Sain tänään puhelun puhelinmyyjältä. Siinä ei varsinaisesti ole mitään uutta, mutta myyntiartikkeli oli uusi. Maija (nimi muutettu) langan toisessa päässä kauppasi estopalvelua, jolla voisi estää suoramarkkinoinnin puhelimeen. Siis mitä. En oikeasti saanut sanaa suustani hetkeen. Mietin vain kuumeisesti, kuka ystäväni on tämän pilapuhelun takana. Tokaisin sitten vain nauraen, että enpä tiennytkään estopalveluita kaupattavan ja juuri puhelimitse. Esittelystä selvisi, että samaan pakettiin olisi saanut eston myös sähköpostiin. Ja tietenkin kyse oli maksullisesta palvelusta. Kysyin sitten myös, että eikös sen eston saa jostain ihan ilmaiseksikin, mutta ei kuulemma näin laajana. Ei tietenkään. Tässä vaiheessa jo melkein nauroin ääneen, mutta sain sanottua, että ette te soittajat nyt niin paljon häiritse, että olisin valmis maksamaan häätämisestänne, halvempaa on jättää vastaamatta. Sitä paitsi tämä oli ainakin hauskaa.
P.s. Liityin uuden kuntosalin jäseneksi KAHDEKSI VUODEKSI. Toivon vierailuja kertyvän kuussa enemmän kuin blogikirjoituksia tammikuussa. Koska toisin kuin blogin kirjoittamatta jättämisestä, siitä pitää maksaa, osallistut eli et.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti