Lempiasioita

Maija haastoi minut listaamaan 10 lempiasiaani. Mukana! Samalla vinkkaan teille tästä ihanasta vanhan koulukaverini Things to make and do -blogista, jossa on tällä hetkellä menossa arvonta. Käy koittamassa onnea, Maija on tehnyt iiihanan tyynyn, joka sopis kyllä ainakin meille.

Ja sitten lähtee. Nämä on nyt ihan fiilispohjalta just tällä hetkellä, marraskuisena torstaipäivänä, kun edellinen yö on mennyt valvoessa yskivän lapsen kanssa. Eli ihan kaikki lempiasiat ei ole tässä nyt just mielessä, mutta eiköhän ne sieltä tule. 

1. Oma aika. Just nyt, toinen nukkuu ja toinen on kerhossa. Torstai olis siivouspäivä, mutta käytän tekosyynä huonosti nukuttua yötä ja teen kaikkea muuta. Nukkua en enää päivisin vaan yksinkertaisesti osaa.

2. Kahvi. Välttämättömyys, vähintään 3 kuppia päivässä. Ja kylkeen joku makea, niin johan lähtee. 

3. Orastava ompeluinto. Parina päivänä olen jo kaatanut kangaskopan lattialle ja tutkinut sillä silmällä. Pari kokeilua on jo takanakin. Jos tänä vuonna ne joululahjat syntyis omin käsin!

4. Luistelukoulu. Siiri on innoissaan jäällä ja tänään meinaa äitikin mennä verestämään vanhoja taitojaan. Vieläköhän piruetit pyörii?

5. Pian kävelevä taapero. Harjoituksia on ihana seurata.

6. Solsidan. Yle Fem-kanavan uusi suosikki. Ihan paras.

7. Suklaa. Ei lisättävää.

8. Tanssitunnit. Tarpeeksi haastavat koreografiat, niin johan katoaa kaikki muut murheet mielestä.

9. Vaalimenestys. Kova työ kannatti, nyt toivotaan menestystä valtuustourallekin.  

10. Oma perhe. Niin rakas ja tärkeä.

Mä olen nyt ollut niin epäaktiivinen teidän kaikkien muidenkin blogien kanssa, että en lähde haastamaan ketään erityisesti, vaan osoitan haasteen tasapuolisesti kaikille. Listaa laatimaan!

Kenellä on oikeus osallistua?

Kolumni Eparissa 14.11.2012

Vaalit käytiin, jäljelle jäi jälkipyykki. Tahrojakin kun jäi. Kiitos kaikille äänestäjille, niin minun kuin muidenkin. Valitettavan iso osa jää nyt kiittämättä, sen verran huonoksi äänestysprosentti jäi. Ovatko asiat todella liian hyvin, kun ei äänestäminen kiinnosta? Vaikka näin voisi ajatella, veikkaan, että tämä ei ollut syy. Vaikka osalla ainakin kohtuullisen hyvin pyyhkiikin, voisi aina mennä paremmin. On surullista, jos väki kokee, että äänestämällä ei pysty vaikuttamaan.

Tein kampanjoinnin aikana muutamia huomioita, jotka jäivät mietityttämään. Sain mielestäni kuulla liian monta kertaa kommentin ja kysymyksen siitä, missä lapseni ovat. Vastatessani useimmiten, että isänsä kanssa kotona, sai mieheni kehuja ja suitsustusta. Toki aiheestakin, hyvä isä kun on, mutta en usko silti kovin monen ikäiseni isän joutuneen lastensa sijoittelua avaamaan.

On totta, että varsinkin äideille politiikan ja muunkin yhteiskunnallisen osallistumisen tai harrastuksen yhdistäminen perheeseen on haastavaa. Tätäkin kolumia kirjoittaessani pohdin, mitä tehdä yksivuotiaalle, joka ei anna äidille kirjoitusrauhaa. Radiosta kuulin, että rasiallinen rusinoita ripoteltuna lattialle on antanut jollekin äidille työrauhan. Vielä en tätä kokeillut, mutta ehkä senkin aika tulee.

