Sivut

torstai 12. tammikuuta 2012

Kolumnisti esittäytyy


Aloitin Etelä-Pohjanmaa -lehden kolumnistina tällä viikolla. Jatkossa juttujani voi lukea sieltä joka toinen viikko. Ensimmäinen kirjoitukseni päätyi kuitenkin yleisönosastolle, koska käsitteli pressanvaaleja ja oli selkeästi yhden ehdokkaan puolesta. Julkaistiin kuitenkin. :)


Julkaistu Etelä-Pohjanmaa -lehdessä 11.1.2012

Anna äänesi parhaalle

Sain ensimmäisen kerran äänestää eduskuntavaaleissa 1999. Silloin taisi ääneni mennä nuorelle demarinaiselle melkein naapurista. Valintaperusteena oli juurikin se, että ehdokas oli läheltä, nuori ja nainen. Vuoden 2000 presidentinvaaleissa ei samoja kriteereitä enää voinut käyttää. Naisia toki oli tarjolla, mutta ei niin läheltä eikä niin nuoriakaan. Muistan äänestäneeni, mutta en ketä.

Sen jälkeen vaaleja on tullut vastaan enemmänkin, ylioppilaskunnan edustajiston vaaleista eurovaaleihin. Yksissäkään ole jättänyt äänestämättä. Parilla viime kerralla oman ehdokkaan löytäminen on ollut erityisen helppoa, kun on saanut äänestää itseään. Aina valinta ei kuitenkaan ole ollut itsestäänselvää ja ääni on tullut annettua välillä ihan jos ei nyt let's go- niin ainakin musta tuntuu-meiningillä. Koskaan ei ääni ole kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä jokaisella annetulla äänellä todellakin on merkitystä. Se nähtiin juuri Yhdysvalloissakin, kun presidentinvaalin esivaalissa Iowan osavaltiossa ehdokas voitti toisen vain kahdeksalla äänellä.

Sitten ensimmäisten vaalieni kriteerit ovat muuttuneet. Nyt valittaessa Suomeen uutta presidenttiä hakukriteereinä ei ole sukupuoli tai ikä. Päätöstä ei ole myöskään tarvinnut tehdä fiiliksen mukaan, vaikka hyvältä tuntuukin. Nyt haetaan pätevintä ja se on löytynyt.

Pekka Haavisto, joka on gallupien mukaan tällä hetkellä kisassa toisella sijalla, on minun valintani Suomen seuraavaksi presidentiksi. Kun presidentiltä vaaditaan ulkopolitiikan osaamista, yhteistyökykyä, kansainvälisyyttä ja humaania otetta, löytyvät kaikki nämä Haaviston vahvuuksista. Lisäksi hän on kokenut kotimaan politiikassa, edelläkävijä ympäristöasioissa sekä vankkumaton ihmisoikeuksien puolustaja. Hän on miellyttävä ja edustava, kielitaitoinen kosmopoliitti. Rauhan nobelisti, tasavallan presidentti Ahtisaarikin on hänestä veikannut seuraajaansa.

Haavisto on myös aidosti kiinnostunut tehtävästä, eikä ole mukana vain vauhdittaakseen puolueensa menestystä syksyn kunnallisvaaleissa. Ennen ehdolle suostumistaan hän edellytti taakseen kannattajia myös muista puolueista, joita ei ole ollut vaikea löytää. Haaviston tukena olevaan kansalaisvaltuuskuntaan on ilmoittautunut tukijoita niin oikealta kuin vasemmalta. Haavisto on ehdokas, joka yhdistää edelläkävijöitä. Tämä puoluettaan suurempi ehdokas on valmis rakentamaan kokoaan suuremman Suomen. Antakaamme me hänelle siihen mahdollisuus. Sen voit tehdä äänestämällä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kolumnistille!

Odotan innolla!