VALTUUSTOBLOGI: veroja ja väärinkäsityksiä

Tiukka viisituntinen takana, päätettyinä veroprosentti ja talousarvio. Päällimmäisenä mielessä harmitus siitä, että kokemattomuutteni ja huolimattomuuteni vei tänään voiton. Kyse on siis siitä, miksi äänestin tyhjää, kun äänestettiin liikuntapaikkarakentamiseen investoiduista rahoista. Homma meni näin: Liikuntapaikkarakentamiseen oli budjetoitu Jouppilavuorelle ensi vuodelle 500 000 €. Alunperin siellä oli 300 000 €. Kannatin ryhmäpuheenvuorossani keskustan esitystä, jonka luulin tarkoittavan vain ylimääräisenä talousarvioon lisätyn 200 000 €, en koko 500 000 € poistoa. Puheenvuorojen edetessä tajusin virheeni. Pyysin uutta puheenvuoroa ja kerroin näin käyneen. Samalla esitin, että poistamme vain tuon 200 000 €. Esitystäni ei kannatettu. Itsekään en osannut kannatusta vaatia, kun luulin sen automaattisesti olevan ryhmäpuheenvuoro, jossa tehtyä esitystä ei tarvitse kannattaa. Näin ei kuitenkaan ollut, eikä esitykseni päässyt äänestykseen. Siksi äänestin tyhjää.

No miksi sitten tuolla 200 000 € olisi jotain merkitystä? Perustelen kantani sillä, että kun nyt ensi vuodelle sitouduimme tuohon 200 000 €, löimme samalla lukkoon 500  000 €/vuosi seuraaviksi vuosiksi. Koska jos leikkiin lähtee, pitää siinä myös pysyä. Olisin halunnut tätä vielä mietittävän tarkemmin myöhemmin, kun nähdään, mihin yleinen taloustilanne kehittyy. Mutta näin nyt kävi. Ja se harmittaa.

Niin ja päätettiinhän siellä myös niistä veroista. Ja nekin menivät vastoin omaa näkemystäni. Puheenvuorot alla, ensin veroprosenteista ja sitten talousarviosta, joka sisältää myös liikuntapaikkarakentamisen.

Puheenvuoroni veroista:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Olen, kuten varmasti kaikki muutkin, koko vuoden kuunnellut kommentteja, kuinka veroprosenttia pitäisi nostaa, ettei tarvitsisi mennä kaupungin työntekijöiden kukkarolle. Siksi on hyvä, että tämä päätös nyt tehdään ja veroja korotetaan.

Veroprosentin korotus ei voi olla ainut keino, jolla huonoa taloustilannetta paikataan, mutta yhtenä muista keinoista sitä voidaan käyttää kyllä, ihan kuin nyt toimitaan Seinäjoellakin.

Kuten edelläolevista puheenvuoroistakin on käynyt selväksi, on veronkorotus nyt välttämätön. Ongelma lienee enää siinä, kuinka paljon nostetaan ja mitäkin prosenttia. Olemme kuulleet laskelmia siitä, miten se vaikuttaa kenenkäkin tuloihin. Itse haluan ajatella asiaa keskiverto-seinäjokelaisperheen näkökulmasta. Me olemme lapsiperheiden luvattu maa. Nuorta perhettä tuloveroprosentin nosto koskettaa enemmän, kuin kiinteistöveroprosentin. Siksi mielestäni kaupunginjohtajan alkuperäinen esitys, jossa tuloveroprosentti nostettaisiin 20,75 ja kiinteistöveroa 0,05 prosentilla, on kaupunkilaisille reilumpi.

Reilumpi se on myös yrityksille, varsinkin pienemmille. Kiinteistöveron nostamatta jättämistä on perusteltu myös sillä, että kiinteistöveron nosto rokottaa yrityksiä. Varmasti osaa, ehkä niitä isoimipia, mutta ei tokikaan kaikkia. Pienistä yrityksistä ja palveluyrityksistä suurin osa toimii pienissä ja/tai vuokratiloissa, eikä kiinteistöveron nousu tunnu siellä niin paljon. Koska näille yrityksille suurin kustannus syntyy henkilöstöstä, koskee tuloverokorotus heitä enemmän. Palkankorotuspaineet nousevat, kun työntekijälle käteenjäävä osuus pienenee. Siksi pidän maltillisempaa tuloveronkorotusta ja pientä nostoa kiinteistöveroon kannattavampana myös yrityksille.

Koiraveron jätämme mielellämme perimättä.

Ja talousarviosta: 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Talousarviossa vuodelle 2014 näkyy elävä kaupunki. Vaikka tietää, että kaupungissa tapahtuu, se jotenkin konkretisoituu tästä kansien välistä. Synkistä luvuista huolimatta luin talousarviota mielelläni, meillä tehdään kaikkea tätä ja vielä paljon enemmän.

Talousarvioon vuodelle 2014 on sisällytetty paljon tavoitteita. Odotukset ovat kovia. Säästämistä, tehostamista, tuloksellisuutta. Hallintokunnat ovat kovilla.

Erityisesti sosiaali- ja terveyspuolelta on vaaditaan paljon. Kun puhutaan lakisääteisistä palveluista, joita ei voi jättää välistä, saa tehdä aikamoisia temppuja, jotta kustannukset eivät karkaa. Muistan viime keväältä, kun kysyin rahoitusjohtajalta, että miksi jo budjetoitiin vähemmän, kuin tiedettiin kuluja olevan. Käsittelimme muistaakseni tilinpäätöstä. Tilanne on ollut näin vuodesta toiseen. Mikä tekee tulevasta vuodesta erilaisen? Tähän toivottavasti löytyy vastaus pian.

Taloustoimikunta on lanseerannut Talouden tasapainottamisohjelma II. Palvelutarjontaa joudutaan varmasti kaventamaan, mutta toivottavasti myös mietitään järjestämistapaa uudestaan. Tehdään tässäkin kohtaa niitä rohkeita ratkaisuja, joita meiltä on kaupunkina totuttu näkemään.

Ja vaikka menoja on jo suitsittu, on varmasti siellä vielä vähän varaakin. Yksi iso kuluerä kaupungille on varmasti energialasku. Raha menee toki taskusta toiseen, omaan yhtiöön, mutta kuten olemme viime aikoina lehdistäkin saaneet lukea, ei energiayhtiölle ole niin väliä kenelle se energia myydään, kunhan siitä saadaan hyvä hinta. Ei siis liene vahingoksi, vaikka kaupunki ostaisi vähän vähemmänkin. Toivoisinkin siis kaupungin energiakulutuksen julkistamista ja sitä kautta julkista painetta energiansäästöön. Energiansäästöllä on mahdollista saada merkittäviä säästöjä myös taloudellisesti.

Kun maltillisuuteen vielä lisätään juuri hyväksytyt veronkorotukset, tulee tunne, että ollaan oikealla tiellä. Nämä kaikki toimenpiteet ovat tarpeen, jotta jatkossa on vähän helpompi hengittää. Nyt täytyykin osata myös jarruttaa.

Jo aikaisemmissa ryhmäpuheenvuoroissa esille tullut lisäbudjetti jalkapallon olosuhteiden parantamiseksi on puhuttanut myös meitä. On totta, että kaupunki kasvaa ja kehittyy, emmekä me valtuutettuina voi olla tuon kehittymisen esteenä. Siitä hyvä esimerkki on keskustan kehittäminen, josta on haluttu pitää kiinni, vaikka ajat ovat tiukat. On nähty, että siihen panostamalla kaupungin edellytykset kasvaa paranevat. Olen ehdottoman kehitysmyötämielinen ja kiitollinen, että meillä on osaamista ja rohkeutta tarttua tämänkaltaisiin haasteisiin.