Tästä herää väistämättä ajatus siitä, kenellä on oikeus tehdä politiikkaa ja osallistua? Vastauksen tulisi tietenkin olla, että kaikilla. Onko näin kuitenkaan? Olemmeko kaikki tasa-arvoisessa asemassa?

Valtaan pääsy vaatii myös rahaa. Vaikka saavutin aika pienellä budjetilla hyvän äänisaaliin, kului mainontaan kuitenkin muutama satanen, mikä ei sekään onnistu kaikilta. Nollabudjetilla ei läpi mennyt kukaan. Tietyt luonteenpiirteetkin ovat eduksi valtaa tavoitellessa. Ulospäinsuuntautunut ehdokas saa helpommin äänestäjän puolelleen kuin hiljaisempi, vaikka asiaosaaminen olisi jakaantunut päinvastoin. Sujuvasanaisuudestakaan ei ole haittaa ja populistit pärjäävät aina.

Muutama ehdokas muuten markkinoi itseään edelleen. Törmään päivittäin ainakin yhteen perussuomalaiseen ja yhteen kokoomuslaiseen, jotka vakuuttavat äänestäjiä valopylväissä. Paikoissa, joissa mainostaminen jo kampanjoinnin alkuvaiheessa kiellettiin. Kehottaisin tukiryhmäläisiä poistamaan mainokset, numero ainakin vanhenee seuraaviin vaaleihin mennessä.

Hämmentyneenä huomioitua

Olo on edelleen kovin hämmentynyt. Minäkö valtuutettu? 

Kovin olen myös kiitollinen ja onnellinen, mutta hämmentynyt kuvaa olotilaa silti parhaiten. Hämmennyin, koska tiputin istuvan valtuutettumme. Hämmennyin, koska emme saaneetkaan odottamamaamme kahta paikkaa. Hämmennyin, koska sain niin paljon äänia. Hämmennyin, koska illalla lasten mentyä nukkumaan ei enää tarvitse istu koneella ja hoitaa miljoonaa asiaa silmät ristissä. 

Kliseinen väsynyt, mutta onnellinen, kuvaa tunnelmia myös hyvin. Nyt huilaan hetken ja sitten palaan tännekin toivottavasti muutenkin, kuin kolumnitekstien kanssa. 

Kiitos teille, taustatuesta ja äänestämisestäkin. Kuten jo statukseeni facebookiin kirjoitin, tästä se työ alkaa. 

Vallan vallattomia?

Kolumni Eparissa 17.10.2012

Kunnallisvaalit ovat yksittäiselle kuntalaiselle tärkeimmät vaalit, sillä valtuustoissa päätetään juuri niistä asioista, joiden kanssa olemme tekemisissä päivittäin. Terveyspalvelut, koulut, päiväkodit, kirjastot ja harrastuspaikat vain muutamia mainitakseni. Välillisesti raamit toki tulevat valtiolta ja eduskunnalta, mutta liikkumavaraakin on, asiat voidaan tehdä monella tapaa. Valtaa siis on, mutta kenellä?

Sunnuntain Ilkassa käsiteltiin valtaa ja sen käyttämistä Seinäjoella. Virkamiesten osuus valtapelissä tuli esiin tässäkin jutussa. Liian usein olen kuullut päättäjiltäkin, että ei asioille mitään voida tehdä, kun virkamiehet päättävät. Jos näin todella on, uidaan kyllä jo liian syvissä vesissä.

Virkamiesvalmistelua tarvitaan, sillä luottamusmiesten aika ei siihen riitä. Virkamiehet ovat myös alansa ammattilaisia, joilla usein on uusin tieto ja taito. Luottamusmiesten tehtävä on kuitenkin seurata, ohjeistaa ja valvoa virkamiehiä. Sitä työtä ei tehdä vain valtuustossa istumalla, vaan aktiivisella yhteydenpidolla valmisteluvaiheessa. Ja tähän tulisi olla mahdollisuus myös muilla kuin luottamusmiehillä, jokaisen kuntalaisen tulisi voida olla osa päätöksentekoa.

