Joululomalukemistooni kuului kevyiden dekkareiden ja koskettavien draamojen lisäksi tosielämän kertomuksia kirjasta nimeltä Huuto. Kirjassa on puheenvuoroja lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Ääneen pääsevät niin opettajat kuin psykologitkin; ammattilaiset, jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa eri tasoilla, mutta myös asiakkaat; vanhemmat, lapset ja nuoret.
Perheiden ja vanhempien puheenvuoroissa korostuu tarjottavien palveluiden pirstaleisuus ja hankala saavutettavuus. Pysyvien kontaktien puute on este luottamuksen rakentumiselle. Jos kipeän tarinan joutuu kertomaan kerta toisensa jälkeen uudelle ihmiselle, ei enää ehkä jaksakaan kertoa. Mitä sillä on merkitystä, pian tämä ihminen häviää elämästäni kuitenkin.
Kirja avaa silmiä. Koulumaailmassa jonkin verran asioihin törmäänneenä en ehkä enää kauhistu, mutta suren. Päättäjänä punnitsen tekemiäni päätöksiä entistä kriittisemmin. Kirja tarjoaa myös korjaustoimenpiteitä, mutta ei tokikaan mitään uutta. Resepti on tuttu: ennaltaehkäisy. Resepti ei kuitenkaan vielä auta, vasta otettu lääke tehoaa.
Lastensuojelusta ja sen tilasta on keskusteltu myös Seinäjoen kaupunginvaltuustossa. Jouduimme joulukuussa lisäbudjetoimaan sosiaali- ja terveystoimelle rahaa, josta osa tarvittiin juuri lastensuojeluun. Vuosi sitten samaisessa valtuustossa keskusteltiin ihan samasta aiheesta, jälleen määrärahaylitysten kohdalla. Silloin tehtiin ponsi, jonka ansiosta palkattiin 5 työntekijää kotipalveluun tekemään ennaltaehkäisevää työtä, jotta raskaalta lastensuojelulta vältyttäisiin. Apua näistä työntekijöitä on varmasti ollut, mutta ei tarpeeksi. Paljon on keskustelu siitä, onko juuri ennaltaehkäisyn kannalta heidät sijoitettu oikeaan paikkaan.
Vaadimme toukokuussa palvelukeskuksilta 2% menoleikkausta. Ehdotin silloin, että sosiaali- ja terveystoimen kohdalla emme tekisi näitä leikkauksia, koska tuolloin jo oli aavistettavissa, että rahat tuolla sektorilla eivät tule riittämään. Ehdotuksestani äänestettiin ja 5 valtuutettua oli kanssani samaa mieltä. Nyt ehdotustani vastaan äänestäneet päät puhuvat alibudjetoinnista.
Tällä tavoin säästämällä ei huijata kohta enää edes itseä. On ihan turhaa esittää ensin alkuvuosi tiukkaa, mutta sitten loppuvuodesta nöyrtyä laittamaan rahaa likoon, kun ei muutakaan voida. Tottakai strategian tavoitteisiin tulee pyrkiä, mutta niitä pitää myös osata muokata, jos niiden saavuttaminen ei ole realistista.
Paras lastensuojelun asiakas on se lapsi, jota emme asiakkaaksi koskaan saa. Tämä tavoitteen toteutumiseen tarvitaan järkeviä päätöksiä, mutta myös meitä ihan jokaista. Lastensuojelu ei ole vain ammattihenkilöiden tekemää työtä, vaan sitä peräänkatsomista, komentamista ja huolehtimista, mitä me kaikki aikuiset päivittäin teemme.
Kolumni Eparissa 7.1.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti