Syyspuutarhassa

Huomasin juuri, että en ole tänä kesänä tehnyt ollenkaan puutarhapostausta. Onneksi vielä ei ole myöhäistä, vaikka aika paljon satoa on jo kerätty talteen. Pakastimet pullistelevat vitamiineja ja ylimääräinen jääkaappi varastossakin on jo kytketty päälle, kätkien sisälleen mehut ja hillot. Martta minussa on taas herännyt henkiin! Jotain herkkuja on kuitenkin edelleen myös maassa.

Komea kukka, vai mitä? Löytyy kasvimaalta, salaattipenkistä. Salaattia on todellakin riittänyt, ja kuten kuvasta näkyy, ihan kaikkea ei ole ehditty syödäkään. Aivanhan tätä voisi kasvattaa kukkapenkissäkin.

Kesäkurpitsan satokausi taitaa olla vasta aluillaan, sen verran on uusia kukkia tulollaan. Lämmin loppukesä lienee olleeen kesäkurpitsalle mieleen. Hyviä reseptejä otetaan taas vastaan!

Myös vadelmia on saanut kerätä jo reilun kuukauden. Tänään ei puskissa enää näkynyt kovin paljoa raakileita, mutta aion kyllä hiippailla vielä kokeilemaan onneani. 

Tillin kasvatuksessa en onnistunut, mutta persiljan kanssa kävi sitäkin paremmin. Paljon olen jo pistänyt pakkaseen, nyt pitäisi vielä kokeilla kuivaamista. 

Tämä menee nyt vähän eri kategoriaan edellisten kanssa. Surin ruusujani koko kesän, kun ei kukkia näkynty, mutta ne lienevätkin myöhäistä lajiketta. Kuva on todellakin otettu tänään ja nuppuja on muutama tämän lisäksikin.  

Kun vielä pääsen laillisiin omenavarkaisiin ystävän luo, alkaa saalista talvea varten olla aika hyvin kasassa. Ompuista teen ainakin hilloa ja tänään ensimmäistä kertaa kokeilemaani uuniomenapuuroa, jota  tullaan meilla syömään toistekin. Tässä ohje:

5 dl maitoa

1,5 dl neljän viljan hiutaleita (myös muut hiutaleet käyvät)

1 rkl sokeria

n. 2,5 dl omenaraastetta

ripaus suolaa

Sekoita aineet vuokaan ja pistä uuniin. Kiertoilmauunissa meillä riitti 150 astetta ja 1,5 tuntia. Nam!

Neiti 3-vuotias

Vihdoinkin koitti koko kesän odotettu päivä, Siirin 3-vuotissynttärit. Vielä viime viikolla neiti joutui leikkikentällä vastaamaan ikäkyselyyn "vasta kaks", tietenkin huokauksen saattelemana. Nyt on harjoiteltu sitten kolmen sormen näyttämistä, yllättävän vaikeaaa.  

Tänä vuonna äidin kondiittoritaidot joutuivat koetukselle, kun toiveena oli pinkki kakku. Onneksi ei vielä ainakaan mitään haastavampaa, pinkki oli suhteellisen helppo toteuttaa punaisella elintarvikevärillä. Innostuin kuitenkin sitten kokeilemaan vähän enemmän ja tein pinkin perhoskakun, tietenkin pinkeillä sankarin valitsemilla koristeilla. Ja kyllä maistui!

Lahjoja riitti, tässä yksi suosikeista. Voi olla, että talven mittaan näitä vaunuja nähdään paljon kotikatuja kiertämässä. 

Ahvenanmaalla

Meidän perheen kesälomamatka tehtiin tänä vuonna Ahvenanmaalle. Vietimme pari päivää Maarianhaminassa, joka osoittautui pienemmäksi paikaksi kuin olin kuvitellut, mutta mukava kylähän se oli. Parasta tässäkin lomassa oli kuitenkin kiireetön yhdessäolo. 

Matkat saarelle tehtiin tietenkin laivalla, pallomeressä.

Jos Ahvenanmaalla jotain pitää tehdä, on se pyöräily.

Myös rahtilaiva Pommern tuli valloitettua. 

Vesi meressä oli vähän viileää, mutta rannalla oli muitakin viihdykkeitä.

Ihana, raikas merituuli.

Löytöjä

Toiselle romu on toiselle tarpeellinen. Ja kauniskin. Vai mitä sanotte tästä?

Löysin tämän, kun vein tavaraa kierrätysasemalle. Siellä se odotti ottajaansa pienmetalliluukun yläpuolella. Ei ilmeisesti ollut mahtunut sisälle. Vaikka kyljessä lukee leipää, ei sisällä ollut syötävää dyykattavaksi, vaan täysinäinen (!) tuhkakuppi ja ihan toimivan näköinen silitysrauta. Ne jätin tunteettomasti paikalleen, mutta leipälaatikko koristaa nyt meidän keittiötä.

Välillä on kyllä vaikea käsittää, mitä ihmiset ajattelevat viedessään jätteitään näille kierrätysasemille. Lähellämme on pieni keräyspiste, jossa on astiat paperille, pienmetallille ja lasille. Ympärys kuitenkin täyttyy usein tavarasta, jota ei todellakaan voi luokitella mihinkään näistä. Vai mihin sijoittaisitte jätesäkillisen vaatteita tai kokonaisen polkupyörän? Hyvä ja tarpeellinen palvelu on pian historiaa, mikäli  paikat eivät pysy siisteinä ja aiheuttavat kerääjille päänvaivaa. 

Toisen löydön tein kirpparilta. Se on parhaillaan pakkasessa, joten kuvaa ei ole valitettavasti saatavilla. Kyseessä on Tupperwaren mehujäämuotti, jolla saa kerralla tehtyä 6 mehujäätä. Ihan ilmaiseksi ei irronnut, mutta eipä paljon muutenkaan, maksoin muoteista 1 euron. Niistä tulee niin lapsuus mieleen! Jäätyisivät jo, en malta odottaa, että pääsen testaamaan!

Vähän epämiellyttävämpi löytö tuli eilen vastaan parvekkeella, nimittäin ampiaispesä. Eikä mikään pieni, vaan ainakin kahvipannun kokoinen. Nyt kaivataan hyviä vinkkejä, miten siitä pääsee eroon. 

Maalla on mukavaa

Etelä-Suomen reissulla vei ystävien koira ja sen talutus voiton jopa Korkeasaarten eläimistä. Todellista neitiä vaan maaseudun tuoksut ottivat vähän nenään ja ulkoilu piti suorittaa osin nenästä kiinni pitäen. Myönnetään toki, että tuo takana oleva kasa tuntui myös äidin aisteissa. 

Hortonomin vikaa?

Omasta päästä ja vähistä värkiistä, kuten äitini on tavannut sanoa. Vaikka värkkejä nyt tuolla puutarhassa riittääkin. Oma pää sen sijaan on hyvinkin lomatunnelmissa ja vähillä varusteilla liikenteessä. Eli juuri niin kuin kuuluukin!

Huonosti käyttäytyvät aikuiset

Suurimmalla osalla tämän blogin lukijoista lienee jotain kokemusta lapsista. Ja lapset eivät aina käyttäydy ihan normien mukaan, eiväthän? (Ellei lapsen normi ole jo suoraan käyttäytyä välillä huonosti?) Sain kuitenkin todeta taas, että näin eivät aina tee aikuisetkaan. 

Vierailimme eilen laivalla. Päivä saaristossa eli laivanvaihto Maarienhaminassa ja illaksi kotiin. Reissu oli oikein mukava, mutta muutaman surullisenkin huomion tein. Kunnon äitinä (ja entisenä laivan leikkitätinä) ojensin tietenkin lastani pallomeressä, että palloja ei saa heittää. No, eihän se uskonut kerrasta, eikä toisestakaan, joten jouduin toteuttamaan uhkaukseni ja poistamaan neidin kuohuista. Nyt kaikki meidän Siirin tuntevat jo tietävät , mikä oli reaktio: noin 15 minuutin raivarit laivan käytävällä. Itse jo tottuneena seisoskelin vieressä varmistaen, ettei neiti satuta itseään, enkä muutenkaan nähnyt tilanteessa mitään erityistä. Lapset nyt vain reagoivat näin. Tai ainakin meidän lapsi. Vieressä hedelmäpeliä paukutteli kuitenkin vanhempi rouva, joka alkoi jo ensimmäisen minuutin aikana pyöritellä silmiään. Hetken päästä peitti korvansa käsillään ja alkoi mutista itsekseen. Hymyilin ja ajattelin, että saan myötätuntoa. Toisin kävi. Sain kuulla, kuinka hän ei ollut koskaan nähnyt, että kukaan lapsi käyttäytyy tällä tavalla. Sain kehotuksen viedä lapseni kotiin ja pysyä siellä, jos lapsi ei kerran osaa käyttäytyä. Lapseni aikaan saamaa meteliä ei kuulemma kestä kuunnella eikä rouva ollut tullut laivalle kuuntelemaan huutoa. Ja nämä kehotukset toistettiin muutamaan otteeseen.

Uskotte varmaan, että tässä kohtaa kiehui jo yli. Jokin hyvin kasvatettu osa sisälläni (vanhempani lienevät onnistuneet paremmin kuin minä) kuitenkin kehotti olemaan vain hiljaa. Jotenkin on vain niin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka toimivat näin. Onneksi ohi kulki myös ilmeistä päätellen kohtalotovereita, jotka osoittivat myötätuntoa sopivasti säälivin katsein. Ehkä sittenkin muidenkin lapset käyttäytyvät joskus näin? 

  

Vierailin muuten ensimmäistä kertaa laivan leikkihuoneessa asiakkaana. Toinen laivoista sattui olemaan vielä juuri se sama laiva, jolla minäkin töitä tein. Oi niitä aikoja, hetkiä Muumina ja Pikku Myynä. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt kommenti, jonka Pikku Myynä esiintyessäni kuulin eräältä pieneltä pojalta: miksi sä Pikku Myy olet noin iso?