Luotan päivähoitojärjestelmäämme täysin ja mielestäni myös äideillä on oikeus käydä töissä. On kuitenkin myös totta, että oma vanhempi on lapselle paras hoitaja. Tällä hetkellä Siiri saa nauttia äidin jakamattomasta huomiosta, mutta vielä tulee se päivä, että minunkin on tehtävä ratkaisu, menenkö töihin vai jäänkö kotiin.

Toinen mietityttänyt asia on lasten rokotukset. Viime viikon Vihreässä Langassa oli mielenkiintoinen juttu aiheesta. Jutussa kerrottiin, että Suomi(kin) on kovaa vauhtia matkalla maaksi, jossa rikkailla on varaa rokottaa lapsensa ja köyhät sairastavat. Mielestäni meidän rokotusohjelma on kuitenkin edelleen aika kattava, nyt kun myös rotavirusrokote saadaan mukaan. Vielä se ei siihen kuulu ja mekin maksoimme rokotteen Siirille. Halpa hinta se on terveestä lapsesta, vaikka rokote maksaakin hurjasti. Rokotuskriittisiä vanhempiakin kuitenkin löytyy, perusteluina käytetään niin mahdollisia aivovaurioita kuin rokotusten epävarmuutta. Itse kuitenkin ajattelen, että otan mieluusti rokotteen ja olen siinä parissa prosentissa, jotka silti sairastuvat, kuin kuulun joukkoon, jota ei rokoteta ja riski sairastua on suurempi. Kriittinen olen kuitenkin osaa rokotteista kohtaan. Vesirokkorokote esimerkiksi on mielestäni turha, sillä kyse on kuitenkin aika lievästä sairaudesta. Samoin kohdunkaulansyöpää ehkäisevä HPV-rokote, jota Vihreän Langan jutun mukaan annetaan jopa jossain teinitytöille syntymäpäivälahjaksi (!), on täällä Suomessa aika turha. Kuten jutussa haastateltu lääkärikin toteaa, olisi ennemmin annettava enemmän ja parempaa sukupuolivalistusta.

Niin rokotuksista, hoitoasioista kuin muista lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista on monta mielipidettä. Päätös oman lapsen kohdalla on jokaisen kuitenkin tehtävä itse, yhdessä lapsen toisen vanhemman kanssa. Ja aina teet jonkun mielestä väärin, olet huono äiti. Oli kyse sitten vaipoista, imetyksestä tai lapsen nukkumisesta, aina löytyy vasta-argumentteja. Lapset ja niiden kasvatukseen liittyvät jutut tuntuvat olevan erityisen herkullinen aihe väittelylle. Ja kun samalla on kyse hyvin henkilökohtaisista asioista, ei loukkaantumisilta voida välttyä. Keskustelua tarvitaan, mutta pitäytykäämme asiallisuuksissa. Mikkosen kaltaiset asian puolustajat tekevät vain hallaa aatteilleen.

Jouluko sen tekee?

Nimittäin tämän unohtelun ja liikuttumisen. Molempia olen harrastanut aina, mutta nyt alkavat karata käsistä. Tapasimme eilen taas serkkujen kanssa. Tapaaminen alkoi sillä, että muovipussillinen tavaroita vaihtoi omistajia, olivat unohtuneet edelliskerralla. Ja päättyi siihen, että meiltä puuttuu purulelu, tuttinauha ja lista serkkujen osoitteita. Yllättävän vähän. Saimme kuitenkin jotain vaihdossa, sillä autostamme löytyi paitsi kolme ylimääräistä lapasta myös yksi ylimääräinen telakka! Kaikki lapsiperheet tietänevät, mitä tarkoitan tässä telakalla, sellaista telinettä, johon vauvan kaukalon saa kiinni. Enkä ollut tätä ylimääräistä uloketta takapenkillä edes autosta poistuessani huomannut, kerännyt vaan Siirin ja tavarani siitä ympäriltä tyytyväisenä. Vasta hetken päästä tulin tästä tietoiseksi, kun Timo, perheemme (tämänhetkinen) aivot ja muisti, tästä minulle ilmoitti vilkaistuaan takapenkille. Huh.

