Muurarimyrsky

Maalari maalaa ja muurari muuraa, paitsi nyt muurareista leivotaan kovaa vauhtia jo kaupungin päättäjiä. Vaaleilla valittuna kyllä, mutta ei kai nyt muuten sentään. 

Vesilasissa kuohuu, kun maakuntalehti ryhtyi MOT-ohjelman jälkimainingeissa julkaisemaan alueen vapaamuurareiden nimiä. Moni joutui turhan syyttelyn kohteeksi juorujen ja huhujen perusteella, kun ei oikein mitään ole voitu näyttää toteen. Melkein jo mieleni pahoitin, kun ei omaa jäsenyyttäni Ladie's Circle -järjestössä kyseenalaistettu ollenkaan. Meidätkin kutsutaan toimintaan, kokoukset ja pöytäkirjat ovat salaisia ja kai meillä jotain rituaalejakin on. Hui, pelottavaa. 

Suomessa on yhdistymisvapaus ja niin pitää ollakin. Poliittisen päätöksenteon ja kaupungin päätösten tulee olla avoimia, mutta ihan joka paikkaan emme voi avoimuuden periaatetta vaatia. Pitää olla paikkoja, joissa ihmiset voivat keskustella ja väitellä omiensa parissa. Ehkä avautua omista ongelmistaan, ehkä oman yrityksensä asioista. Toiset tekevät sen vapaamuurareissa, toiset naapuruston kesken tai ystävistä koostuvassa peliporukassa. Itse kuulun aika moneen äitikerhoon, joissa puheet eivät todellakaan kestä päivävaloa. Joku ei halua paljastaa uskontoaan ja toinen sitä, että kuuluu johonkin puolueeseen. Sallin varttuneempien miesten kokoontua salassa, mikäli he näin tahtovat. 

Kaikkeen rikolliseen toimintaa tulee tottakai puuttua, tapahtuu se sitten salaseurassa tai seurapiirissä. Järjestäytynyttä rikollisuutta tutkitaan Suomessakin ja luotan virkavaltaan voimaan myös muurareiden suhteen.

On myös selvä, että palveluita on helpompi hankkia ja ostaa henkilöiltä, jotka ovat tuttuja. Onko sillä väliä, oletko tutustunut noihin ihmisiin Etelä-Pohjanmaan Vihreiden keskusteluillassa vai vapaamuurareissa? Ja jälleen puhun yksityisistä ihmisistä ja yrityksistä, en kaupungeista. Kaupungin päätöksenteko on avointa ja kaikkien tarkasteltavissa. Epäkohtiin on puututtava silloin kun niitä havaitaan ja näin myös tehdään.

Muurareita pahempana pidän nimityksiä, joita kaupungeissa tehdään muka avoimesti, mutta taustalla on puoluepoliittiset kytkökset. Veikkaan tämän pelin pelaajia löytyvän enemmän. Koskahan maakuntalehtemme puuttuu tähän?

Hiljainen huhtikuu

Huhtikuu on hiipinyt salakavalasti ohi. Paljon siihen kuitenkin on mahtunutkin: kaksi pientä hammasta, kylppärirempan aloitus, sairastelua, uusi ihana serkkutyttö, kokouksia, pätkä isyyslomaa. Kevään odotusta. Blogin kirjoittamiselle on siis jäänyt vähemmän aikaa. Täällä kuitenkin ollaan edelleen. Pieni tauko on lisännyt intoa kirjoittaa, joten kuulemisiin. Niin ja ihanaa vappua, toivotaan aurinkoa!

Tapahtui eräänä päivänä

Tänään ei ollut tylsä päivä. Tarina alkaa, kun myöhästyimme bussista, kun olimme menossa kaupungille. Tiesin, että olimme lähteneet liikkeelle hieman liian myöhään, joten juoksin (no hölkkäsin) tuon noin puolen kilometrin matkan pysäkille lykäten vaunuja, joissa vauva nukkui ja Siiri oli seisomalaudalla. Ei mikään ihan kevyt lasti lumisella tiellä. Melkein pysäkille päästyämme näin, kuinka bussi huristeli ohi. Ja seuraava olisi tullut sitten heti tunnin päästä. Emme jääneet odottamaan sitä, vaan talsimme hikisenä (minä) ja huutavana (Siiri) takaisin kotiin. Hiki tuli juoksusta ja vähän hermostumisestakin, huuto siksi, ettei päästykään bussilla isin työpaikalle. Pääsimme kotiin, herätin Ronjan vaunuista ja istutin hänet autokaukaloon ja lähdimme asioille autolla. Huoh.

