Huonosti käyttäytyvät aikuiset

Suurimmalla osalla tämän blogin lukijoista lienee jotain kokemusta lapsista. Ja lapset eivät aina käyttäydy ihan normien mukaan, eiväthän? (Ellei lapsen normi ole jo suoraan käyttäytyä välillä huonosti?) Sain kuitenkin todeta taas, että näin eivät aina tee aikuisetkaan. 

Vierailimme eilen laivalla. Päivä saaristossa eli laivanvaihto Maarienhaminassa ja illaksi kotiin. Reissu oli oikein mukava, mutta muutaman surullisenkin huomion tein. Kunnon äitinä (ja entisenä laivan leikkitätinä) ojensin tietenkin lastani pallomeressä, että palloja ei saa heittää. No, eihän se uskonut kerrasta, eikä toisestakaan, joten jouduin toteuttamaan uhkaukseni ja poistamaan neidin kuohuista. Nyt kaikki meidän Siirin tuntevat jo tietävät , mikä oli reaktio: noin 15 minuutin raivarit laivan käytävällä. Itse jo tottuneena seisoskelin vieressä varmistaen, ettei neiti satuta itseään, enkä muutenkaan nähnyt tilanteessa mitään erityistä. Lapset nyt vain reagoivat näin. Tai ainakin meidän lapsi. Vieressä hedelmäpeliä paukutteli kuitenkin vanhempi rouva, joka alkoi jo ensimmäisen minuutin aikana pyöritellä silmiään. Hetken päästä peitti korvansa käsillään ja alkoi mutista itsekseen. Hymyilin ja ajattelin, että saan myötätuntoa. Toisin kävi. Sain kuulla, kuinka hän ei ollut koskaan nähnyt, että kukaan lapsi käyttäytyy tällä tavalla. Sain kehotuksen viedä lapseni kotiin ja pysyä siellä, jos lapsi ei kerran osaa käyttäytyä. Lapseni aikaan saamaa meteliä ei kuulemma kestä kuunnella eikä rouva ollut tullut laivalle kuuntelemaan huutoa. Ja nämä kehotukset toistettiin muutamaan otteeseen.

Uskotte varmaan, että tässä kohtaa kiehui jo yli. Jokin hyvin kasvatettu osa sisälläni (vanhempani lienevät onnistuneet paremmin kuin minä) kuitenkin kehotti olemaan vain hiljaa. Jotenkin on vain niin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka toimivat näin. Onneksi ohi kulki myös ilmeistä päätellen kohtalotovereita, jotka osoittivat myötätuntoa sopivasti säälivin katsein. Ehkä sittenkin muidenkin lapset käyttäytyvät joskus näin? 

  

Vierailin muuten ensimmäistä kertaa laivan leikkihuoneessa asiakkaana. Toinen laivoista sattui olemaan vielä juuri se sama laiva, jolla minäkin töitä tein. Oi niitä aikoja, hetkiä Muumina ja Pikku Myynä. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt kommenti, jonka Pikku Myynä esiintyessäni kuulin eräältä pieneltä pojalta: miksi sä Pikku Myy olet noin iso? 

Punamultaa

Vaikka otsikko voisi sopia johonkin toiseenkin ajankohtaiseen aiheeseen, tarkoittaa se meidän kohdalla ihan vaan sitä aitoa ja oikeaa, punamultamaalia. Keskiviikosta asti on meidän tuvalla maalattu, maalattu ja maalattu. Juurikin sillä punamullalla. Ja pian on valmista. Muutama viimeistely ja paikkaus vielä niin se on siinä. Onneksi tätä ei ihan joka kesä tartte tehdä.

Talkooväkeä riitti. Kukin maalaa korkeudeltaan.

Välillä piti turvautua apuvälineisiinkin, kun oma pituus ei riittänyt. Ja kyllä, se olen minä!

Projekti avasi myös ihan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia omaan tupaan.

Kyllä äiti tietää

Nyt tiedän, mitä on kyselyikä. Miksi? Ai miksi? Äiti miksi? Eikä mikään selitys kelpaa, vaan saa aikaan monta lisäkysymystä. Vastaamatta jättäminen puolestaan pistää toistamaan ja lopulta ääni on niin vaativa ja kova, ettei voi olla enää vastaamatta. Joskus (lue  usein) olen nokkeluuksissani vastannut vain, että siksi. Nyt sitten saan nauttia itse samasta vastauksesta jotain kysyessäni. Parempi on vaan tunnustaa, että en tiedä, mutta kun siitäkin seuraa jatkokysymys, että miksi. Niin, kyllähän äidin pitäisi tietää.

Kuvakuulumisia

Pyöräilykuva pääsiäiseltä. Vaikka ilme kertoo jotain muuta, tämä on tällä hetkellä lempipuuhaa. Pyöräillä pitäisi koko ajan ja joka paikkaan. Ja yllättävän pitkiä lenkkejä on jo tehtykin ja äiti ja isä saavat välillä todellakin pistää tossua toisen eteen, jotta pysyvät perässä. Ja huomaa Hello Kitty sangossa, ne ovat nyt valloittaneet tämän tuvan totaalisesti. 

Pihatouhut maistuvat muutenkin. Jopa niin paljon, että ulko-ovea saa pitää lukossa, ettei neiti omin luvin lähde ulkoilemaan. Takaoven lukko ei tosin enää ole kovin hyvä lapsilukko, sillä se osataan jo avata itse.

Tässä kuvassa yksi syy, miksi piha kiehtoo. Pääsiäislauantain aikamoisen kokoamisurakan jälkeen on meilläkin pompittu, pompittu ja pompittu. Tässä seurana naapurin Aada. Käy muuten urheilusta.

Toukokuu on täällä

Puutarhahommia, vapputoria, munkkeja ja simaa, takuuvarma toukokuun aloitus. Puutarhassa marjapensaat saivat ansaitsemansa paikan ja järjestyksen ja muutkin pensaat siistittiin. Viime kesänä pienennetty kukkapenkki ei ota uskoakseen uusia rajoa,vaan kukkia puskee ruohon keskeltäkin. Mikä on vaan ihanaa. Siinä on pikkupuutarhurillekin hommaa, näitä kukkia kun on lupa kerätä.

Vapputorilla oli ponejakin ja puutarhurista tuli hetkessä hevoskuiskaaja, niin rohkeasti neiti otti ponia ohjista ja sitten mentiin. Ja tietenkin pakollinen ilmapallo piti hankkiman, äidin iloksi ihana vaaleanpunainen Hello Kitty löytyy nyt meidänkin katosta.

Vaaliväsymys alkaa väistyä ja tämä koneella istuminenkin maistua taas muulta kuin työltä, joten luvassa on enemmän juttuja tännekin. Myös kuvia lupaan, kunhan kaivan kameran talviteloilta.

Puolestasi

Tähän ei ole paljon lisättävää. Muista käydä äänestämässä!

Pimeys katkaisee hiljaisuuden

 Valot on nyt sammutettu. Muutenkin täällä voidaan blogihiljaisuudesta huolimatta ihan hyvin.

  

Joku on ehkä saattanut huomata, että käy se ainakin vaalipaneeleissa nykyään, kun ei paljon muualla kodin ja työpaikan lisäksi näy. Sitä se nyt on vielä kolme viikkoa. Pari viikkoa sitten hierojalla kokeiltiin akupisteitä jalkapohjista ja ihmetyksekseni sain kuulla, että minulla ei ole stressiä. Siippa voisi olla eri mieltä.  

Äänestää voit muuten numerolla 122. Ja jos iltalenkille kaipaat haastetta, niin vaalilehtiä riittää jaettavaksi ihan varmasti sinullekin.  

Nyt pimeyden pariin.