Entäs se liikuttuminen. Kauniille ja rohkeille itkeminen nyt ei ole mitään uutta, eikä edes ihmeellistä, ovathan he tuttuja vuosien takaa. Mutta mitä tehdä, kun silmät kostuvat Idols-finaalia katsellessa, Soneran mainoksen aikana ja Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan lehdestä lukiessa, miten he lahjoittavat joka joulu lelulahjakortin Seinäjoen sairaalalle.

En taida voida syyttää joulua, tai sitte se on alkanut jo elokuussa. Taitaa olla tämä äitiys ja sen mukanaan tuomat ilot, mikä tämän tekee. Ei siis kestä kuin loppuelämän enää!

Ihana kantoreppu

Hain eilen postista kovasti odottamani kantorepun. Odotus (ja tuhlaus..) kannatti, reppu on aivan ihana! Ensinnäkin se on aivan hurmaavan näköinen, suorastaan kaunis. Ja mikä tärkeintä, Siiri tuntuu viihtyvän siinä erittäin hyvin, tätäkin kirjoittaessani neiti nukkuu repussaan hyvin levollisena. Kuvassa ensihetkiä repussa, hieman taitaa Siiri ihmetellä, joko reppua tai sitten isiä kameran takana.

Intaannuin tähän kantamiseen jossain vaiheessa raskautta, ystävän vanavedessä. Päädyin ostamaan liinan ja alussa sitä käytinkin. Jotenkin olen vaan laiskistunut siinä liinan sitomisessa. Nyt kun Siiri alkaa painaa enemmän, täytyy liina sitoa erityisen huolella, jotta se on tarpeeksi tukeva. Liina siis jäi, mutta halusin edelleen kantaa, siksi kantoreppu. Valinnanvaikeutta riitti niissäkin, vaikka vähemmän niitä on Suomessa saatavilla kuitenkin kuin liinoja. Ulkomailta tilaamalla saisi tietenkin vaikka mitä, mutta päädyin kuitenkin suomalaiseen nettikauppaan ja löysin etsimäni, Beco-merkkisen repun. Lisätietoja kantoliinoista ja -repuista löytyy täältä: http://www.kantoliinakanava.fi/. Hyvät sivut ja paljon asiaa, kannattaa käydä kurkkaamassa.

Mammatapaaminen

Eilen oli vallan mukava päivä. Kävimme Siirin kanssa maakuntamatkailemassa Ylistarossa tapaamassa mamma- ja vauvakavereita. Paikalla oli yhteensä 8 äitiä vauvoineen, onneksi oli isoo tupa. Harmittaa, kun jäi kamera kotiin, sillä olisi saanut herkullisia otoksia. Jo eteisessä nauratti, kun näin 8 kaukaloa vierekkäin.

Olemme tavanneet tällä samalla porukalla jo odotusaikana, alunperin tutustuimme netissä keskustelupalstalla. Keskustelujen ja tapaamisten myötä ystävyys on syventynyt. Nyt käymme keskustelua suljetussa ympäristössä ja tapaamisetkin olemme siirtäneet kahviloista koteihin. Tämä toki myös käytännön syistä, odotusaikana julkisella paikalla tapaaminen oli hieman yksinkertaisempaa kuin nyt vauvojen kanssa. Voin siis sanoa, että olen saanut netin kautta uusia ystäviä. Olin ennen erittäin epäluuloinen kaikkia keskustelupalstoja kohtaan, mutta raskaus kai pehmitti, kun silloin hakeuduin minäkin sinne. Onneksi, sillä muuten en olisi tavannut näitä ihania ihmisiä, joita nimimerkkien takaa on paljastunut.

Kotimatkalla alkoi lumisade ja tänään sain herätä hieman valoisampaan aamuun. Toivotaan, että tämä ihanuus jatkuu. Nyt avaamaan Siirin kanssa joulukalenterin 5. luukkua.