Olen myös ehdottoman urheilumyötämielinen. Jossain kohtaa on kuitenkin palattava takaisin kunnan perustehtäviin ja miettiä niiden toteuttamista. Tänä vuonna on jouduttu lomauttamaan henkilöstöä, ja siten heikentämään palveluja, jotta on saatu säästöjä kasaan. Siinä rinnalla on vaikea hyväksyä budjettiin yllättäviä lisäyksiä, jotka eivät ole suunnitelmien mukaisia. Suunnitelmilla viittaan Taloussuunnitelmassa vuosille 2015-2017 olevaan lauseeseen, että liikuntapaikkarakentamisen volyymia alennetaan. Kuitenkin kun kuluja vertaa, on aiempina vuosina käytetty liikuntapaikkarakentamiseen vähemmän kuin nyt tuleville vuosille on budjetoitu. Kysynkin, miten volyymin alentaminen näkyy tässä?

Kaupungin tarkoitus on luoda edellytykset kaikille kaupunkilaisille liikkua. Siinä me olemme Seinäjoella onnistuneet hyvin. Nyt esitetty lisämääräraha liikuntapaikkarakentamiseen ei ole välttämätön harrastajien kannalta.

Imagoa Seinäjoella on rakennettu ja sen olemme havainneet positiivisesti muun muassa kaupungin kasvussa. Kolahduksiakin on tullut, mutta ei jalkapallostadionin rakentamisella ja näkymisellä tulosruudussa paikata sitä vajetta julkisuuskuvassa, joka syntyi esimerkiksi henkilöstön lomauttamisesta.

Vihreä valtuustoryhmä kannattaa lämpimästi keskustan tekemää ehdotusta poistaa talousarviosta sinne lisätty ylimääräinen lisäys liikuntapaikkarakentamiseen.

Muuten olemme valmiita hyväksymään tämän haastavan, mutta ansiokkaasti valmistellun talousarvion. 

Onnellisuusprojekti

Vanha sanonta kuuluu, että onni löytyy pienistä asioista. Auringosta, kahvikupista, hymystä tuntemattomalta. Olen pohtinut tätä väittämää viime aikoina, sillä on väitetty myös toisin. Anna Perho, jota pääsin kuuntelemaan pari viikkoa sitten, on sitä mieltä, että onni syntyy isoista asioista. Hän väittää, että jos puoliso lähtee, sairastuu tai talo menee alta, on vaikea iloita pienistä asioista.

Toisessa koulutuksessa (Stressinhallinnan intensiivikurssi!) tämä väite kumottiin täysin. Kouluttaja, mentaalivalmentaja Minna Marsh esitti onnellisuuden tieteellisten tutkimusten valossa, joissa oli osoitettu, että 50% onnellisuudesta määrittelee geni, joka ilmenee sekä negatiivisena että positiivisena. Ne, joilla tämä geeni on negatiivisena, ovat taipuvaisempia masennukseen, kuin positiivisen geenin omistajat. Tämä puolet on tavallaan onnellisuuden lähtötaso. Olosuhteet, eli juuri kaikki ulkoiset seikat, kuten terveys, perhe ja aiemmat kokemukset, määrittelevät vain 10%. Siis vain 10. Jäljelle jäävä 40% koostuu omista valinnoistamme. Eli niistä arkisista jutuista, ajankäytöstä, liikunnasta, ruokavaliosta, suhtautumisesta asioihin.

Tämän ajatuksen mukaan voisimme siis olla täydellisen onnellisia, vaikka menettäisimme kaiken omaisuutemme tulipalossa ja vielä perhekin menisi mukana. Näin äkkiä tuntuu mahdottomalta. Mutta onko se?

Itse en ole vielä kovin pitkällä tämän ajattelun kanssa, mutta matka on alkanut. Onnellisuusprojekti alkaa nyt. Siihen kuuluu päivittäisiä valintoja, jotka pyrin tekemään siten, että ne edistävät onnellisuuttani. Ymmärrän rajallisuuden ja sen, että varsinkin kaksi pienintä ovat minusta kovin riippuvaisia, enkä voi laittaa itseäni aina edelle. Aion kuitenkin tehdä niinkin ja olen jo aloittanut. Pidän kiinni omista jutuistani ja järjestän niihin aikaa, toteutan itseäni tuntematta huonoa omaatuntoa.

Ja jotain olen jo ymmärtänyt. Olen tajunnut, että olen itse vastuussa omasta onnellisuudestani ja siksi olen ainut, joka asialle voi jotain tehdä. Vaikka en erityisen onnettomaksi ole tuntenut itseäni tähänkään asti, myönnän ajoittain sortuneeni syyttelemään muita omasta huonosta olostani. Siten asiat eivät kuitenkaan etene tai muutu.

Loppuun vielä Anna Perhon opeista. Vaikka hän ei onnellisuuden määrittelyssä vakuuttanutkaan, toi hän esiin monia muita hyvältä kuulostavia keinoja arjenhallintaan. Yksi niistä oli aikapäiväkirja. Aikapäiväkirjaan merkitään noin tunnin tarkkuudella, mihin aikaa kuluu. Sen avulla voi hyvin tarkistaa, mihin aika oikeasti kuluu, jos se ei tunnu riittävän. Jos todellisuus ei vastaa arvoja, on syytä tehdä jotain.

VALTUUSTOBLOGI: Kokouskuulumiset 28.10.2013

Kahden ja puolen tunnin valtuustossa tapahtui taas monenlaista. Muutamia huomioita käsitellyistä asioista.

1. Henkilöstösuunnitelma vuosille 2014-2017. Isoin asia tällä listalla oli 5 uuden perhetyöntekijän toimen perustaminen. Kun uudet virat ja toimet on muuten pistetty puihin, on iso asia, että nyt perustettiin siitä huolimatta 5 uutta. Toki tavoitteena on saada sama määrä säästöjä ostopalveluista. En näe, että on välttämättä realistista, että ne todentuvat heti ensi vuonna, mutta tulevaisuudessa toivottavasti kyllä. Ja vielä enemmänkin säästöjä on toivottavasti tulossa, perhetyöntekijät palkattiin tekemään ennaltaehkäisevää työtä, jolla toivottavasti sekä parannetaan perheiden tilannetta, että pienennetään kustannuksia.

2. Seinäjoen Energia on mukana ostamassa ruotsalaista vesivoimaa, tähän liittyen käsiteltiin lainahakemuksia. Energian toimitusjohtaja Martti Haapamäki myös esitteli välitilinpäätöksensä ja muita ajankohtaisia asioita. Alkuvuonna liikevaihto kasvoi 11,5 % ja tulos oli noin 2,5 miljoonaa parempi, kuin vuonna 2012 samaan aikaan. Tilanne tulee kuitenkin kuulemma tasaantumaan loppuvuonna ja tavoitteena on päästä samaan tulokseen kuin viime vuonna. Energia on mukana vesivoiman oston lisäksi muutamissa tuulivoimahankkeissa, hyvä niin. Edelleen se ydinvoima siellä kuitenkin kummittelee. Kysyin jälleen, että joko olisi meidänkin aika irtaantua tästä epäilyttävästä ja kannattamattomasta projektista, mutta ei. Energian omien laskelmien mukaan hankkeessa mukana olo on kuulemma kannattavaa. Olisi mukava nähdä nämä laskelmat, kun kunta toisensa jälkeen on ilmoittanut, ettei heidän mielestään ole enää kannattavaa olla mukana. 

3. Kolme vuotta kestänyt piina Kourassa on nyt päättynyt, kun sinne saatiin hyväksyttyä osayleiskaava. Kaavan valmistuminen kumoaa rakennuskiellon, joka on estänyt kylän kasvamisen. Hyvä näin.

4. Valtuutettu Piia Kattelus oli tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien kaupungin yhteistyötä kaupungin yksityisen päiväkotiyrittäjän kanssa. Hallituksen vastaus merkittiin tiedoksi. Aiheesta myös keskusteltiin kiivaasti. Jopa niin, että valtuuston puhetta johtanut Mäki-Hakola keskeytti Katteluksen puheenvuoron kopauttamalla nuijaa ja ilmoittamalla, että asia on loppuunkäsitelty. Ottamatta kantaa itse käsiteltyyn asiaan, meni puheenjohtajan käytös mielestäni liian pitkälle. Valtuuston puheenjohtaja ei voi keskeyttää valtuutetun puhetta, jos on eril mieltä puheen sisällön kanssa.

5. Lopuksi vielä hyväksyttiin maahockey-kentän rakentaminen. Kustannusarvio kentän pystyttämisestä on noin 30 000€. Kenttä on lahjaksi saatu, arvoltaan noin 100 000€. Sitä voidaan käyttää myös muihin lajeihin ja näistä kentistä on tällä hetkellä pulaa. Joten vaikkakin asia tuli päätettäväksi vauhdilla ja ohi budjetin, on hyvä, että asia ei äänestykseen jälkeen jäänyt pöydälle, kuten keskusta olisi halunnut, vaan viedään päätökseen ja saadaan kenttä käyttöön. 

VALTUUSTOBLOGI: Sevas

Torstaina vihreä valtuustoryhmä vieraili Seinäjoen kaupungin tytäryhtiö Sevas Oy:n konttorilla. Sevas on 100% kaupungin omistama yhtiö, joka vuokraa kaupunkilaisille kohtuuhintaisia asuntoja, joita on tällä hetkellä noin 2500.  Alkuun pitää heti antaa tunnustusta Sevakselle, joka otti itse aktiivisesti yhteyttä ja kutsui valtuustoryhmämme tapaamaan heitä. Tätä lisää! Tytäryhtiöitä on kaupungilla yli 20 ja Sevas on ensimmäinen, joka on meitä (ja myös muita valtuustoryhmiä) näin henkilökohtaisesti lähestynyt. Osa yhtiöistä on toki pieniä, esimerkiksi asunto-osakeyhtiöt, mutta en panisi ollenkaan pahakseni kutsua kuulemaan isompien yhtiöiden toiminnasta, kuten esimerkiksi Seinäjoen Energiasta tai vaikkapa Seinäjoen Ammattikorkeakoulusta. Nämä nimet kuitenkin vilahtelevat valtuustonkin esityslistoilla suhteellisen usein, monta lainaa on jo minunkin aikana käsitelty. 

Sevaksella eniten keskustelua herätti Sevaksen toimiminen sosiaalisena asuntotoimena. Sevas on siis se taho, jota kautta muuten hankalasti asutettavat kaupunkilaiset saavat asunnon, usein kaupungin sosiaalitoimen avustuksella. Kaupunki takaa vuokria ja maksaa mahdolliset korvaukset. Tällä hetkellä kuitenkin vain kahden kuukauden vuokran verran. Usein ongelmatapauksissa kuluja kertyy enemmän, erotuksen maksaa tietenkin Sevas, joka näkee tässä ongelman. Ja onkin aiheellista pohtia, onko kaupungin vuokra-asuntoyhtiöllä velvollisuus tehdä näin, vai tulisiko kaupungin kantaa vastuunsa loppuun saakka. Tällä hetkellä summat eivät ole vielä suuria, mutta luvut ovat kasvaneet joka vuosi. Ja on selvää, että kaupungin kasvaessa myös sosiaaliset ongelmat lisääntyvät ja näin kulutkin kasvavat edelleen. 

Sevas maksaa kaupungille noin 8% korkoa vuosittain. Korkea prosentti on jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin kaupungilta sai puolet pienempää korkoa asuntotuotantoon, kuin pankeilta. Summana tuo ei kaupungin kassaa kovin paljon kartuta, kyse on noin 500 000 eurosta. Tottakai tällä hetkellä säästöjä revitään pienemmistäkin pinoista, mutta jo periaatteellisella tasolla tätä on hyvä pohtia. Jos tuo 500 000 euroa, tai edes puolet siitä, jäisi Sevakselle, olisi yhtiöllä paremmat mahdollisuudet toimia myös sosiaalisena asuttajana. Yhtiön tarkoitus kun kuitenkin on tuottaa edullisisa vuokra-asuntoja kaupunkilaisille.

Ja kun ne kustannukset sitten kuitenkin kaatuvat kaupungille. Asunto on kaikilla oltava ja jos ei ole, niin kustannuksia siitäkin tulee. Jonkinlaisena ennaltaehkäisynä voidaan asuntoasiaakin tarkastella. Ehkä joku systeemi, jolla asumista ja omillaan selviämistä sitten tuettaisiin, olisi tarpeen. Kuka ottaisi tästä kopin?

Tarve töihin

Palasin elokuussa työelämään reilun kahden vuoden jälkeen. Yksi syy lähteä kotoa töihin oli tietenkin palkka, mutta se ei ollut kuitenkaan ainoa. Eikä syyksi riittänyt edes työyhteisö, välitunnit tai jonkun muun laittama ruoka, vaikka kaikki ne ovat työn, eli opettamisen ohella tärkeitä ja tuntuvat luksukselta kotivuosien jälkeen.

Työn tekeminen ja työpaikka määrittelee ihmistä. Määrittelemme itsekin usein itsemme paitsi perhesuhteiden, niin myös ammatin kautta. Itse ainakin miellän olevani tietenkin äiti ja vaimo, mutta aika pian listalla tulee vastaan myös opettaja. Se on osa minua. Siksi halusin töihin.

Minulla oli tärkeä työ lasten kanssa kotona, jonka vuoksi olin poissa työelämästä. Pystyin onnellisesti valitsemaan, milloin palaan töihin. Yleensä näin ei ole. Työttömäksi joudutaan pääsääntöisesti vastentahtoisesti ja mahdollisuudet vaikuttaa työttömyyden päättymiseen ovat rajalliset.

Sulkemalla aikuinen, terve ihminen työelämän ulkopuolelle vaikutetaan toimeentulon lisäksi henkilön minäkuvaan. Siksi on järjetöntä, että nykyinen järjestelmä syrjäyttää ihmisiä työelämästä, koska töiden tekeminen ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Osalla aikaisemmat voimaannuttavat kokemukset ja myönteiset vaikutukset työelämästä kantavat työttömyyden yli. Kaikki eivät kuitenkaan pysty pitämään yllä ajatusta työtä tekevästä minästä. Minäkuva muuttuu ja töihin palaaminen vaikeutuu entisestään. Erityisen pahalta tuntuu niiden nuorten vuoksi, jotka järjestelmä syrjäyttää. Heille ei ole välttämättä kertynyt yhtään työkokemusta, eivätkä he ole oppineet määrittelemään itseään työn kautta. Työn tekeminen on kuitenkin ainoa tapa selvitä tässä maailmassa.

Siksi työn tekemisen tulisi olla aina kannattavaa. Jos menee töihin ja saa palkkaa, pitäisi tilille jäädä enemmän kuin mitä jää sosiaalituista. Pitäisi. Nyt näin ei ole ja kun päälle kaatuu kasa paperitöitä ja rahan tulo viivästyy, ei järjestelmässä ole järkeä lainkaan. Valtiovalta peräänkuuluttaa rakenteellisia muutoksia. Yksi ratkaisu voisi olla perustulomalli, jossa tietty summa maksetaan jokaiselle ja siihen päälle saa sitten kerryttää tuloja haluamansa ja tarvitsemansa verran, ilman tukien palautuksia. Siirtyminen perustuloon vaatii koko järjestelmän uusiksi ajattelemisen, mutta sen takia sitä ei tule säikähtää. Jos lopputuloksena on järjestelmä, joka ei syrjäytä ja kannustaa työntekoon, voidaan mielestäni vanhoja tapoja malleja vähän tuulettaakin.

Kolumni Eparissa 28.8.2013

Kotihoidontuen uudistuksella reilummat työmarkkinat

Mielipidekirjoitus Ilkassa ja Pohjalaisessa 13.9.2013

Hallitus päätti budjettiriihessä uudistaa lasten kotihoidontukea. Uudistusta on vastustettu ja useasti on vedottu perheiden oikeuteen valita lastensa hoitaja itse. Valinnan mahdollisuus on tällä hetkellä olemassa, mutta todellisen valinnan tekee harva perhe. Pääsääntöisesti kotiin jää äiti.

Valtiolla on tapana pakottaa kansalaisiaan. Valtio määrää, koska pitää jäädä eläkkeelle, koska pitää lähteä ravintolasta kotiin tai milloin kaupat saavat olla auki. Kaikissa näissä puututaan ihmisten vapauteen ja oikeuteen määrätä itse omasta elämästään.

Kaikkiin näihin määräyksiin on olemassa syynsä. Niiden esimerkiksi toivotaan edistävän ihmisten terveyttä, mikä taas pienentää valtion ja kuntien kustannuksia terveydenhuollossa. Nyt hallitus on päättänyt, että jotta nuorten naisten työurat pitenisivät, eivätkä he syrjäytyisi työelämästä, tulisi lasten hoitovastuu jakaa perheiden sisällä tasaisemmin.

Kaikkia uudistukset eivät miellytä ja muutosta vastustetaan aina. Kaikille ei sovi, että yksilön oikeutta tupakoida missä haluaa rajataan. Sillä onhan silloinkin kyse henkilökohtaisesta valinnasta. On kuitenkin tutkittu, että tupakointi on vaarallista ja siksi sitä halutaan vähentää. Samoin on tutkittu, että naisten kotiinjäänti heikentää heidän asemaansa työelämässä. Yksilön ongelmasta tulee yhteiskunnan ongelma, kun vaikutukset jäävät yhteiskunnan maksettaviksi.

Tällä hetkellä nuoria naisia ei palkata vakituisiin työsuhteisiin, olivatpa he lisääntymässä tai eivät, koska pelätään heistä myöhemmin aiheutuvia kustannuksia. Tästä johtuen naiset ovat pätkätöissä nelikymppisiksi ja lopputyöelämänsä pienipalkkaisia, kun eivät ole edenneet urallaan. Heidän eläkekertymänsä on paljon pienempi, kotona olo kun ei eläkettä kerrytä. Mitä pidempään poissaolo työelämästä jatkuu, sitä vaikeampaa sinne palaaminen on.

Naisten asemaa työelämässä voidaan ja tulee parantaa myös muilla keinoilla, kuten esimerkiksi jakamalla vanhemmuuden kustannukset tasaisemmin työnantajien kesken. Budjettiriihen tuloksena tämäkin nyt selvitetään. Muutosta tarvitaan myös yleisemmin palkkaeroihin naisvaltaisten alojen ja perinteisten miesten alojen välille.

Hallitus on tässä vähän kuin vanhemman asemassa ja ajattelee tätäkin uudistusta lastensa parhaaksi. Kuten vanhemmat haluavat lastensa pärjäävän elämässään, haluaa hallitus nuorten naisten pärjäävän työelämässä. Usein vanhempiakin kiitellään päätöksistään vasta jälkikäteen.  

Nimikointia

Innostuin ja ostin dymon. Joten meillä on nyt sitten nimikoitu. Onhan tuo kätevä. Myös toinen kirjoitustaitoinen perheestä innostui, kun myslipurkin viereen oli ilmestynyt yhtenä aamuna nimikoitu kaffinkeitin. Hmm.

Myslipurkin viereen ilmestyi nimetty kaffinkeitin.