Mainoksen uhri, onneksi

Sillä ostin eilen Muista runolla-kirjan. Näin ensin koko alkuviikon siitä mainoksia ja olipa kirjakerhon kuukaudenkirjanakin. En kuitenkaan malttanut odottaa (ja maksaa postimaksuja) vaan hain kirjan ihan livenä Suomalaisesta. Enkä kadu. En malttanut eilen sammuttaa valoa, kun uppouduin niin täysin. Ihania pieniä ja pidempiäkin pätkiä nykyrunoutta, jota ei juurikaan tule luettua. Minä ainakin tarvitsen runoni juuri näin, hyvin toimitetussa paketissa. Ja vaikka kirjaa mainostetaankin avuksi onnitteluun, on valituista runoista iloa ihan vain itsellekin. Ja löysinpä kokoelmista jo ainakin yhden kirjan, joka on pakko hankkia. Tittamari Marttinen on kirjoittanut runokirjan, joka kantaa nimeä Tuuliviiri-Siirin tuttavapiiri!

Seuraavaa runoa luin pitkään. Vaikka Siiri jo lähtiessäni heiluttaakin, tuntuu tämä niin tutulta.

"Ja nyt tämä vaihe:
äiti on ainoa joka kelpaa,
Isä? Juuri ja juuri. Pienen hetken joku muu,
sitten, lattialla tai toisen sylissä,

katse jo etsii niitä kasvoja, niitä silmiä,

sitten ääntely, vetoomus, hätä, kiukku

- et saa mennä pois, kadota!

Kunnes palaavat ne käsivarret

ja kaikki on hyvin.

Se menee kuulemma ohi. Hyvä niin.

Se on välttämätöntä, kehitysvaihe, sanotaan. Minä uskon.

Viimeinen varmistus

maailman pohjimmaisesta hellyydestä,

kohdun sisimmästä turvallisuudesta?
Ennen kuin irrotat otteen

ja astut elämän avaralle lattialle?

Isoisän höpinöitä.

Olette kehitysvaiheessa, nuori neiti. Kehitysvaiheessa,

ei sekoiteta siihen tunteita tai metafysiikkaa.

Molempia on suvussa

ihan tarpeeksi. Mutta eiväthän ne välttämättä periydy. "

-Lassi Nummi-