Tarve töihin

Palasin elokuussa työelämään reilun kahden vuoden jälkeen. Yksi syy lähteä kotoa töihin oli tietenkin palkka, mutta se ei ollut kuitenkaan ainoa. Eikä syyksi riittänyt edes työyhteisö, välitunnit tai jonkun muun laittama ruoka, vaikka kaikki ne ovat työn, eli opettamisen ohella tärkeitä ja tuntuvat luksukselta kotivuosien jälkeen.

Työn tekeminen ja työpaikka määrittelee ihmistä. Määrittelemme itsekin usein itsemme paitsi perhesuhteiden, niin myös ammatin kautta. Itse ainakin miellän olevani tietenkin äiti ja vaimo, mutta aika pian listalla tulee vastaan myös opettaja. Se on osa minua. Siksi halusin töihin.

Minulla oli tärkeä työ lasten kanssa kotona, jonka vuoksi olin poissa työelämästä. Pystyin onnellisesti valitsemaan, milloin palaan töihin. Yleensä näin ei ole. Työttömäksi joudutaan pääsääntöisesti vastentahtoisesti ja mahdollisuudet vaikuttaa työttömyyden päättymiseen ovat rajalliset.

Sulkemalla aikuinen, terve ihminen työelämän ulkopuolelle vaikutetaan toimeentulon lisäksi henkilön minäkuvaan. Siksi on järjetöntä, että nykyinen järjestelmä syrjäyttää ihmisiä työelämästä, koska töiden tekeminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Osalla aikaisemmat voimaannuttavat kokemukset ja myönteiset vaikutukset työelämästä kantavat työttömyyden yli. Kaikki eivät kuitenkaan pysty pitämään yllä ajatusta työtä tekevästä minästä. Minäkuva muuttuu ja töihin palaaminen vaikeutuu entisestään. Erityisen pahalta tuntuu niiden nuorten vuoksi, jotka järjestelmä syrjäyttää. Heille ei ole välttämättä kertynyt yhtään työkokemusta, eivätkä he ole oppineet määrittelemään itseään työn kautta. Työn tekeminen on kuitenkin ainoa tapa selvitä tässä maailmassa.

Siksi työn tekemisen tulisi olla aina kannattavaa. Jos menee töihin ja saa palkkaa, pitäisi tilille jäädä enemmän kuin mitä jää sosiaalituista. Pitäisi. Nyt näin ei ole ja kun päälle kaatuu kasa paperitöitä ja rahan tulo viivästyy, ei järjestelmässä ole järkeä lainkaan. Valtiovalta peräänkuuluttaa rakenteellisia muutoksia. Yksi ratkaisu voisi olla perustulomalli, jossa tietty summa maksetaan jokaiselle ja siihen päälle saa sitten kerryttää tuloja haluamansa ja tarvitsemansa verran, ilman tukien palautuksia. Siirtyminen perustuloon vaatii koko järjestelmän uusiksi ajattelemisen, mutta sen takia sitä ei tule säikähtää. Jos lopputuloksena on järjestelmä, joka ei syrjäytä ja kannustaa työntekoon, voidaan mielestäni vanhoja tapoja malleja vähän tuulettaakin.

Kolumni Eparissa 28.8.2013

Kotihoidontuen uudistuksella reilummat työmarkkinat

Mielipidekirjoitus Ilkassa ja Pohjalaisessa 13.9.2013

Hallitus päätti budjettiriihessä uudistaa lasten kotihoidontukea. Uudistusta on vastustettu ja useasti on vedottu perheiden oikeuteen valita lastensa hoitaja itse. Valinnan mahdollisuus on tällä hetkellä olemassa, mutta todellisen valinnan tekee harva perhe. Pääsääntöisesti kotiin jää äiti.

Valtiolla on tapana pakottaa kansalaisiaan. Valtio määrää, koska pitää jäädä eläkkeelle, koska pitää lähteä ravintolasta kotiin tai milloin kaupat saavat olla auki. Kaikissa näissä puututaan ihmisten vapauteen ja oikeuteen määrätä itse omasta elämästään.

Kaikkiin näihin määräyksiin on olemassa syynsä. Niiden esimerkiksi toivotaan edistävän ihmisten terveyttä, mikä taas pienentää valtion ja kuntien kustannuksia terveydenhuollossa. Nyt hallitus on päättänyt, että jotta nuorten naisten työurat pitenisivät, eivätkä he syrjäytyisi työelämästä, tulisi lasten hoitovastuu jakaa perheiden sisällä tasaisemmin.

Kaikkia uudistukset eivät miellytä ja muutosta vastustetaan aina. Kaikille ei sovi, että yksilön oikeutta tupakoida missä haluaa rajataan. Sillä onhan silloinkin kyse henkilökohtaisesta valinnasta. On kuitenkin tutkittu, että tupakointi on vaarallista ja siksi sitä halutaan vähentää. Samoin on tutkittu, että naisten kotiinjäänti heikentää heidän asemaansa työelämässä. Yksilön ongelmasta tulee yhteiskunnan ongelma, kun vaikutukset jäävät yhteiskunnan maksettaviksi.

Tällä hetkellä nuoria naisia ei palkata vakituisiin työsuhteisiin, olivatpa he lisääntymässä tai eivät, koska pelätään heistä myöhemmin aiheutuvia kustannuksia. Tästä johtuen naiset ovat pätkätöissä nelikymppisiksi ja lopputyöelämänsä pienipalkkaisia, kun eivät ole edenneet urallaan. Heidän eläkekertymänsä on paljon pienempi, kotona olo kun ei eläkettä kerrytä. Mitä pidempään poissaolo työelämästä jatkuu, sitä vaikeampaa sinne palaaminen on.

Naisten asemaa työelämässä voidaan ja tulee parantaa myös muilla keinoilla, kuten esimerkiksi jakamalla vanhemmuuden kustannukset tasaisemmin työnantajien kesken. Budjettiriihen tuloksena tämäkin nyt selvitetään. Muutosta tarvitaan myös yleisemmin palkkaeroihin naisvaltaisten alojen ja perinteisten miesten alojen välille.

Hallitus on tässä vähän kuin vanhemman asemassa ja ajattelee tätäkin uudistusta lastensa parhaaksi. Kuten vanhemmat haluavat lastensa pärjäävän elämässään, haluaa hallitus nuorten naisten pärjäävän työelämässä. Usein vanhempiakin kiitellään päätöksistään vasta jälkikäteen.  

Nimikointia

Innostuin ja ostin dymon. Joten meillä on nyt sitten nimikoitu. Onhan tuo kätevä. Myös toinen kirjoitustaitoinen perheestä innostui, kun myslipurkin viereen oli ilmestynyt yhtenä aamuna nimikoitu kaffinkeitin. Hmm.

Myslipurkin viereen ilmestyi nimetty kaffinkeitin.