Hei Muumit!

Olen viime päivinä katsellut paljon Muumeja, lukenut Muumi-kirjoja ja laulanut Muumi-lauluja. Kahvinkin juon Muumi-mukista, mutta se ei varsinaisesti liity tähän. (Ja verrattiinpa minua jopa Muumilaakson asukkaaseen, kun esittelin uutta löytöäni Marimekon alekorista!) Joka tapauksessa varsin Muumi-pitoista on ollut. Kyllästyksen lomassa olen tehnyt muutamia huomioita näiden vallan viehkeiden olentojen (?) elämästä ja olen jopa hieman kateellinen. Muumeilla on nimittäin käsittämättömän uskomaton tapa suhtautua asioihin rennosti ja turhaa murehtimatta. Eräässäkin jaksossa Muumitalo ja koko Muumilaakso joutuu veden varaan. Vesi yltää aina talon yläkerroksiin asti. Normaali perhe olisi tuossa tilanteessa jo aikalailla paniikissa, mutta Muumipappa pesueineen katselee vedenpaisumusta yläkerroksista ja toteaa, että on mielenkiintoista päästä katselemaan omaa keittiötään ylhäältä päin, kun se on veden varassa! Toisessa kohtauksessa, jossa ollaan edelleen veden varassa, perheen lapset katoavat. Mitä tekevät vanhemmat, Muumipappa ja Muumimamma? No tietenkin valmistelevat teatteriesityksen, jota lapsetkin varmasti tulisivat katsomaan ja näin löytäisivät heidät! Voiko loogisemmin enää ajatella! Toivon, että koska jo kuulemma tosiaan hieman näytänkin Muumilaaksolaiselta, tarttuisi myös osa tuota ajattelua minuun. Toki huomioin myös, että vaikka Muumipeikko ei käytä muuten mitään vaatteita, on hänellä uimahousut jalassa uidessaan. Eli aina ei Muumienkaan järjenjuoksu vie voittoa. Ja loppuun vielä teemaan sopien, suoraan oman soittolistamme kärjestä: "Hei Muumit", olkaa hyvä!

Uusi löytö

Siskoni tästä vinkkasi: Kalastajan vaimo. Pari viikkoa tutustumista takana ja koukkuun jäin. Ihania tunnelmia, suosittelen.

Soitinko huonoon aikaan?

Sain tänään puhelun puhelinmyyjältä. Siinä ei varsinaisesti ole mitään uutta, mutta myyntiartikkeli oli uusi. Maija (nimi muutettu) langan toisessa päässä kauppasi estopalvelua, jolla voisi estää suoramarkkinoinnin puhelimeen. Siis mitä. En oikeasti saanut sanaa suustani hetkeen. Mietin vain kuumeisesti, kuka ystäväni on tämän pilapuhelun takana. Tokaisin sitten vain nauraen, että enpä tiennytkään estopalveluita kaupattavan ja juuri puhelimitse. Esittelystä selvisi, että samaan pakettiin olisi saanut eston myös sähköpostiin. Ja tietenkin kyse oli maksullisesta palvelusta. Kysyin sitten myös, että eikös sen eston saa jostain ihan ilmaiseksikin, mutta ei kuulemma näin laajana. Ei tietenkään. Tässä vaiheessa jo melkein nauroin ääneen, mutta sain sanottua, että ette te soittajat nyt niin paljon häiritse, että olisin valmis maksamaan häätämisestänne, halvempaa on jättää vastaamatta. Sitä paitsi tämä oli ainakin hauskaa.

P.s. Liityin uuden kuntosalin jäseneksi KAHDEKSI VUODEKSI. Toivon vierailuja kertyvän kuussa enemmän kuin blogikirjoituksia tammikuussa. Koska toisin kuin blogin kirjoittamatta jättämisestä, siitä pitää maksaa, osallistut eli et.

Nimipäiväasiaa

Silläkin uhalla, että kirjoitukseni tulkitaan huomionhakuiseksi, teen sen silti. Olen vaan niin ihmeissäni asiasta, jonka en ollenkaan ymmärtänyt ennen olevan minulle näin tärkeä. Kyse on nimipäivästäni.

Aina, ainakin minun historiassani, on Hennan nimipäivää vietetty 20. tammikuuta. Mutta ei enää, joku on sen muuttanut ja nyt pitäisi osata virittäytyä tunnelmaan jo 19. päivä. Yhdessä appiukon ja lankomiehen kanssa. Sillä jonkun uuden säännön mukaan samasta nimestä polveutuvat naisten ja miesten nimipäivät on oltava samana päivänä. Minä olisin kyllä pistänyt Heikit ja Henrikit vaihtamaan päivää. Mutta minulta ei kysytty. Eikä liioin ilmoitettu, että näin on. Minun piti ensin luulla että jokaisessa vuoden 2010 kalenterissa on virhe ja sitten päivitellä asiaa ainakin kymmenelle tutulle, ennen kuin törmäsin henkilöön, joka oli uudistuksesta kuullut. Eli ei ollut tieto vaihdosta tavoittanut muitakaan.

Mitä nyt teen niille kymmenille onnitteluille joita saan (vasta) 20. päivä? Pitäisikö lanseerata Nimipäiväni on muuttanut-kortti samaan tapaan kuin Olemme muuttaneet-teemalla on tehty?

Pikkuuseen paree

Meinaan pulkkamäki. Kun on tuota lunta tullut ihan riittämiin. Tietenkin meidän ensimmäisenä omakotitalovuotena. Vielä ei ole kyllä tarvinnut riidellä kuin siitä, kumpi SAA tehdä lumityöt. Pulkkamäki sai tänään päälleen satsin vettä ja rakennettiin varta vasten mäenhoitoon oikein työkalukin. Innokas mäenlaskija olisi jo kovasti menossa mäkeensä, mutta huomiseen pitää nyt odottaa. Ja huomaa asianmukainen varustus: heijastinliivi tottakai, mutta myös pyöräilykypärä. Erehdyin näyttämään sitä neidille ja sitähän ei sitten päästä otettu ennen sisälle tuloa. Voi toki olla ihan tarpeellinenkin varustus, kunhan tuo mäki tuosta jäätyy ja liukastuu.

Olemisen sietämätön keveys

Hiljaisuus johtuu keskittymisestä olennaiseen. Vain olemiseen ja siihen ihanaan tunteeseen, ettei tarvitse tehdä mitään.Yhdessäoloon, lepoon, voimien keräämiseen. Sillä niitä taas tarvitaan, kun tammikuu koittaa. Arki. Sitä se sitten on todella, töitä ja päiväkotia. Mutta ei vielä. Nyt nautitaan. Ja kirjoitetaan blogia, jos siltä tuntuu. Nyt en suostu ottamaan paineita mistään.

Joulu on täällä

Sen toi tullessaan koulujen joulukirkko. Lakeuden risti täynnä kirkassilmiä, joululauluja ja ihanaa odotusta. Miten ihanaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Ja vähän komennettavaakin, mutta silti. Tunnustan: liikutuin ja taisivat silmätkin vähän kostua.

"Pieni liekki pimeydessä

nyt voi olla jokainen.

Pieni liekki, joka kantaa

valon luokse kaikkien."