Tarina jatkuu. Parkkeerasin parkkipaikalle, jossa saa pysäköidä parkkikiekolla. Tai on ainakin ennen saanut. Siinä uskossa olin aina siihen saakka, kun tulimme takaisin parin tunnin päästä asiamme hoidettuamme. Jo kaukaa näin, että tuulilasissa on jotain. Olimme myöhässä kahden tunnin ajasta ja olin ihan varma, että sakot tuli. Kirosin jo mielessäni huonoa tuuriani, toistamiseen tänään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sakkolappu, vaan kaksi parkkikuittia, joilla oli maksettu autolleni parkkiaikaa! Olin ihan varma, että olen piilokamerassa. Katselin vaivihkaa ympärilleni ja huomasin, että kyseinen parkkipaikka ei toimikaan enää kiekolla, vaan rahalla! Hämmästykseni vain kasvoi, joku oli käynyt laittamassa autooni nuo laput, etten saisi sakkoja. Eikä yhtä, vaan kaksi kertaa. Kyseisellä parkkipaikalla saa ensimmäisen tunnin ilmaiseksi, joten salaperäinen auttaja (vai oliko heitä useampia?) oli hakenut tunnin välein minulle parkkiaikaa. Onko tällaisia ihmisiä todellakin olemassa? Jos olet siellä, kiitos. 

Kaikesta tästä pää pyörällä unohdin kotimatkalla pysähtyä kaupassa ostamassa herkkuja syntymäpäiviään viettävälle perheenpäälle. No, onneksi pinaattikeitto ja pakkasesta sulatetut anopin leipomat pullatkin kelpasivat. Ihana arki.

Tapahtunut tänä vuonna

• Ruusu sai uuden nimen, Ronja Elina. Ronja ihan vain siksi, että hän näyttää ihan Ronjalta, toisen nimen lainasimme kummitädiltä. Jotenkin se Ruusu vaan kummittelee edelleen, eikä kieli ja mieli meinaa taittua ja tottua uuteen millään. Ajan kanssa. 

• Talven parhaiden ulkoilukelien alkaessa me vietämme aikaa sisällä. Siiri vietti nuhan jälkeistä laatuaikaa isänsä kanssa terveyskeskuksessa sunnuntaina illalla ja kotiin palasivat korvatulehduksen kanssa. Huomenna on pakko päästä pihalle, sen verran on seiniä jo tänään koeteltu. 

• Edellisestä johtuen kaksi päivää neljän seinän sisällä. Vaatii ehdottomasti nollausmatkan kaupungille. Käteen jäi (alennuksesta, eli säästin!) aika kalliit kengät. Mutta niitä pidetäänkin sitten joka päivä ulkoillessa. Toivottavasti kestävät sen saman 15 vuotta, minkä edeltäjänsä. Huomenna todellakin mennään pihalle, nämä pitää testata!

• Posti toi eilen Ottobren kaavalehden ja tänään Modan. Enää puuttuu aikaa toteuttaa ne kaikki ihanat ohjeet. Ja ompelukonekin taitaa olla vielä naapurissa lainassa. Aina voi haaveilla. Lukematta ovat vielä myös uusin Avotakka ja Deko, jotka kyllä ilmestyivät postilaatikkoon ihan yllättäen ja pyytämättä. Niistäkin taitaa löytyä kaikkea kivaa, mutta niiden ideoiden toteuttamiseen taitaa tarvita jotain muutakin kuin aikaa ja ompelukoneen. Kummasti kyllä tämä tammikuu saa aikaan valtavan tarpeen uudistua ja uudistaa.

• Jälleen edelliseen liittyen, uudistuin ja hankin uudet silmälasit. Nyt on keltaista!  

• Kuntoalijäsenyyskin palasi raskaustauolta vuoden alussa. Vielä ei vaikutusta.

Sattuuhan sitä

Blogiystäväni Vilukissi tunnusti, kuinka oli etsinyt puhelintaan puhuessaan siihen. Vilukissin tunnustuksesta rohkaistuneena päätin minäkin tunnustaa vastaavanlaisen tapauksen. Ruusu nukkui tänään pihalla vaunuissa. Heräili sieltä sitten ja nostin sisälle ja rupesin imettämään. Siinä syöttäessäni sitten mietin, että olen nyt tässä sitten jumissa, enkä pääse hakemaan, jos se vauva sattuu tuolla ulkona nyt heräämään. Että sattuu sitä.

Kohokohtia

Tänä vuonna ei leivottu itsenäisyyspäivänä, mutta leivottiin kuitenkin. Ja mummolassa tietenkin. Koskahan täytyy itse tehdä taikina ensimmäistä kertaa? Pelliltä löytyi ainakin muumeja, sydämiä, possuja ja kuusia, you name it. Tärkeintä toki tuntui olevan taikinan syönti, ainakin pienimmällä. Sitä muistettiin etukäteenkin varmistella, että saahan sitä taikinaa sitten maistaa. No saihan sitä, jopa syödä. 

Viime viikon kohokohtiin kuului ehdottomasti myös puukökkä toisessa mummolassa. Siellä kun on traktori. Isänsä tyttö.

Ruusu puolestaan pääsi ensimmäistä kertaa matkustamaan junalla, kokoukseen Kokkolaan. Kokous ei tokikaan ollut ensimmäinen, niitä on jo muutama takana. Ja pääsee kyllä mukaan toistekin, hyvin yhteistyökykyinen kokousvauva.

Vauvalle valmista

Lankana Novita Polku, Ohje Novitan syksy 2011 lehdestä

Tätä on tehty koko loppukesä ja syksy, mutta nyt on vihdoinkin valmista. Kun on muutaman vuoden neulonut lähinnä tuubeja ja muita suoria kappaleita, isoilla puikoilla ja paksusta langasta, yllättää tämänkaltainen neulomus täysin. Yhtä laskemista ja kaventamista ja lisäämistä. Ja miten hitaasti se edistyykään! Nyt on haalari kuitenkin valmis ja vauva voi tulla. Ja aikalailla valmista alkaa olla muutenkin.   

Kuuluisaa sairaalalaukkua en ole kuitenkaan pakannut. Mitä ihmettä sinne laittaisin? Kaikkea kun tarvin vielä täällä kotona, en todellakaan osta uusia rasvoja ja saippuoita sitä varten. Eiköhän sitä nyt sen verran ehdi, että ne saa kaapista mukaansa. Enkä usko, että niitäkään tarvitsen juuri h-hetkellä. Ehtinevät paikalle jälkitoimituksenakin. Lehtiä tai kirjoja en myöskään aio mukanani viedä, ainakaan mikäli kiireellä lähdetään, eiköhän siellä riitä tekemistä. Ainut pakollinen mukaan otettava taitaa olla neuvolakortti, se pitää varmaan laittaa jonnekin näkyvälle paikalle.  

Jotenkin sitä muutenkin suhtautuu hommaan vähän rennommin näin toisella kertaa. Hoitopöytä on kasattu ja pieniä vaatteita ja vaippoja varattu vähän laatikoihin, mutta siinäpä ne valmistelut taitavat ollakin. Kolme vuotta sitten oli vähän eri meininki. Löysin kaapeista tavaroita, joita ei oltu tarvittu lainkaan, mutta jotka kuitenkin oli pitänyt hankkia, kun jossain niin luki. Nyt luotan siihen, että pärjäämme ilman hoitoöljyä ja talkkiakin. Kaupat kun nyt kuitenkin ovat auki myös sen synnytyksen jälkeenkin.  

Jännittäähän se silti. Joko ensi yönä?

Pesänrakennusta

Vanhasta omakotitalosta löytyy aina joku kohta, joka vaatii vähän laittoa. Meillä on nyt keskitytty eteiseen ja koitettu saada siitä vähän toimivampi. Vielä ei ole luvassa before ja after kuvia, koska after-tilaa ei ole täysin vielä saavutettu. (Viikonloppu siinä piti mennä, nyt on kulunut 3 viikkoa...) Muutamia yksityiskohtia olen kuitenkin jo viimeistellyt ja tästä alla olevasta olen erityisen ylpeä. Idea sai alkunsa sisustuskaupassa, kun ihailin jotain avaimille tarkoitettua taulua ja ystävä totesi, että tee kuule itte. No minä tein. Sopurahasta hain koukut ja kehykset löytyivät käyttämättöminä laatikosta, ostettu vuonna 2008 Saariselältä jostain matkamuistomyymälästä. Kehykset vaan kaksipuolisella teipillä kiinni seinään ja koukut naulalla kiinni. Taustalla muuten liitutaulumaalia, muuten ei ehkä mustaa seinää olisi eteiseen valittu. Ja täytyy sanoa, että olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen!

Alla olevaan lauseeseen olen nyt törmännyt viime aikoina toistuvasti ja jotenkin alkoi tuntua, että sopisi myös tänne meille. Veikkaan, että tilanteita, joissa ajatusta voisi hyödyntää, riittää jatkossakin. Joten nyt se löytyy teippinä meidän seinästä. Seuraava tavoite on pystyä noudattamaan ohjetta. 

Omenoita

Sisko kävi kylässä ja teki herkullisia uuniomenia. Tässä vasta matkalla uuniin, sieltä tullessa nautittiin vaniljajäätelön kera. Nam, saa tulla toistekin! Ja ilman herkkujakin ovat toki ihania ja toivottuja vieraita, sisko ja ihanainen kummipoika, joka oli oppinut kävelemään. Ja oppipa poika täälläkin uusia temppuja, pääsi nimittääin itse vatkaamaan rahkaa ja tietenkin asiaan kuuluvasti nuolemaan vispilän.  

Omppuja on täällä nyt työstetty muutenkin. Omenasosetta löytyy pakastimesta ja teinpä kaveriksi muutamaa sorttia omenapiirakkaakin. Ja tänäänkin nautittiin jälkkärinä omenoita, omenakaurapaistoksen muodossa. Mitähän sitä vielä keksis?  

Maalla on mukavaa

Etelä-Suomen reissulla vei ystävien koira ja sen talutus voiton jopa Korkeasaarten eläimistä. Todellista neitiä vaan maaseudun tuoksut ottivat vähän nenään ja ulkoilu piti suorittaa osin nenästä kiinni pitäen. Myönnetään toki, että tuo takana oleva kasa tuntui myös äidin aisteissa. 

Kyllä äiti tietää

Nyt tiedän, mitä on kyselyikä. Miksi? Ai miksi? Äiti miksi? Eikä mikään selitys kelpaa, vaan saa aikaan monta lisäkysymystä. Vastaamatta jättäminen puolestaan pistää toistamaan ja lopulta ääni on niin vaativa ja kova, ettei voi olla enää vastaamatta. Joskus (lue  usein) olen nokkeluuksissani vastannut vain, että siksi. Nyt sitten saan nauttia itse samasta vastauksesta jotain kysyessäni. Parempi on vaan tunnustaa, että en tiedä, mutta kun siitäkin seuraa jatkokysymys, että miksi. Niin, kyllähän äidin pitäisi tietää.

Toukokuu on täällä

Puutarhahommia, vapputoria, munkkeja ja simaa, takuuvarma toukokuun aloitus. Puutarhassa marjapensaat saivat ansaitsemansa paikan ja järjestyksen ja muutkin pensaat siistittiin. Viime kesänä pienennetty kukkapenkki ei ota uskoakseen uusia rajoa,vaan kukkia puskee ruohon keskeltäkin. Mikä on vaan ihanaa. Siinä on pikkupuutarhurillekin hommaa, näitä kukkia kun on lupa kerätä.

Vapputorilla oli ponejakin ja puutarhurista tuli hetkessä hevoskuiskaaja, niin rohkeasti neiti otti ponia ohjista ja sitten mentiin. Ja tietenkin pakollinen ilmapallo piti hankkiman, äidin iloksi ihana vaaleanpunainen Hello Kitty löytyy nyt meidänkin katosta.

Vaaliväsymys alkaa väistyä ja tämä koneella istuminenkin maistua taas muulta kuin työltä, joten luvassa on enemmän juttuja tännekin. Myös kuvia lupaan, kunhan kaivan kameran talviteloilta.

Naisasiaa

Sitä löytyy virallisilta sivuiltani uuden blogikirjoituksen merkeissä. Mietin nyt vielä vähän tätä jakoa. Miten pystyn jakamaan kirjoitukseni virallisiin ja poliittisiin sekä epävirallisiin ja -poliittisiin? Eihän epäpoliittista asiaa olekaan, sen jos jonkun olen oppinut. Katsotaan kuinka käy. Luulen, että jaan täällä kaiken ja suodatan sitten sinne toiseen. Ehkä.

Ihan vaan kuulumisia

Virtuaalimaailman hiljaisuus merkitsee yleensä hektistä menoa todellisuudessa, niin myös tällä kertaa. Työt, perhe ja politiikka, siinäpä ne. Vähän juhlaakin, kukkia ja pyöreitä vuosia, mutta ei kriisiä. Niin ja vuosi vaimona ja omakotitalon emäntänä, saavutuksia nekin.

Nyt ansaitulle lomalle lämpöön.