Vallankäytön selkiyttämiseksi kunnallisesta päätöksenteosta tulisikin tehdä entistä avoimempaa. Yksi keino tähän voisi olla avoimet lautakuntien kokoukset. Valtuuston kokouksia pääsee jo seuraamaan, miksei sama voisi toimia lautakuntienkin kohdalla. Ja johtoryhmäkin voisi raottaa hieman paksua verhoaan. En ymmärrä sitä, että asioiden valmistelu tehdään salaisesti. Jos perusteet ja syyt päätösten takana avattaisiin reilusti, tulisi päätöksillekin paremmin tukea. Ja joskus se timanttinen idea tai toteutustapa voisi oikeasti löytyä sieltä rivikansalaisten joukosta.

Kuntalaisten aktiivisuutta ja päätöksenteon avoimuutta on lisännyt myös pormestarimalliin siirtyminen. Tätä on kokeiltu nyt Tampereella ja tulokset ovat olleet hyviä. Pormestarimallissa valtuusto valitsee pormestarin keskuudestaan valtuustokaudeksi. Pormestari korvaa kaupunginjohtajan ja antaa näin poliittiselle johtamiselle kasvot. Samalla poliittinen päätöksenteko saadaan mukaan asioiden valmisteluun. Piilopolitikointi vähenee, kun päätökset voidaan tehdä avoimesti poliittisesti.

Vielä emme pääse äänestämään siitä, kenestä tulisi Seinäjoen pormestari. Äänestämään kuitenkin pääsemme ja sen oikeuden ja ehkä jopa velvollisuuden käyttäminen voi parhaimmillaan olla ensimmäinen askel kohti avoimuutta. 

Sairaana töissä vai töistä?

Kolumni Eparissa 3.10.2012

Kokoomus avasi viikonloppuna pelin sairauspoissaoloista ehdottamalla, että ensimmäinen sairauslomapäivä olisi kokonaan palkaton ja siitä eteenpäin sairauslomalla maksettaisiin palkasta vain 80 %. Ensimmäisenä ajattelin, että tästähän saadaan hyvä riita työnantajien ja työntekijöiden välille.

Ihan näin mustavalkoisesti en haluaisi kuitenkaan ajatella. Sekä työnantajien että työntekijöiden päämäärä ja tavoite lienee kuitenkin se, että töissä viihdytään ja ollaan tehokkaita. Hyvinvoiva työntekijä on tuottelias. Siksi ihmettelenkin, miksi joku työnantaja haluaisi työntekijänsä töihin sairaana, jolloin siellä ei varmasti viihdytä, eikä olla kovin tehokkaitakaan. Parhaassa tapauksessa päivän lepo takaa entistä tehokkaamman työntekijän loppuviikoksi. Sairaana taas töistä ei tule välttämättä mitään, jolloin koko viikon työt menevät hukkaan, kun niitä yritetään tehdä puoliteholla.

Ihan varmasti on olemassa työntekijöitä, jotka käyttävät väärin mahdollisuutta olla sairauslomalla ilman lääkärintodistusta. On kuitenkin kohtuutonta, että jokainen sairaana oleva joutuu siitä kärsimään joko tehden töitä sairaana tai menettäen palkkansa. Järjestelmät sairauspoissaolojen seurantaan ovat jo olemassa. Ja jos ne eivät toimi, niin silloin niitä tulisi kehittää. Ratkaisu ei ole siinä, että puututaan seurauksiin, vaan on löydettävä syyt ja puututtava niihin. Meillä on paljon myös työntekijöitä, jotka velvollisuudentunnosta raahautuvat nyt jo töihin, vaikka ovat sairaita. Tämäkään ei ole oikein, eikä edistä kenenkään terveyttä työpaikoilla.

Kun vielä tutkimuksissakin on osoitettu, että tämä kokoomuksen ajama linja heikentäisi etenkin pienituloisten, naisten ja nuorten asemaa, on idea mielestäni jo syntyessään torso. Hyvätuloiselle yhden tai kahden päivän tulojen puuttuminen ei ole iso asia, mutta pienempituloiselle kyllä. Sairauspoissaoloja voidaan parhaiten ehkäistä parantamalla työhyvinvointia sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista. Kepin sijaan tarjoilisinkin mieluummin porkkanaa. Voisiko vähistä sairauspoissaoloista esimerkiksi palkita jotenkin tai työhyvinvointia edistävästä ideasta saada pienen bonuksen? Työpaikoilla on varmasti erilaisia toimivia käytänteitä ja tutkijoitakin työhyvinvoinnin parissa puurtaa. Nyt kun keskustelua käydään, kannattaa esiin nostaa kaikki keinot, sillä siinä kokoomus on oikeassa, että turhista sairauslomapäivistä pitää päästä eroon.

Laatua vanhustenhoitoon

Kolumni Eparissa 19.9.2012

Hallitus pääsi vihdoin sopuun vanhuspalvelulaista, hyvä niin. Keskustelu siitä on valitettavasti keskittynyt lähinnä hoitajamitoituksen ympärille. Se on sääli, sillä vanhustenhoito on niin paljon muutakin kuin laitoshoito. On hyvä, että suositukset hoitajista on nyt annettu, toivottavasti ne kantavat myös käytäntöön. Laitoshoidon parempi resursointi ei kuitenkaan saa olla pois vanhusten muista palveluista. Onneksi hoitajamitoituksen kanssa samaan aikaan sovittiin myös kotihoidon laatusuositusten valmistelusta.

Vanhustenhoidon järjestämistä mietittäessä tulisi ennenkaikkea kiinnittää huomiota kokonaisuuteen. Vanhukset ovat oikeutettuja monenlaisiin palveluihin, jotka kaikki tulevat eri paikoista. Saman vanhuksen luona saattaa päivän aikana vierailla usean eri ammattiryhmän edustaja. Aamulla talonmies tulee ja auraa pihan, jotta seuraavaksi tuleva siivooja pääsee perille porraspäähän asti. Siivoojan lopetellessa tuodaankin jo päivän ruokia. Iltapäivällä oveen saattaa koputtaa vielä sairaanhoitaja, joka mittaa verenpaineen. Parhaimmassa, tai pahimmassa, tapauksessa nämä kaikki kulkevat autolla useiden kymmenien, jopa satojen kilometrien päästä. Aikaa ja rahaa kuluu, eikä kenelläkään oikein ole aikaa jäädä juttelemaan ja kuuntelemaan, mitä vanhukselle oikeasti kuuluu.

Ammattirajojen hälventäminen ei liene ammattijärjestöjen mieleen, mutta olisiko mahdollista, että tätä liikennettä vähän järkeistettäisiin. Myös vanhustenhoidossa voitaisiin pyrkiä niinsanottuun yhden luukun järjestelmään. Pienellä organisoinnilla ja ehkä lisäkoulutuksella saataisiin aikaan järjestelmä, jossa sama ihminen voisi hoitaa asioiden ja tehtävien sijaan vanhusta. On selvää, että kaikki terveydenhoitopalvelut eivät näin hoituisi, mutta aika harva vanhuskaan päivittäin tarvitsee niin erikoista hoitoa. Verenpaineen ja sokeriarvojen mittaaminen varmasti onnistuu hieman vähemmälläkin koulutuksella. Muu päivittäin tarvittava apu on luonteeltaan sellaista, että hoituisi varmasti yhdeltä henkilöltä helposti.

Ja vaikka kaikki nämä yllä luetellut henkilöt eivät kävisikään kylässä päivittäin, vaan vaikka kerran viikossa, on silti varmasti tehokkaampaa, jos yhtä vanhusta hoitaa viiden ihmisen sijaan yksi tai kaksi. Useampi asia hoituu samalla ajelulla ja väliin jää ehkä jopa aikaa vaihtaa muutama sana ja tutustua. Tehokasta, mutta myös laadukasta. Se lienee kuitenkin tärkeintä.

Neljävuotias

Tämä viikko meillä mennään juhlahumussa. Kuvassa onnellinen neljävuotias herkkujen keskellä. Enpä olisi neljä vuotta sitten uskonut, miten paljon iloa, naurua ja riemua tämä lapsi meidän elämäämme tuo. 

Niin rakas.