Sivut

torstai 16. joulukuuta 2010

Kaunista ja käytännöllistä kierrättäen

Mainitsin taannoin haasteesta Kaunein kierrätysjoulukoriste-kisaan ja lupasin esitellä tuloksiani. Voittoa en kisassa saanut, mutta toiselle sijalle ylsin! Halusin tehdä koristeen jätteestä, jota löytyy jokaisen kotoa ja joka on todellinen ongelma. Siksi valitsin materiaalikseni muovipussin. Ja tässä tulos, joulutähti muovipusseista.

Tähdet on leikattu kaksinkertaisista muovipusseista kaavan avulla ja ommeltu ompelukoneella reunoistaan yhteen yksitellen. Lopuksi ne on ommeltu kaikki toisiinsa kiinni tikkaamalla tähti keskelle. Samalla kiinnittyi ripustuslenkki. Tähti on kaksipuolinen eli sopii hyvin esimerkiksi ikkunassa pidettäväksi. Kova työ siinä oli, muta lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Vielä pitäisi hakea työ kisasta kotiin ja etsiä sille arvoisensa paikka.

Jatketaan kierrätysteemalla. Alla oleva maitotölkistä valmistettu pikkukukkaro on myös käsialaani, mutta idea ei ole omani. Osallistuin oppilaitteni kanssa työpajaan, jossa valmistettiin kyseinen tuote. Tarvitaan maito/mehutölkin lisäksi vain sakset, teippiä, rei'ittäjä, nitoja ja jotain narua. Hauskaa, yksinkertaista ja helppoa.



3 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Tosi kaunis joulutähti! Ja jos ei tietäisi, ei edes tajuaisi, mikä on materiaali.

vilukissi kirjoitti...

Jouluista oloa ja iloa ja sielujen rauhaa!

toivottaa Vilukissi pesueineen

Henna Rantasaari kirjoitti...

Kiitos Maija ja Vilukissi!

Nyt nautitaan, ihanaa joulua myös teille molemmille!