Sattuuhan sitä

Blogiystäväni Vilukissi tunnusti, kuinka oli etsinyt puhelintaan puhuessaan siihen. Vilukissin tunnustuksesta rohkaistuneena päätin minäkin tunnustaa vastaavanlaisen tapauksen. Ruusu nukkui tänään pihalla vaunuissa. Heräili sieltä sitten ja nostin sisälle ja rupesin imettämään. Siinä syöttäessäni sitten mietin, että olen nyt tässä sitten jumissa, enkä pääse hakemaan, jos se vauva sattuu tuolla ulkona nyt heräämään. Että sattuu sitä.

Kohokohtia

Tänä vuonna ei leivottu itsenäisyyspäivänä, mutta leivottiin kuitenkin. Ja mummolassa tietenkin. Koskahan täytyy itse tehdä taikina ensimmäistä kertaa? Pelliltä löytyi ainakin muumeja, sydämiä, possuja ja kuusia, you name it. Tärkeintä toki tuntui olevan taikinan syönti, ainakin pienimmällä. Sitä muistettiin etukäteenkin varmistella, että saahan sitä taikinaa sitten maistaa. No saihan sitä, jopa syödä. 

Viime viikon kohokohtiin kuului ehdottomasti myös puukökkä toisessa mummolassa. Siellä kun on traktori. Isänsä tyttö.

Ruusu puolestaan pääsi ensimmäistä kertaa matkustamaan junalla, kokoukseen Kokkolaan. Kokous ei tokikaan ollut ensimmäinen, niitä on jo muutama takana. Ja pääsee kyllä mukaan toistekin, hyvin yhteistyökykyinen kokousvauva.

Maitoa, olkaa hyvä

Kiitos Salamatkustajalle tästä! Jotenkin on ajankohtainen aihe, joten en voi olla jakamatta. Tervetuloa kahville!     

Käy myös Project Maman luona tarkistamassa, oletko valeäiti. Itse joudun tunnustamaan syyllisyyteni.

"Ruusu"

5.11.11, 4012 g ja 52 cm

Vauvalle valmista

Lankana Novita Polku, Ohje Novitan syksy 2011 lehdestä

Tätä on tehty koko loppukesä ja syksy, mutta nyt on vihdoinkin valmista. Kun on muutaman vuoden neulonut lähinnä tuubeja ja muita suoria kappaleita, isoilla puikoilla ja paksusta langasta, yllättää tämänkaltainen neulomus täysin. Yhtä laskemista ja kaventamista ja lisäämistä. Ja miten hitaasti se edistyykään! Nyt on haalari kuitenkin valmis ja vauva voi tulla. Ja aikalailla valmista alkaa olla muutenkin.   

Kuuluisaa sairaalalaukkua en ole kuitenkaan pakannut. Mitä ihmettä sinne laittaisin? Kaikkea kun tarvin vielä täällä kotona, en todellakaan osta uusia rasvoja ja saippuoita sitä varten. Eiköhän sitä nyt sen verran ehdi, että ne saa kaapista mukaansa. Enkä usko, että niitäkään tarvitsen juuri h-hetkellä. Ehtinevät paikalle jälkitoimituksenakin. Lehtiä tai kirjoja en myöskään aio mukanani viedä, ainakaan mikäli kiireellä lähdetään, eiköhän siellä riitä tekemistä. Ainut pakollinen mukaan otettava taitaa olla neuvolakortti, se pitää varmaan laittaa jonnekin näkyvälle paikalle.  

Jotenkin sitä muutenkin suhtautuu hommaan vähän rennommin näin toisella kertaa. Hoitopöytä on kasattu ja pieniä vaatteita ja vaippoja varattu vähän laatikoihin, mutta siinäpä ne valmistelut taitavat ollakin. Kolme vuotta sitten oli vähän eri meininki. Löysin kaapeista tavaroita, joita ei oltu tarvittu lainkaan, mutta jotka kuitenkin oli pitänyt hankkia, kun jossain niin luki. Nyt luotan siihen, että pärjäämme ilman hoitoöljyä ja talkkiakin. Kaupat kun nyt kuitenkin ovat auki myös sen synnytyksen jälkeenkin.  

Jännittäähän se silti. Joko ensi yönä?

Kaunista

Ihana ilta eilen Rytmikorjaamolla, uskomaton Johanna Kurkela. Nyt taas jaksaa.

Epäonnistumisia

Tänään vietetään Kansallista Epäonnistumisen Päivää. Hauska idea. Päivän tarkoitus on muistuttaa, kuinka onnistumiseen yleensä tarvitaan epäonnistumisia, joista ei suinkaan tule lamaantua, vaan yrittää rohkeasti uudelleen. "On tosiasia, että epäonnistuminen on yksi menestyksen kulmakivistä. Sen kautta saatu oppi on korvaamaton voimavara. Epäonnistuminen on ennen kaikkea oppismiskokemus. Sen ei saa antaa viedä osaajilta uskoa ja rohkeutta rakentaa suomalaista talouskasvua sekä paloa nousta ylös jaloilleen kerta toisensa jälkeen — ja yrittää uudelleen." 

Jotenkin näin kotiäitinä sitä toivoisi jokaisena päivänä arvostettavan näitä epäonnistumisia yhtä paljon. En tiedä miksi, mutta monet tämän hetken epäonnistumisista tuntuvat kulminoituvan juuri lastenkasvatukseen. (Ehkä siksi, että muuta elämää ei tällä hetkellä juuri ole.) Ja vaikka olisikin, ja niillä joilla on, menee lastenkasvatus monien muiden juttujen edelle tässä kategoriassa. Johtuuko se siitä, että vanhemmuutta tuntuu olevan helppo arvostella ja kritisoida? Jokaisella tuntuu olevan mielipide, miten lapsia tulisi kasvattaa, etenkin niitä naapurin omia. Ja näin on, vaikka kukaan tuskin tietää, miten täydellinen vanhemmuus tulisi oikeasti toteuttaa. (Tai jos on, niin kertokaa heti!) Vanhemmuuteen ei ole koulua, jossa kerrotaan, kuinka asiat tulisi hoitaa, eikä sitä voi opiskella ja turvautua sitten maisterin papereihin pahan paikan tullen.  

Päivän teeman mukaan epäonnistumisen jälkeen tulisi yrittää aina uudelleen, eikä jäädä tuleen makaamaan. No, eipä ole paljon vaihtoehtoja. Harva vanhempi luovuuttaa vastoinkäymisten ilmaannuttua, ja hyvä niin. Epäonnistuminen vanhemmuudessa, vaikka yleistä onkin, on kuitenkin jollain tavalla lohdullistakin. Jotenkin sitä tietää, että yksi moka ei kuitenkaan pilaa sitä lasta ihan kokonaan. Eikä ehkä kolmekaan.  

Taitaa mennä ihan puhtaan epäonnen piikkiin, mutta meillä on päivää vietetty kuitenkin ainakin osittain teeman mukaan. Aamuherätys viideltä korvakipua huutavan lapsen itkuun takasi loistavan alun. Edellinen kuuri kyseiseen vaivaan on nautittu kaksi viikkoa sitten. Aamupäivä kului lääkäriin pääsyä odotellessa ja sitten sopivasti ennen lähtöä yrittäessäni saada lasta syömään jotain, tuli oksennus. Lääkäriin kuitenkin selvittiin ja diagnoosikin varmistui, tällä kertaa molemmissa korvissa. Ja vaikka tästä en itseäni syytäkään, niin silti en ihan koe äitinä tänään onnistuneenikaan. Nappiin siis meni, epäonnistumisenpäivän tavoite saavutettu!