Olen viime päivinä katsellut paljon Muumeja, lukenut Muumi-kirjoja ja laulanut Muumi-lauluja. Kahvinkin juon Muumi-mukista, mutta se ei varsinaisesti liity tähän. (Ja verrattiinpa minua jopa Muumilaakson asukkaaseen, kun esittelin uutta löytöäni Marimekon alekorista!) Joka tapauksessa varsin Muumi-pitoista on ollut. Kyllästyksen lomassa olen tehnyt muutamia huomioita näiden vallan viehkeiden olentojen (?) elämästä ja olen jopa hieman kateellinen. Muumeilla on nimittäin käsittämättömän uskomaton tapa suhtautua asioihin rennosti ja turhaa murehtimatta. Eräässäkin jaksossa Muumitalo ja koko Muumilaakso joutuu veden varaan. Vesi yltää aina talon yläkerroksiin asti. Normaali perhe olisi tuossa tilanteessa jo aikalailla paniikissa, mutta Muumipappa pesueineen katselee vedenpaisumusta yläkerroksista ja toteaa, että on mielenkiintoista päästä katselemaan omaa keittiötään ylhäältä päin, kun se on veden varassa! Toisessa kohtauksessa, jossa ollaan edelleen veden varassa, perheen lapset katoavat. Mitä tekevät vanhemmat, Muumipappa ja Muumimamma? No tietenkin valmistelevat teatteriesityksen, jota lapsetkin varmasti tulisivat katsomaan ja näin löytäisivät heidät! Voiko loogisemmin enää ajatella! Toivon, että koska jo kuulemma tosiaan hieman näytänkin Muumilaaksolaiselta, tarttuisi myös osa tuota ajattelua minuun. Toki huomioin myös, että vaikka Muumipeikko ei käytä muuten mitään vaatteita, on hänellä uimahousut jalassa uidessaan. Eli aina ei Muumienkaan järjenjuoksu vie voittoa. Ja loppuun vielä teemaan sopien, suoraan oman soittolistamme kärjestä: "Hei Muumit", olkaa hyvä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti