Komiaa sen on oltava

Kirjoitan komialta kotiseudultani Seinäjoelta: maakuntakeskuksesta, jonka väkiluku on viime vuosina kasvanut yli 800 asukkaalla vuosittain. 60 000 asukkaan raja rikottiin elokussa 2013. Muuttoautoja tulee ympäri Suomea: noin 60% muuttajista on maakunnan ulkopuolelta. Komiaa, sanoo etelä-pohojalaanen.

Komialla on kuitenkin myös kääntöpuoli. Päättäjänä mietityttää, onko kaikki tämä kasvu hyvästä. Kasvu on kallista: päiväkoti vuosittain ja peruskoulu tai laajennus joka toinen vuosi on tämänhetkinen rakennustahti. Töitä se tietää, mutta myös kustannuksia. Säästöjä ja velat kattoon. On toki mukavampaa velkaantua kouluja kuin vanhainkoteja rakentamalla, mutta laina on aina laina.  

Ajankohtaisessa kuntaliitoskeskustelussa pienet kunnat epäilevät, että isot kaupungit vievät heidän palvelunsa, mutta on meilläkin pelkomme. Tulevatko pienet ja imevät meidän loputkin mehut? Kun kasvun takia velkaantuneen kaupungin kylkeen isketään myös valmiiksi kuralla olevan kunnan budjettikirjat, ei lopputulos ole välttämättä toivottu.

Menestystarinamme on monen tekijän tulosta. Itse kiitän rohkeita päättäjiä, jotka ovat aikoinaan sekä sijoittaneet markkinointiin ja rakentaneet imagoa että myös luoneet odotuksille vastinetta. Komia-termi on täällä tuotteistettu: komiaa on niin kirkko, paikallisliikenne kuin jalkapalloturnauskin.  

Vihreä valtuutettu löytää moitittavaakin, mutta ainakin jotain on tehty oikein. Täällä on uskallettu tukea toveria toisestakin puolueesta.

Eikä huonosti mene asukkaidenkaan mielestä, vaikka paikallislehtien palstoja lukemalla voisi saada toisen kuvan. Joulukuussa julkaistussa hyvinvointibarometrissä Seinäjoki kiri 20 suurimman kaupungin joukossa kolmanneksi, kun mitattiin asukkaiden tyytväisyyttä.

Kirjoitus Ääni Korvesta- palstalla Vihreässä Langassa 31.1.2014

Älä hyväksy

Ärsyttää, haukkua, lyödä, huijata, ahdistella, ajaa takaa, jättää ulkopuolelle, rääkätä, herjata, potkia, syrjiä. Yhtä kaikki, kiusaamista. En mä tarkoittanut, se ärsytti, ne oli ne muut, se oli vahinko, en se ollut mä, se alotti, mä vaan vitsailin. Yhtä kaikki, se sattuu.

Surullista, mutta totta. Päivittäin, ja kaikkialla. Kiusaaminen on liian paljon paikallisissakin otsikoissa viime aikoina viihtynyt aihe. Ja töissäkin siihen törmää, joten mietityttäähän se. Ja saa ymmälleen. Enkä ole yksin. Jos vanhemmat, niin myös me opettajat olemme välillä jo ihan voimattomia.

Kun kiusaamista on jatkunut jo useita vuosia, on jossain menty vikaan. Kotona tai koulussa, luultavasti molemmissa. Yksin ei kukaan ole syyllinen tai voi asioita ratkaista. Koulukiusaamisesta ja sen vakavuudesta puhutaan paljon, eikä kukaan jätä sitä ilkeyttään huomiotta. Välillä silmiä kuitenkin menee kiinni, myös meillä aikuisilla. Hyväksytään hiljaa, eikä puututa. Koska ollaan voimattomia.

Voimattomuus lähtee olosuhteista. Katse pitää kääntää kaikkeen siihen, mitä lasten silmät näkevät. Kiusaaminen on yhteiskunnassamme sallittua. Toisten ihmisten rikki repiminen on valitettavasti valtakunnan ykkösviihdettä. Kun julkinen nolaaminen on se, millä joka puolella mässäillään, opitaan siihen pienestä pitäen. Kun pienimmästäkin mokasta kirjoitetaan keltaisena kirkuvia otsikoita, on malli väärä.

Myötätunto ei kehity, ellei sitä näe ja koe. Jonkun on näytettävä mallia, kuinka toiset ihmiset otetaan huomioon. Ja nimenomaan näytettävä. On turha saarnata, kuinka tulisi tehdä, jos itse toimii toisin. Kurkatkaamme sinne peiliin kaikki, niin oppilaat, vanhemmat kuin opettajatkin. Katsotaan oikein kunnolla, eikä laiteta silmiä kiinni. Voisiko jotain tehdä toisin?

Leikkiä, hymyillä, pelata, halata, soittaa, välittää, ottaa mukaan, tykätä. Yhtä kaikki, mukavaa. Ei se mitään, voisinko auttaa, ollaanko kavereita, tuu mukaan, mitä kuuluu, anna anteeksi. Yhtä kaikki, tuntuu hyvältä. Niin koulussa kuin kotonakin. Kokeilepa.

Kolumni Eparissa 29.1.2014

Sunnuntaipuuhia

Eiköhän se ole joulurauha jo ohi ja täysi tohina päällä taas. Huomenna vuoden ensimmäinen valtuusto, siihen valmistautumista tänään. Onneksi on tuoreita pullia kahvin kaveriksi, pieni leipuri pääsi tänään vauhtiin. Nam.

Joulurauhaa

Tämän kuvan myötä hyvää joulua, kuten 5-vuotias korttiinkin taiteili. Aika hyvin mallista tehty peilikuva. Joulurauhaa.

Itsearviointia

Vuosi sitten huilailin vaalien jälkeen ja odottelin valtuustouran alkua. Nyt sitä on takana vajaa vuosi. Opettajana katselen tätä vuotta taaksepäin miettien oppimaani. Kaikkea ei toki näe vielä näin läheltä, mutta muutama näkökulma on kirkastunut. Tärkeitä kaikki, eivätkä numeroinnista huolimatta ole siksi arvojärjestyksessä.

1. Kokonaisuuden hahmottaminen on nyt ensimmäisenä mielessä. Valtuutettuna ei voi olla enää yhden asian ajaja.Vaikka esimerkiksi Ruukintien turvallisuus, opettajien lomautukset ja joukkoliikenneasiat ovatkin itselleni asioita, joista voisin jättää säästämättä, en voi olla kytkemättä kaikkea kokonaiskuvaan. On mietittävä myös muut vaaralliset paikat, onko joku toinen tie vielä turvattomampi, josta pitäisikin ensin aloittaa? Ja vaikka opettajat tekevät tärkeää työtä, niin tekevät muutkin. En voi, enkä halua vetää rajaa tärkeiden ja vähemmän tärkeiden ammattien väliin. Lempilapseni toimiva joukkoliikenne tarvitsisi paljon lisää rahaa, mutta sitäkään ei heti tässä tilanteessa ole saatavilla.

2. Kokonaisuuden lisäksi katse on suunnattava tulevaisuuteen. En voi tehdä päätöksiä pelkästään huomista ajatellen, vaan on osattava ajatella, mitä tapahtuu kymmenen vuoden päästä. Kristallipallolle olisi käyttöä. Laajentaako Areenaa vai rakennuttaako jalkapallostadion, perustaako uusi virkoja lastensuojeluun vai aloittaakko peruskorjauksia kyläkouluilla? Niin ja kenen kanssa lähteä kimppaan?

3. Kaikkia ei voi miellyttää. Tämä nyt on ihan perustotuus, joka ei ole salaman lailla mieleeni välähtänyt tässä vuoden aikana, mutta ehkä kuitenkin konkretisoitunut entisestään. Jokaisesta päätöksestä on joku eri mieltä. Hihasta vetäjiä riittää ja välillä yritetään repiä todella alas ja vielä polkea päälle. Kun päätöksensä kuitenkin osaa perustella, pärjää pitkälle.

4. Viimeisenä, mutta ei (toivottavasti ainakaan) vähäisimpänä mielessä pyörii myös oma jaksaminen. Töiden aloittaminen ja sen myötä kuvioihin astunut hoitorumban pyörittäminen vaatii myös veronsa, äitinä minua ei voida lomauttaa. Joululomallekin riittää kuitenkin vielä virtaa, joten jotenkin lienen onnistunut tämän kaiken yhdistämisessä. Kokemuksen myötä osaan varmasti vielä paremmin arvioida, mihin energiaa kannattaa käyttää.

Rauhallista joulunaikaa sekä hyviä ja mieleenpainuvia hetkiä uudelle vuodelle, niitä toivon teille kaikille.  

Kolumni Eparissa 18.12.2013

Perinteiset piparit

Piparit on leivottu, joulu saa tulla. Perinteet eivät katkenneet tänäkään vuonna, äidin taikinakulholle kävi tie taas. Tänä vuonna pikkuapureita oli paikalla kaikki neljä. Hävikki leipomisvaiheessa oli suurta, mutta osa taikinasta myös paistettiin ennen syömistä. Hyvää tuli!

Työn touhussa. 

Muodoissa oli mistä valita.

Lopputulos parhaimmillaan. 

Oma joulukalenteri

Monta vuotta siinä meni, suunnitellessa. Nyt pääsin toteutusvaiheeseen ja tässä lopputulos. Sekä tekijä, että tonttutytöt ovat kovasti tyytyväisiä uuteen kalenteriinsa. Tarvikkeet löytyivät kangaskorista ja numeroleimasimetkin muistin omistavani. Kahdesta ensimmäisestä luukusta on saanut suun makeaksi, mitähän tontut ovat varanneet huomiseksi?