Sivut

maanantai 16. kesäkuuta 2014

VALTUUSTOBLOGI: Arviointikertomus ja tilinpäätös valtuustossa 16.6.2014

En tiedä, oliko seitsemältä alkavalla jalkapallo-ottelulla jotain osuutta asiaan, mutta tänään valtuuston kokous kesti vain hieman yli 2 tuntia. Keskusteluja käytiin oikeastaan vain kahdesta kohdasta ja nekin yhdistettynä: tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta sekä tilinpäätöksestä 2013. 

Lähes jokainen ryhmäpuheenvuoro käsitteli tai ainakin sivusi sitä, kuinka y-talo ei toimi ja kustannukset karkaavat. Oli melkein huvittavaa kuunnella näitä puheita, kun samaan aikaan sosiaali- ja terveyskeskukselta juuri leikattiin viime valtuustossa tämän vuoden budjetista 2% pois. Mahdollisuus oli olla leikkaamatta, sillä tein esityksen, että pitäisimme rahoituksen sosiaali- ja terveyskeskuksen kohdalla ennallaan ja pistäisimme rahan perusterveydenhuoltoon, jotta se saataisiin toimimaan. Vain 5 valtuutettua äänesti esitykseni puolesta, nyt siitä puhuivat kaikki. Toivotaan, että joku jostain toisesta puolueesta tekee samankaltaisen ehdotuksen tulevaisuudessa, jos sen takana sitten uskallettaisiin olla laajemminkin.

Tässä tämän päivän puheeni. 


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Kiitos tarkastuslautakunnalle raportista. 

Taloudelliset tavoitteet ovat toteutuneet kaupungissamme huonosti, näin toteaa tarkastuslautakunta raportissaan ja saman voi todeta tilinpäätöksestä. Ei mikään uusi tieto meille kenellekään. Toivoa luodaan kuitenkin uuden strategian kautta, siinä nähdään mahdollisuudet kaiken korjaamiselle. Hyvä näin. En sano tätä ensimmäistä kertaa, nyt pitää sitä strategiaa sitten ryhtyä toteuttamaan, tehdä jotain muutakin kuin vain supistaa määrärahoja. Sillä se säästäminen kyllä näkyy ulospäin, mutta mitään muuta ei. Ja vaikka on jo puoliksi sisälläkin, istuu täällä kaupunginvaltuustossa, ei mitään konkreettista vielä ole näkynyt. Tarkastuslautakunta toivoo väliarviointia, niin minäkin. 

On aika selvää, miksi taloudelliset tavoitteet ovat toteutuneet niin huonosti. Tilinpäätöksestä ja arviointikertomuksestakin selviää, että toimintakulujen lisäyksiä on tehty vuonna 2013 melkein 10 kymmenen miljoonaa. Siis käytetty rahaa 10 miljoonaa enemmän kuin on budjetoitu. Se on ihan hemmetin paljon ja siinä on 10 miljoonaa liikaa. 

Syitä tähän riittää, niille kaikille emme voi mitään. Kasvu on positiivinen asia ja muuta kliseistä tähän väliin. On silti jotain, mitä voisimme tehdä. Voisimme alkuun lopettaa sen alibudjetoinnin. Ehdotin viime valtuustossa, että emme leikkaisi sosiaali- ja terveystoimelta nyt lisää, vaan antaisimme heille resursseja tehdä hommansa, jotta meidän ei näitä ylityksiä tarvitsisi enää täällä hyväksyä. Samaan aiheeseen kiinnitti tänään huomiota tarkastuslautakunnan puheenjohtaja puheessaan, sekä jokaisen ryhmän puheenjohtajat edeltävissä puheenvuoroissaan. Puheita siis riittää, mutta rohkeutta ei valtuustossa kuitenkaan riittänyt. Perästä kuuluu sanon minä ja jälleen saamme ylittää budjetin. 

Konserneistakin oli kertomuksessa tarinaa. Konserniohjeiden myötä ohjaus on varmasti jo selkiytynyt ja säännölliset selvitykset lisäävät omistajan otetta. Kaipaisin kuitenkin vielä selvitystä valtuustollekin. Useampaan otteeseen täälläkin on tullut esille ja itsekin olen siitä puhunut, että myönnämme kyllä takauksia isoille lainoille ja sidomme valtavasti rahaa näihin tytäryhteisöihin, mutta tiedonkulku ja raportointi takaisinpäin ontuu. 

Yksi pieni yksityiskohta täytyy vielä nostaa esiin. Tarkastuslautakunta on kehottanut kaupunkia laatimaan ohjeet henkilövalintaprosesseista ja palkkauksesta. Tähän ei kaupunginhallituksen selvityksen mukaan ole kuitenkaan tarvetta. Rohkenisin olla eri mieltä. Tarvitsemme ohjeita, jotta vältymme samanlaisilta mokilta, joita on jo tehty. Kasvua haluava kaupunki ei voi jatkuvasti rekrytoida tärkeisiin tehtäviin osaajia vain oman henkilökuntansa joukosta. Kaupunki ja muu julkinen sektori työllistää perinteisesti korkeastikoulutettuja. Juuri niitä veronmaksajia, joita mekin tänne kovaa halajamme. 


Ei kommentteja: